Generic filters
Exact matches only
2.11.2014 Oikeusuutiset

Hovioikeus oli poikennut syytteestä

KKO:2014:81 Syyte – Syytesidonnaisuus Törkeä petos Syytteen teonkuvauksen mukaan A oli syyllistynyt törkeään petokseen siten, että hän oli erehdyttänyt yhtiö B:n henkilökuntaa tai käyttänyt sille syntynyttä erehdystä hyväksi ja näin menetellen saanut keväällä 2004 B:n tekemään A:n määräysvallassa olleen yhtiö C:n kanssa sopimuksen tai sopimaan C:n osallistumisesta sopimusjärjestelyyn B:n kanssa.…

https://asianajajaliitto.fi/2014/11/hovioikeus-oli-poikennut-syytteesta/
5.10.2014 Oikeusuutiset

KHO eri linjalla KKO:n kanssa ne bis in idem -asiassa

KHO:2014:145 Henkilökohtaisen tulon verotus – Jälkiverotus – Veronkorotus – Kaksi rangaistusta – Ne bis in idem -periaate A:lle on määrätty jälkiverotusten yhteydessä veronkorotukset ennen erillisellä päätöksellä määrättävästä veron- ja tullinkorotuksesta annetun lain (781/2013) voimaantuloa. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä mainituilla perusteilla A:lle jälkiverotusten yhteydessä määrätyt veronkorotukset poistettiin, kun veronkorotukset oli määrätty samasta…

https://asianajajaliitto.fi/2014/10/kho-eri-linjalla-kkon-kanssa-ne-bis-in-idem-asiassa/
20.9.2014 Oikeusuutiset

Televalvonnalle ei ollut edellytyksiä, lupa kumottiin, kantelijan kulut korvattiin

HelHO:2014:6 salaiset pakkokeinot – pakkokeinolaki 10 luku – televalvonta – oikeudenkäyntikulut … Hovioikeus toteaa, että epäiltyjen henkilöiden keskinäisellä viestinnällä voi olla merkitystä arvioitaessa esimerkiksi epäiltyjen henkilöiden rikoskumppanuutta ja eri henkilöiden roolia epäiltynä olevassa rikoksessa. Televalvonta ei kuitenkaan paljasta keskusteluiden sisältöä ja nyt televalvonta ei ole myöskään koskenut väitetyn rikoksen tekoaikaista…

https://asianajajaliitto.fi/2014/09/televalvonnalle-ei-ollut-edellytyksia-lupa-kumottiin-kantelijan-kulut-korvattiin/
4.8.2014 Oikeusuutiset

Euroopan komissio: Teollis- ja tekijänoikeudet – Tulli pysäytti lähes 36 miljoonaa tuoteväärennöstä EU:n rajoilla vuonna 2013

Tieto löytyy teollis- ja tekijänoikeuksien valvontaan liittyvää tullitoimintaa koskevasta komission vuosikertomuksesta. Vaikka haltuunotettujen tuotteiden määrä on pienempi kuin aiempina vuosina, niiden arvo on silti yli 760 miljoonaa euroa Vuosikertomus sisältää myös tilastoja EU:n ulkorajoilla haltuunotettujen tuoteväärennösten tyypistä, alkuperästä ja kuljetustavasta. Verotuksesta, tulliliitosta, tarkastustoiminnasta ja petostentorjunnasta vastaavan komissaari Algirdas Šemetan mukaan…

https://asianajajaliitto.fi/2014/08/euroopan-komissio-teollis-ja-tekijanoikeudet-tulli-pysaytti-lahes-36-miljoonaa-tuotevaarennosta-eun-rajoilla-vuonna-2013/
27.7.2014 Oikeusuutiset

Helsingin Uutiset: Ihmiskauppa yleistyy – tuomioita harvoin

Pääkaupunkiseudulla on viime vuosina ollut useita laajoja rikosvyyhtejä, joissa epäillään ihmiskauppaa Työperäisen ihmiskaupan tapainen toiminta yleistyy pääkaupunkiseudulla. Muutaman vuoden sisällä on paljastunut jo useita törkeitä hyväksikäyttötapauksia. Ihmiskauppaepäilyjä on useita, mutta vain harvasta saadaan tuomio tai edes aloitetaan rikosprosessia. –  Meille tulee vuosittain 10–20 sellaista tapausta, jossa epäillään ihmiskauppaa. Mutta tämä…

https://asianajajaliitto.fi/2014/07/helsingin-uutiset-ihmiskauppa-yleistyy-tuomioita-harvoin/
27.7.2014 Oikeusuutiset

Yle: Tällaisia ovat suomalaisiin kohdistuvat identiteettivarkaudet – "Harvemmin nämä selviävät"

Joku voi tehdä valeprofiilin ja esiintyä sinuna sosiaalisessa mediassa. Helsingin nettipoliisi saa ilmoituksia somen valeprofiileista päivittäin. Pelkkä identiteettivarkaus ei ole vielä rikos. Virkavalta on voimaton, koska laki laahaa jäljessä Internetin käytön yleistyminen on tehnyt nettirikoksista arkipäivää niin yrityksille kuin yksityishenkilöille. Helsingin nettipoliisi saa ilmoituksia sosiaalisen median valeprofiileista päivittäin. Nykylainsäädännön mukaan…

https://asianajajaliitto.fi/2014/07/yle-tallaisia-ovat-suomalaisiin-kohdistuvat-identiteettivarkaudet-harvemmin-nama-selviavat/
11.7.2014 Oikeusuutiset

Tilastokeskus: Rikosten määrä väheni hieman tammi-kesäkuussa 2014

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen tietoon tuli vuoden 2014 tammi-kesäkuussa kaikkiaan 200 900 rikosta, mikä on 1 300 tapausta (0,6 prosenttia) vähemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin Omaisuusrikoksia ilmeni 115 900, mikä on 4 100 tapausta (3,7 prosenttia) enemmän kuin vuonna 2013. Henkeen ja terveyteen kohdistuneita rikoksia tuli tietoon 17 000, mikä…

https://asianajajaliitto.fi/2014/07/tilastokeskus-rikosten-maara-vaheni-hieman-tammi-kesakuussa-2014/
11.7.2014 Oikeusuutiset

Poliisille ilmoitettujen hälytystehtävien määrä kasvoi edelleen – rikosten määrä sen sijaan laski

Poliisille ilmoitettujen rikosten määrä laski kuluvan vuoden tammi-kesäkuussa runsaat yhdeksän prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Rikoslakirikosten määrä (liikennerikokset eivät kuulu tähän) sen sijaan pysyi lähes ennallaan Poliisille ilmoitettujen rikosten määrä laski kuluvan vuoden tammi-kesäkuussa runsaat yhdeksän prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Rikoslakirikosten määrä (liikennerikokset eivät kuulu tähän) sen…

https://asianajajaliitto.fi/2014/07/poliisille-ilmoitettujen-halytystehtavien-maara-kasvoi-edelleen-rikosten-maara-sen-sijaan-laski/
8.7.2014 Oikeusuutiset

Oikeuskanslerinvirasto: Poliisin menettely esitutkinnassa

Kantelija arvosteli keskusrikospoliisin menettelyä katsoen, että hänen esitutkintakuulustelunsa oli suoritettu epäasianmukaisesti, koska hänet oli kuultu rikoksesta epäiltynä puhelimitse, vaikka kyse oli törkeää petosta koskevasta rikosepäilystä, jonka hän kiisti eikä hänelle ollut kerrottu oikeudesta käyttää kuulustelussa todistajaa ja avustajaa Lisäksi kantelija arvosteli keskusrikospoliisin menettelyä katsoen sen loukanneen asianomaisten kansalaisten oikeusturvaa, kun…

https://asianajajaliitto.fi/2014/07/oikeuskanslerinvirasto-poliisin-menettely-esitutkinnassa/
5.7.2014 Oikeusuutiset

Veronkorotus esti salakuljetussyytteen

KKO:2014:51 Veropetos – Törkeä veropetos Salakuljetus Ne bis in idem A ja B olivat tuoneet Suomeen suuria määriä nuuskaa, minkä johdosta heille vaadittiin rangaistusta salakuljetuksesta. A:lle ja B:lle oli määrätty samoihin nuuskaeriin liittyen veronkorotuksia, koska he olivat laiminlyöneet täyttää nuuskan kaupallisesta maahantuonnista seuraavan valmisteverotusta koskevan ilmoitusvelvollisuuden. Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevillä…

https://asianajajaliitto.fi/2014/07/veronkorotus-esti-salakuljetussyytteen/