Yksityistien tiemaksun maksuunpanoon ei voitu hakea muutosta veroulosottolain 9 §:n mukaisella perustevalituksella
12.5.2022 | OikeusuutisetKHO:2022:54 Yksityistie – Tiemaksu – Maksuunpano – Suora ulosottokelpoisuus – Perustevalitus – Hallinto-oikeuden toimivalta
Yksityistien tiekunta peri tieosakkaalle A määräämäänsä maksamatonta tiemaksua ulosottoteitse.
Käräjäoikeus, jolle A oli valittanut maksuunpanosta, katsoi, että asiassa oli kyse verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain (veroulosottolaki) mukaisesta perustevalituksesta, jossa toimivalta kuului hallinto-oikeudelle. Käräjäoikeus jätti tämän vuoksi A:n valituksen maksuunpanosta tutkimatta ja siirsi asian A:n suostumuksella hallinto-oikeudelle.
Hallinto-oikeus katsoi, että veroulosottolain 10 §:n 1 momentin mukaan perustevalitus tuli tässä tapauksessa tehdä sille hallinto-oikeudelle, jonka tuomiopiirissä julkinen saatava oli määrätty tai maksuunpantu. Hallinto-oikeus tutki A:n vaatimukset tiemaksua koskevana perustevalituksena. Hallinto-oikeus katsoi, että A oli yksityistielain mukaisesti velvollinen osallistumaan yksityistien kunnossapitoon tiekunnan päätöksen mukaisesti ja hylkäsi A:n perustevalituksen.
Korkeimmassa hallinto-oikeudessa oli ensin viran puolesta ratkaistava, oliko yksityistien tiekunnan päätöksellä määrätty tiemaksu sellainen julkinen saatava, jota tarkoitettiin veroulosottolaissa ja jonka maksuunpanosta sai tehdä sanotun lain 9 §:n 1 momentissa tarkoitetun perustevalituksen.
Yksityistielain 42 §:n 1 momentin mukaan tiemaksut olivat suoraan ulosottokelpoisia, ja niiden perimisestä säädettiin veroulosottolaissa. Korkein hallinto-oikeus totesi vuosikirjaratkaisuun KHO 2014:169 viitaten, että saatavan suoraa ulosottokelpoisuutta koskevasta lain säännöksestä ei välttämättä seurannut, että saatavaan voitiin soveltaa veroulosottolain muiden säännösten ohella myös lain 9 §:ssä säädettyä perustevalitusta. Lain 9 §:n soveltuvuutta arvioitaessa oli otettava huomioon myös saatavaa koskeva säännönmukainen oikeussuojatie sekä muutoksenhakujärjestelmän yleinen johdonmukaisuus. Perustevalitussäännöstä oli tämän vuoksi perusteltua tulkita niin, että siinä tarkoitettiin vain saatavia, joiden osalta myös säännönmukaisena oikeussuojatienä oli muutoksenhaku hallintolainkäytön järjestyksessä ainakin pääasian osalta ja joilla oli jokin julkisoikeudellinen peruste.
Yksityistielain 65 §:n mukaan tiemaksua koskevaa tiekunnan päätöstä voitiin moittia nostamalla tiekuntaa vastaan moitekanne maaoikeutena toimivassa käräjäoikeudessa. Korkein hallinto-oikeus totesi, että säännönmukaisena oikeussuojatienä tiemaksun osalta ei siten ollut muutoksenhaku hallintolainkäytön mukaisessa järjestyksessä hallinto-oikeuteen.
Korkein hallinto-oikeus totesi lisäksi, että jos hallinto-oikeuden olisi katsottu olevan veroulosottolain 10 §:n 1 momentin perusteella asiassa toimivaltainen, tästä olisi seurannut, että tieosakkaan moittiessa tiekunnan päätöstä yksityistielain 65 §:n mukaisesti pykälässä säädetyssä määräajassa asia olisi käsitelty yleisessä tuomioistuimessa, mutta jos moitekannetta ei nostettaisi määräajassa, asia voitaisiin käsitellä perustevalituksin hallinto-oikeudessa. Tiemaksuun voitaisiin siten hakea muutosta kahta vaihtoehtoista tai jopa osin rinnakkaista muutoksenhakutietä. Tulkinnallisesti poissuljettua ei ollut myöskään se, että menettelyt eri tuomioistuinlinjoissa olisivat olleet vireillä yhtä aikaa.
Muutoksenhakujärjestelmän johdonmukaisuuden ja oikeusvarmuuden turvaamiseksi tällaiseen lopputulokseen johtavaa tulkintaa veroulosottolain ja yksityistielain kyseessä olevista säännöksistä ei voitu pitää voimassa olevan oikeusjärjestyksen mukaisena. Korkein hallinto-oikeus kiinnitti ratkaisunsa perusteluissa lisäksi huomiota siihen, että mahdollisesta tuomioistuinlinjan vaihdoksesta tiemaksun maksuunpanoa koskevissa asioissa ei ollut säädetty nimenomaisesti eikä asiaa ollut käsitelty myöskään hallituksen esityksissä (HE 147/2017 vp ja HE 11/2018 vp) ja niiden valiokunta-asiakirjoissa.
Korkein hallinto-oikeus katsoi tämän vuoksi, ettei yksityistien tiemaksun maksuunpanoon voitu hakea muutosta veroulosottolain 9 §:n mukaisella perustevalituksella. Hallinto-oikeus ei siten ollut veroulosottolain 10 §:n 1 momentin perusteella toimivaltainen käsittelemään A:n tekemää valitusta. Hallinto-oikeuden valituksenalainen päätös kumottiin ja poistettiin ja A:n hallinto-oikeudelle tekemä valitus jätettiin tutkimatta.