Generic filters
Exact matches only
19.9.2017 Oikeusuutiset

Oikeusministeriön hallinnonala valtion talousarvioesityksessä vuodelle 2018

Määrärahataso on noin 13 miljoonaa euroa pienempi kuin kuluvana vuonna. Hallitus esittää oikeusministeriön hallinnonalalle 941 miljoonan euron määrärahaa vuodelle 2018. Määrärahataso on noin 13 miljoonaa euroa pienempi kuin kuluvana vuonna, kun ei oteta huomioon vuosittain vaihtelevia vaalimenoja. Vähennys johtuu muun muassa sovituista säästöistä ja ict-hankkeiden lisärahoituksen vähenemisestä. Oikeusturvaa kehitetään ja…

https://asianajajaliitto.fi/2017/09/oikeusministerion-hallinnonala-valtion-talousarvioesityksessa-vuodelle-2018/
8.9.2017 Oikeusuutiset

Oman pääoman menetystä koskevan rekisteri-ilmoituksen laiminlyönti johti henkilökohtaiseen korvausvelvollisuuteen

HelHO:2017:9 Vahingonkorvaus Urakkasopimus Oman pääoman menettäminen Rekisteri-ilmoitus A on tehnyt 13.10.2008 yhtiö Y Oy Ltd:n kanssa sopimuksen hirsitalon rakentamisesta 328.000 euron urakkahintaan. A on maksanut urakkasopimuksen piiriin kuulunteista töistä Y Oy Ltd:lle ja kahdelle muulle yhtiölle yhteensä 362.200 euroa sekä lisäksi erikseen tilaamistaan lisätöistä 142.468,34 euroa. Y Oy Ltd on…

https://asianajajaliitto.fi/2017/09/oman-paaoman-menetysta-koskevan-rekisteri-ilmoituksen-laiminlyonti-johti-henkilokohtaiseen-korvausvelvollisuuteen/
31.8.2017 Oikeusuutiset

Oikeusministeriön ehdotus valtion talousarvioon 2018

Määrärahataso on noin 22 miljoonaa euroa pienempi kuin kuluvana vuonna Vähennys johtuu muun muassa sovituista säästöistä ja it-hankkeiden lisärahoituksen vähenemisestä. Oikeusturvaa kehitetään ja sopeutetaan kiristyvään talouteen oikeudenhoidon uudistamisohjelman ja siitä tehtyjen linjausten pohjalta. Oikeusministeriön hallinnonalalla on pyritty tiukkaan taloudenpitoon ja ennakoimaan tulevia muutoksia. Siksi oikeusministeriön ehdotukset kehyksen ylittävistä lisämäärärahoista ovat…

https://asianajajaliitto.fi/2017/08/oikeusministerion-ehdotus-valtion-talousarvioon-2018/
27.6.2017 Lausunnot

Lausunto pankki- ja maksutilijärjestelmän uudistamishankkeen arviomuistiosta

Dnro 35/2017 Lausuntopyyntönne: VM008:00/2017, 22.5.2017 LAUSUNTO PANKKI- JA MAKSUTILIJÄRJESTELMÄN UUDISTAMISHANKKEEN ARVIOMUISTIOSTA Euroopan komissio, jäljempänä komissio, antoi 4. päivänä heinäkuuta 2016 ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi rahoitusjärjestelmän käytön estämisestä rahanpesuun ja terrorismin rahoitukseen annetun direktiivin (EU) 2015/849 (neljäs rahanpesudirektiivi) ja direktiivin 2009/101/EY muuttamisesta (COM(2016) 450 final), jäljempänä rahanpesudirektiivin muutosehdotus. Komissio…

https://asianajajaliitto.fi/2017/06/lausunto-pankki-ja-maksutilijarjestelman-uudistamishankkeen-arviomuistiosta/
22.6.2017 Lausunnot

Lausunto ulosottotoimen rakenneuudistushankkeen lainsäädäntötyöryhmän toisesta mietinnöstä

Dnro 34/2017 Lausuntopyyntönne: Dnro 241/030/13, 16.5.2017 LAUSUNTO ULOSOTTOTOIMEN RAKENNEUUDISTUSHANKKEEN LAINSÄÄDÄNTÖTYÖRYHMÄN TOISESTA MIETINNÖSTÄ Suomen Asianajajaliitto (jäljempänä ”Asianajajaliitto”) kiittää lausuntopyynnöstä ja lausuu seuraavaa: Ehdotetuissa uudistuksissa ei ole havaittavissa asianosaisten oikeusturvan kannalta ongelmakohtia arvioitaessa ehdotuksia suhteessa ulosoton keskeisiin periaatteisiin, joita ovat muun muassa puolueettomuus, joutuisuus, tehokkuus, asianmukaisuus ja sovinnollisuus. Rakenneuudistus talouden ja tuottavuuden…

https://asianajajaliitto.fi/2017/06/lausunto-ulosottotoimen-rakenneuudistushankkeen-lainsaadantotyoryhman-toisesta-mietinnosta/
22.6.2017 Oikeusuutiset

Vastuuvakuutus ei korvannut vahinkoa, joka perustui pelkästään sopimusrikkomukseen

