KHO: Vankeusrangaistuksen suorittaminen keskeytti ulkomaalaisen yhtäjaksoisen oleskelun Suomessa

28.10.2021 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

KHO: Ulkomaalaisasia – Karkottaminen – Unionin kansalainen – Vahvistettu suoja karkottamista vastaan – Oleskelun yhtäjaksoisuus – Vankeusjaksot 

Maahanmuuttovirasto oli karkottanut unionin kansalaisen A:n kotimaahansa.

Ulkomaalaislain 168 §:n 3 momentin mukaisesti unionin kansalainen, joka on laillisesti oleskellut maassa edelliset kymmenen vuotta, voidaan karkottaa maasta ainoastaan yleiseen turvallisuuteen liittyvistä pakottavista syistä.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että A:n ennen karkottamispäätöksen tekemistä aloittama vankeusrangaistuksen suorittaminen keskeytti lähtökohtaisesti hänen yhtäjaksoisen kymmenen vuoden oleskelunsa Suomessa. Asiassa oli kuitenkin tehtävä vielä tapauskohtainen kokonaisarviointi, jossa otetaan huomioon kaikki merkitykselliset seikat, sen määrittämiseksi, olivatko A:n Suomeen mahdollisesti aikaisemmin muodostuneet kotoutumista merkitsevät siteet vankeuden johdosta katkenneet siten, että hän ei saisi edellä mainitussa säännöksessä tarkoitettua vahvistettua suojaa.

14.10.2021/​H3599

Avainsanat

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments