Käräjätuomarille moite kolme vuotta yhdeksän kuukautta kestäneestä riita-asian käsittelystä
14.8.2023 | OikeusuutisetApulaisoikeuskanslerin sijainen saattoi Helsingin käräjäoikeuden käräjätuomarin tietoon näkemyksensä, että tämän käsiteltävänä olleen riita-asian käsittelyyn oli kulunut asian laatuun ja laajuuteen nähden asianosaisten kannalta kohtuuttoman pitkä aika.
Riita-asiaa, joka selvityksen mukaan ei ollut ollut erityisen laaja tai monimutkainen, oli käsitelty käräjäoikeudessa yli kolme vuotta yhdeksän kuukautta. Apulaisoikeuskanslerin sijaisen näkemyksen mukaan asian kokonaiskestoa oli pidettävä pitkänä, minkä myös asiaa käsitellyt käräjätuomari oli myöntänyt.
Apulaisoikeuskanslerin sijaisella ei ollut perusteita kyseenalaistaa sitä käräjätuomarin selvityksessään ja käräjäoikeuden laamannin lausunnossaan esiin tuomaa, että käräjätuomarin suuri työmäärä oli osaltaan vaikuttanut asian käsittelyn joutuisuuteen. Selvityksen mukaan käräjätuomarin käsiteltävänä olleiden kiireellisten asioiden suuri määrä oli vaikuttanut siihen, että kysymyksessä ollut ei-kiireellinen riita-asia oli joutunut odottamaan käsittelyvuoroaan. Asian käsittelyä olivat lisäksi viivästyttäneet koronaepidemian vaikutukset käräjäoikeuden istuntojen järjestämiseen.
Vaikka kerrotut seikat selittivät käsittelyn viipymistä, eivät ne poistaneet sitä tosiasiaa, että käsittelyaikaa oli pidettävä asian laatuun ja laajuuteen nähden pitkänä ja että asia olisi tullut kyetä käsittelemään ja ratkaisemaan tapahtunutta joutuisammin. Apulaisoikeuskanslerin sijaisella ei kuitenkaan ollut asiasta käytettävissään olleen selvityksen perusteella perusteita todeta asiassa sellaista käräjätuomarin laiminlyöntiä, joka olisi antanut aihetta muihin toimenpiteisiin kuin käsittelyaikaa koskevan näkemyksen saattamiseen käräjätuomarin tietoon.