Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksun suuruudessa ei voitu ottaa huomioon väitöskirjatyötä varten myönnettyjä apurahoja

11.11.2020 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

KHO: Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksu – Kunnallinen maksu – Kotipalvelu – Huomioon otettavat tulot – Opintojen johdosta suoritettava apuraha – Väitöskirjaa varten myönnetty apuraha 

Asiassa oli korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavana, kuinka A:n vuonna 2017 saamat tulot oli tullut ottaa huomioon määrättäessä lapsiperheiden kotipalvelusta perittävää maksua X:n kaupungissa.

Asiassa saadun selvityksen mukaan A:n vuoden 2017 tuloina olivat kahdelta eri säätiöltä saadut apurahat, joista toinen oli suuruudeltaan 11 250 euroa ja toinen 12 000 euroa. Molemmat apurahat oli maksettu A:n tilille vuonna 2017. Apurahoja koskevien päätösten mukaan apurahat oli myönnetty A:lle väitöskirjatyöskentelyä varten.

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun asetuksen 29 §:n mukaan asetusta sovellettaessa maksukykyyn vaikuttavina tuloina ei oteta huomioon muun ohella opintojen johdosta suoritettavia apurahoja ja muita vastaavia avustuksia. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että asetuksen sanamuotoa oli tulkittava siten, että tällaisena apurahana oli pidettävä myös jatko-opintoja, kuten tohtorin tutkinnon suorittamiseen liittyvää väitöskirjatyöskentelyä, varten saatua apurahaa. Koska edellä tarkoitetut apurahat oli myönnetty nimenomaan A:n väitöskirjatyöskentelyä varten, niitä ei voitu ottaa huomioon perheen maksukykyyn vaikuttavina tuloina.

Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen ja X:n sosiaali- ja terveyslautakunnan yksilöjaoston päätöksen. Asia palautettiin X:n kaupungille uudelleen käsiteltäväksi.

Äänestys 4−1 valitusluvan myöntämisestä ja päätöksen lopputuloksesta.

6.11.2020/​4195

Avainsanat

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments