Generic filters
Exact matches only
31.10.2013 Oikeusuutiset

EIT:lta Suomelle langettava tuomio sananvapauden loukkauksesta

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on 29.10. antamassaan tuomiossa katsonut, että Suomi loukkasi kahden valittajina olleen henkilön sananvapautta, kun valittajat oli tuomittu kunnianloukkauksesta ja määrätty maksamaan vahingonkorvauksia. Ulkoasiainministeriön lehdistötiedotteesta: Tapaus koski kansallista tuomiota kunnianloukkausasiassa, jossa valittajina olleet toimittaja ja hänen esimiehensä oli tuomittu sakkorangaistukseen ja määrätty maksamaan kunnianloukkauksen johdosta vahingonkorvausta A:lle. Kansallisessa…

https://asianajajaliitto.fi/2013/10/eitlta-suomelle-langettava-tuomio-sananvapauden-loukkauksesta/
23.9.2013 Oikeusuutiset

KKO:lta kaksi sananvapautta koskevaa ennakkopäätöstä

Kumpikin koskee 7 päivää -lehden julkaisiamia kirjoituksia KKO:2013:70 KunnianloukkausSananvapaus 7 päivää -nimisessä lehdessä 30.3.2006 julkaistussa kirjoituksessa oli käsitelty kolmeen henkilöön kohdistunutta epäiltyä henkirikosta. Kirjoituksessa todettiin tekoihin olevan epäiltynä 29-vuotiaan helsinkiläismiehen. Esitutkinnan aikana julkaistussa kirjoituksessa ei ollut mainittu epäiltyä nimeltä, mutta hänestä oli esitetty osittain kasvojen alueelta peitetty kuva. Lehtikirjoituksen otsikko…

https://asianajajaliitto.fi/2013/09/kkolta-kaksi-sananvapautta-koskevaa-ennakkopaatosta/
23.8.2013 Oikeusuutiset

Tasa-arvovaltuutettu: Transihmisiin kohdistuva vihakirjoittelu

Tasa-arvovaltuutetulta kysyttiin keinoja puuttua transihmisiin kohdistuvaan vihakirjoitteluun, jota esiintyy esimerkiksi internetissä Vihapuhe ja vihakirjoittelu ovat vakava yhteiskunnallinen ongelma. Ne luovat koko yhteiskuntaan uhkaavaa ja vihamielistä ilmapiiriä ja loukkaavat kohteeksi joutuneita henkilöitä ja ihmisryhmiä. Sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ihmiset, kuten transihmiset ja intersukupuoliset henkilöt, ovat erityisen alttiita joutumaan tasa-arvolaissa kielletyn sukupuoleen perustuvan häirinnän…

https://asianajajaliitto.fi/2013/08/tasa-arvovaltuutettu-transihmisiin-kohdistuva-vihakirjoittelu/
20.3.2013 Oikeusuutiset

OM: Sananvapausrikoksia koskeva esitys eduskunnalle – Vainoaminen rangaistavaksi teoksi

Sananvapausrikoksia koskevia säännöksiä aiotaan muuttaa niin, että niiden soveltaminen olisi linjassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön kanssa Tänään eduskunnalle annettu hallituksen esitys korostaa sananvapautta perusoikeutena ja kaventaa jonkin verran rangaistavuuden aluetta. Sananvapausrikoksista säädettyjä rangaistuksia lievennettäisiin muissa kuin rasistisissa rikoksissa. Lisäksi hallitus esittää rikoslakiin uutta vainoamisen kieltävää rangaistussäännöstä. Lakiin lisättäisiin uutena rikoksena myös…

https://asianajajaliitto.fi/2013/03/om-sananvapausrikoksia-koskeva-esitys-eduskunnalle-vainoaminen-rangaistavaksi-teoksi/
5.3.2013 Oikeusuutiset

Syyte virkamiehen kunnianloukkauksesta ja väärästä ilmiannosta hylättiin

KKO:2013:15 Väärä ilmianto Kunnianloukkaus Sananvapaus Virkamies Kihlakunnanvouti oli ollessaan ulosottomiehenä panemassa täytäntöön päätöstä, jonka mukaan 11-vuotiaan lapsen tuli asua äitinsä luona, ottanut vastaanhangoittelevasta lapsesta ja tämän repusta kiinni ja yrittänyt irrottaa tämän otetta porraskaiteesta. Lapsen isä oli poliisille tekemässään tutkintapyynnössä ja esitutkinnassa väittänyt, että ulosottomies olisi muun ohella riuhtonut, kiskonut…

https://asianajajaliitto.fi/2013/03/syyte-virkamiehen-kunnianloukkauksesta-ja-vaarasta-ilmiannosta-hylattiin/