Generic filters
Exact matches only
23.6.2015 Oikeusuutiset

Ensiksi kuolleen puolison sukulaiset eivät voineet hakea pesänselvittäjää ja -jakajaa

KKO:2015:46 Perintökaari – Pesänselvittäjä – Pesänjakaja – Hakijavaltuus Perintöoikeus – Keskinäinen testamentti – Testamentin tulkinta Aviopuolisot Eeva P ja Eino P olivat määränneet keskinäisessä testamentissaan, että toisen heistä kuoltua leski sai käyttöoikeuden ensin kuolleen omaisuuteen ja että heidän omaisuutensa oli molempien kuoltua jaettava lain mukaan. Eeva P oli kuollut rintaperillisittä.…

https://asianajajaliitto.fi/2015/06/ensiksi-kuolleen-puolison-sukulaiset-eivat-voineet-hakea-pesanselvittajaa-ja-jakajaa/
23.3.2015 Oikeusuutiset

OM: Työryhmä valmistelemaan säännöksiä perinnönjaon peräytymisestä

Oikeusministeriö on asettanut työryhmän valmistelemaan lainsäädäntöä perinnönjaon peräytymisestä ja omaisuuden palautusvastuusta. Valmistelutyö liittyy vuoden 2016 alusta voimaan tulevaan uuteen isyyslakiin Uudessa isyyslaissa palautetaan kanneoikeus isyyden vahvistamiseksi niille, jotka ovat syntyneet avioliiton ulkopuolella ennen nykyisen isyyslain voimaantuloa. Lähtökohtana on, että perintöoikeus on tällöin sama kuin muillakin perillisillä. Kun nykyinen laki tuli…

https://asianajajaliitto.fi/2015/03/om-tyoryhma-valmistelemaan-saannoksia-perinnonjaon-peraytymisesta/
1.10.2014 Oikeusuutiset

Perustuslakiblogi: Isyyslainsäädännön uudistus: Toistuuko vuoden 1976 isyyslain voimaanpanolain syrjivä perintö?

Eduskunnassa on parhaillaan vireillä HE 91/2014 vp isyyslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. Esityksellä voimassa oleva vuonna 1976 säädetty isyyslaki ja samaan aikaan säädetty isyyslain voimaanpanolaki ehdotetaan kumottaviksi ja korvattaviksi uudella isyyslailla. Esityksen tavoitteena on ratkaista isyyslain voimaanpanolain tuottamat krooniset ja toistuvat yhdenvertaisuusongelmat isyyskanteiden käsittelyssä Osin tässä onnistutaankin. Ehdotettava laki…

https://asianajajaliitto.fi/2014/10/perustuslakiblogi-isyyslainsaadannon-uudistus-toistuuko-vuoden-1976-isyyslain-voimaanpanolain-syrjiva-perinto/
25.6.2014 Oikeusuutiset

OM: Isyyslaki uudistuu – isyyden tunnustaminen mahdollista avopareille jo neuvolassa

Hallitus esittää nykyisen, vuodesta 1976 voimassa olleen isyyslain ajanmukaistamista Suurin muutos koskee isyyden tunnustamismenettelyä selvissä tapauksissa, kuten silloin kun tulevat vanhemmat asuvat avoliitossa. Jatkossa isyys olisi mahdollista tunnustaa neuvolakäyntien yhteydessä jo ennen lapsen syntymää. Merkittävä muutos olisi myös isyyden vahvistamista koskevan kanneoikeuden palauttaminen takautuvasti niille, jotka ovat syntyneet avioliiton ulkopuolella…

https://asianajajaliitto.fi/2014/06/om-isyyslaki-uudistuu-isyyden-tunnustaminen-mahdollista-avopareille-jo-neuvolassa/