Hirven pyyntiluvan harkinnassa ei voitu huomioida metsästysyhdistyksen naisia syrjivää sääntöä
13.1.2021 | OikeusuutisetKHO:2021:8 Metsästys – Hirvieläimen pyyntilupa – Vähimmäisampujasääntö – Muu mahdollisuus metsästää hirvieläintä – Syrjintä – Välillinen syrjintä – Muu henkilöön liittyvä syy – Sukupuoli – Suoritettu asevelvollisuus – Viranomaisen velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta – Viranomaisen velvollisuus edistää tasa-arvoa – Suomen riistakeskus
Suomen riistakeskus oli soveltanut metsästyslain mukaisessa lupaharkinnassaan ohjeidensa mukaisesti niin sanottua vähimmäisampujasääntöä silloin, kun pyyntihakemus oli kohdistunut hirvieläinten metsästykseen ja metsästysalueeseen oli sisältynyt yli 1 000 hehtaaria valtion maita. Vähimmäisampujasäännön mukaan pyyntilupia myönnettiin pääsääntöisesti vain niille seurueille, joiden ampujaluettelossa oli vähintään kymmenen metsästäjää, jotka eivät metsästä muualla, ja heistä vähintään kuudella ei ollut hirven metsästysmahdollisuutta muualla.
A:n ilmoituksen mukaan kuudella hänen hirviseurueensa jäsenistä ei ollut hirven metsästysmahdollisuutta muualla. Yksi näistä hirviseurueen jäsenistä oli B. B oli jäsenenä metsästysyhdistyksessä X, jolla oli hirvieläinten pyyntilupa samalle metsästyskaudelle. Laissa säädettyjen vaatimusten lisäksi tämän metsästysyhdistyksen hirviseurueeseen pääsyn edellytyksenä oli suoritettu asevelvollisuus. B, joka oli nainen, ei täyttänyt tätä lisäedellytystä. Hallinto-oikeus oli A:n valituksesta tekemässään päätöksessä katsonut, että A:n pyyntihakemus täytti vähimmäisampumasäännön.
Korkeimmassa hallinto-oikeudessa oli Suomen riistakeskuksen valituksesta otettava kantaa siihen, oliko se voinut hylätä A:n pyyntilupahakemuksen sillä perusteella, että B:n osalta ilmoitettuun esteeseen ei voitu laillisesti vedota ja ampujaluettelo ei tässä tilanteessa täyttänyt vähimmäisampujasääntöä.
Korkein hallinto-oikeus totesi, että Suomen riistakeskus oli julkisia hallintotehtäviään hoitaessaan, kuten hirvieläimen pyyntilupia myöntäessään, velvollinen yhtäältä yhdenvertaisuuslain 5 §:n perusteella edistämään yhdenvertaisuuden toteutumista toiminnassaan ja toisaalta naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 4 §:n perusteella edistämään sukupuolten välistä tasa-arvoa. Näiden laissa säädettyjen edistämisvelvollisuuksien seurauksena Suomen riistakeskus viranomaisena toimiessaan ei saanut nojautua päätöksensä perusteena seikkaan, joka edes välillisesti merkitsisi yhdenvertaisuuslain ja tasa-arvolain kieltämän syrjinnän sallimista.
Metsästysyhdistyksen X hirviseurueen käytäntö, joka asetti yhdistyksen jäsenet keskenään eri asemaan sen mukaan, oliko jäsen suorittanut asevelvollisuuden vai ei, oli yhdenvertaisuuslain 8 §:n kieltämällä tavalla syrjivä. Asiassa ei ollut osoitettu yhdenvertaisuuslain 11 §:n 2 momentissa tarkoitettua perus- ja ihmisoikeuksien kannalta hyväksyttävää tavoitetta, joka olisi oikeuttanut henkilöön liittyvään syyhyn perustuvan erilaisen kohtelun.
Metsästysyhdistyksen X hirviseurueen mainittu käytäntö oli myös omiaan tosiasiallisesti estämään yhdistyksen naisjäsenten osallistumisen hirvieläinten metsästykseen, koska naisilla ei Suomessa ollut asevelvollisuutta ja koska useimmat naiset eivät olleet suorittaneet vapaaehtoista asepalvelusta. Suoritetun asevelvollisuuden asettaminen hirvieläinten metsästykseen osallistumisen edellytykseksi oli siten naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 7 §:ssä säädetyn syrjinnän kiellon vastainen syrjiessään pykälän 1 ja 3 momentissa tarkoitetulla tavalla välillisesti sukupuolen perusteella ilman hyväksyttävää tavoitetta.
Tähän nähden hallinto-oikeus ei ollut voinut edellä mainittuun metsästysyhdistyksen X hirviseurueen noudattamaan syrjivään käytäntöön vedoten katsoa, ettei B:llä ollut muuta metsästysmahdollisuutta. Asiaa ei ollut arvioitava toisin siitäkään huolimatta, että B:llä ei mainitun syrjivän käytännön vuoksi mahdollisesti tosiasiassa ollut metsästysmahdollisuutta metsästysyhdistyksessä X. Koska A:n hirviseurueessa ei siten ole ollut vähimmäisampujasäännön mukaista vähintään kuutta sellaista metsästäjää, jolla ei ole muuta mahdollisuutta hirvieläinten metsästykseen, Suomen riistakeskus oli voinut hylätä hänen hakemuksensa.
Korkein hallinto-oikeus kumosi ja poisti hallinto-oikeuden päätöksen. Suomen riistakeskuksen päätös jäi voimaan.