KKO:2017:44 Vakuutussopimus – Vakuutusehdon tulkinta – Vakuutuksesta korvattava vahinko – Vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuus A Oy oli alihankintasopimuksen perusteella kuljettanut B Oy:n toimeksiannosta C Oy:lle raaka-ainetta. Raaka-aineeseen oli sekoittunut kuljetuksen aikana toista ainetta, koska A Oy:n työntekijä ei ollut riittävästi puhdistanut ajoneuvon säiliötä ennen kuljetusta. B Oy oli korvannut C Oy:lle sekoittumisesta…

https://asianajajaliitto.fi/2017/06/vastuuvakuutus-ei-korvannut-vahinkoa-joka-perustui-pelkastaan-sopimusrikkomukseen/
20.6.2017 Lausunnot

Lausunto HE-luonnoksesta eduskunnalle laiksi talous- ja velkaneuvonnasta

Dnro 31/2017 Lausuntopyyntönne: TEM-1033-03.01.01-2017 HALLITUKSEN ESITYSLUONNOS EDUSKUNNALLE LAIKSI TALOUS- JA VELKANEUVONNASTA Onko esitysluonnos mielestänne hyväksyttävissä? Kyllä, tietyin muutoksin Talous- ja velkaneuvonnan järjestäminen ja tuottaminen 2 § Kommenttinne tästä pykälästä Perusteltua on siirtää talous- ja velkaneuvonnan yleinen ohjaus oikeusministeriölle siten, että talous- ja velkaneuvonta toimii oikeusaputoimistojen yhteydessä. Ostopalvelut 5 ja 6…

https://asianajajaliitto.fi/2017/06/lausunto-he-luonnoksesta-eduskunnalle-laiksi-talous-ja-velkaneuvonnasta/
26.1.2017 Oikeusuutiset

Liiketoimintakieltoa aiotaan tehostaa

Lain soveltamisalaa laajennettaisiin ammattitoimintaa harjoittaviin yksityisiin elinkeinonharjoittajiin Hallitus esittää lainmuutoksia liiketoimintakiellon tehostamiseksi. Lain soveltamisalaa laajennettaisiin ammattitoimintaa harjoittaviin yksityisiin elinkeinonharjoittajiin, kun nykyisin liiketoimintakieltoon voidaan määrätä vain liiketoimintaa harjoittava yksityinen elinkeinonharjoittaja. Liiketoimintakielto voidaan määrätä mm. sillä perusteella, että henkilö on olennaisesti laiminlyönyt liiketoimintaan liittyviä lakisääteisiä velvollisuuksia, kuten veroja ja maksuja. Esityksen mukaan…

https://asianajajaliitto.fi/2017/01/liiketoimintakieltoa-aiotaan-tehostaa/
5.1.2017 Lausunnot

Lausunto Verohallinnon ohjeluonnoksesta Saamisten arvonalenemisten vähennyskelpoisuus elinkeinotulon verotuksessa

Dnro 61/2016 Lausuntopyyntönne: A212/200/2016, 2.12.2016 LUONNOS VEROHALLINNON OHJEEKSI “SAAMISTEN ARVONALENEMISTEN VÄHENNYSKELPOISUUS ELINKEINOTULON VEROTUKSESSA” Verohallinnon Yritysverotusyksikkö on 2.12.2016 pyytänyt Suomen Asianajajaliitolta (jäljempänä ”Asianajajaliitto”) lausuntoa luonnoksesta Verohallinnon ohjeeksi “Saamisten arvonalenemisten vähennyskelpoisuus elinkeinotulon verotuksessa”. Asianajajaliitto kiittää mahdollisuudesta lausunnon antamiseen. Asianajajaliiton näkemyksen mukaan on hyvä, että Verohallinto antaa ohjeistusta saamisten arvonalenemisten verokohteluun liittyen. Asianajajaliitto…

https://asianajajaliitto.fi/2017/01/lausunto-verohallinnon-ohjeluonnoksesta-saamisten-arvonalenemisten-vahennyskelpoisuus-elinkeinotulon-verotuksessa/
21.12.2016 Lausunnot

Lausunto komission ehdotuksesta maksukyvyttömyyslainsäädäntöjen harmonisoinniksi

Dnro 60/2016 Lausuntopyyntönne: OM 2/471/2016, 24.11.2016 LAUSUNTO KOMISSION DIREKTIIVIEHDOTUKSESTA MAKSUKYVYTTÖMYYSLAINSÄÄDÄNTÖJEN HARMONISOINNIKSI Oikeusministeriö on pyytänyt 24.11.2016 päivätyllä kirjeellään Suomen Asianajajaliitolta (jäljempänä ”Asianajajaliitto”) lausuntoa komission direktiiviehdotuksesta maksukyvyttömyyslainsäädäntöjen harmonisoinniksi. Lausuntonaan Asianajajaliitto esittää seuraavaa: 1 Yleisesti direktiiviehdotuksen tavoitteista Insolvenssilainsäädäntö koskettaa talouden, rahoituksen ja kaupan perusrakenteita. Koska eri jäsenvaltioissa on kuitenkin merkittävästi erilaisia insolvenssilainsäädäntöjä, jäsenvaltiot…

https://asianajajaliitto.fi/2016/12/lausunto-komission-ehdotuksesta-maksukyvyttomyyslainsaadantojen-harmonisoinniksi/