Työneuvosto: ruokalähettien työssä oli kysymys työaikalain 1 §:n 1 momentissa tarkoitetusta työsuhteesta

16.10.2020 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue(aluehallintovirasto) on pyytänyt työneuvostolta lausuntoa siitä, sovelletaanko työaikalakia (872/2019) X Oy:n (jäljempänä myös yhtiö) ruokalähettien työhön.

Lausuntopyyntö koskee sekä yhtiön työsuhteisia että itsenäisenä yrittäjinä pidettyjä ruokalähettejä. Mikäli työaikalain katsotaan soveltuvan itsenäisinä yrittäjinä pidettyihin ruokalähetteihin, on työneuvostoa pyydetty lausumaan siitä, jääkö heidän työnsäkuitenkin työaikalain 2 §:n 1 momentin 4 kohdan perusteella lain soveltamisalan ulkopuolelle. Edelleen työneuvostolta on pyydetty lausuntoa siitä, jäävätkö yhtiön työsuhteiset ruokalähetit työaikalain soveltamisalan ulkopuolelle 2 §:n 1 momentin 4 kohdan perusteella.

Soveltamisalasäännöksen pakottavuus johtaa lisäksi siihen, että työtä koskevan sopimuksen nimike, osapuolista käytetyt nimitykset tai osapuolten omat käsitykset oikeussuhteen laadusta eivät ole ratkaisevia oikeussuhteen luonnetta arvioitaessa.Sen sijaan arviointi tehdään tarkastelemalla objektiivisesti tosiasiallista työntekoaja sen olosuhteita. Työtä koskevan sopimuksen osapuolten käsitykset ja sopimuksen tarkoitus, joka ilmenee nimenomaan tosiasiallisesti työtä suoritettaessa, voivat kuitenkin vaikuttaa arviointiin. Ne ovat otettavissahuomioon mahdollisessa työsuhteen yksittäisten tunnusmerkkien jälkeisessä niin sanotussa kokonaisarvioinnissa tai -harkinnassa (ks. esim. TN 1293-93, TN 1411-06 ja TN 1428-08). Sopimusehtojen tulee silloinkin vastata tosiasiallisia työskentelyoloja, jotta niillä olisi vaikutusta oikeussuhteen luonteen arvioinnissa (HE 157/2000 vp, s. 57. Ks. myös esim. TN 1469-17).
Työaikalain 1 §:n 1 momentin pakottavuus johtaa siihen, että X Oy:n ja ruokalähettien välisen oikeussuhteen luonne ei ole pääteltävissä edellä esitettyjen seikkojen perusteella. Asiassa on sen sijaan tarkasteltava, täyttyykö työsopimuslain 1 luvun 1 §:n 1 momentin mukainen tunnusmerkistö tehtäessä ruokalähetin työtä tosiasiallisesti.

Työneuvosto katsoo edellä esitetyillä perusteluilla, että X Oy:n ja ruokalähettien välisessä työssä on kysymys työaikalain 1 §:n 1 momentissa tarkoitetusta työsuhteesta. Työssä ei tule esille sellaisia seikkoja, jotka osoittaisivat työaikalain 2 §:n 1 momentin johdantolauseessa tarkoitettua työaika-autonomiaa.Näin ollen työaikalaki soveltuu työsuhteisten ruokalähettien työhön.

Äänestys 6-3

Lausunto 1482-20 pdf 410kB

Avainsanat

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments