Generic filters
Exact matches only
12.4.2018 Oikeusuutiset

Ylivelkaantuneille lisää apua, rangaistuspolitiikkaan tiukennuksia, sakon muuntorangaistus palautetaan

Hallituksen kehysriihessä asetettu tavoitteita OM:n hallinnon alalle. Hallitus tehostaa ylivelkaantumisen hoitamista panostamalla vuosina 2019-2020 vuositasolla yhteensä 8 miljoonaa euroa ja vuosina 2021-2022 vuositasolla yhteensä 9 miljoonaa euroa lisää talous- ja velkaneuvontaan, ulosotossa tehtävään velallisten neuvotaan ja tuomioistuinkäsittelyjen nopeuttamiseen. – On erittäin tärkeää, että pyrimme samanaikaisesti ehkäisemään ylivelkaantumista sekä parantamaan jo…

https://asianajajaliitto.fi/2018/04/ylivelkaantuneille-lisaa-apua-rangaistuspolitiikkaan-tiukennuksia-sakon-muuntorangaistus-palautetaan/
9.4.2018 Oikeusuutiset

Rikesakkomääräyksen hyväksynyt ei saanut valittaa sakosta näyttöperusteella

KKO:2018:29 Rikesakko – Rikesakkomääräys Muutoksenhaku – Muutoksenhakuoikeus Ennakkopäätösvalitus Poliisi oli antanut A:lle rikesakkomääräyksen, jonka mukaan A oli syyllistynyt järjestysrikkomukseen pitämällä koiraansa irrallaan taajama-alueella. Rikesakkomääräyksen mukaan A oli tunnustanut teon, luopunut oikeudestaan suulliseen käsittelyyn, suostunut sakkomenettelyyn ja hyväksynyt seuraamuksen. A valitti rikesakkomääräyksestä sillä perusteella, että hän ei ollut pitänyt koiraansa irrallaan…

https://asianajajaliitto.fi/2018/04/rikesakkomaarayksen-hyvaksynyt-ei-saanut-valittaa-sakosta-nayttoperusteella/
28.8.2017 Lausunnot

Lausunto laittoman maassa oleskelun tutkintakeinoja ja rangaistusasteikkoa koskevista muutostarpeista

Dnro 38/2017 Lausuntopyyntönne: OM 23/41/2016, 6.6.2017 ARVIOMUISTIO LAITTOMAN MAASSA OLESKELUN TUTKINTAKEINOJA JA RANGAISTUSASTEIKKOA KOSKEVISTA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOSTARPEISTA Yleisiä huomioita Laiton maassa oleskelu kriminalisoi ulkomaalaisen oleskelun eli sen, että hän on paikassa, jossa oleskeluun hänellä ei ole hallinnollisessa menettelyssä myönnettyä lupaa. Ulkomaalaislain 40 §:ssä määritellään ulkomaalaisen laillisesta oikeudesta oleskella Suomessa. Säännös määrittää…

https://asianajajaliitto.fi/2017/08/lausunto-laittoman-maassa-oleskelun-tutkintakeinoja-ja-rangaistusasteikkoa-koskevista-muutostarpeista/
12.4.2017 Lausunnot

Lausunto HE-luonnoksesta tieliikennelaiksi

Dnro 08/2017 Lausuntopyyntönne: LVM/417/03/2013, 15.2.2017 LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA TIELIIKENNELAIKSI JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI Suomen Asianajajaliitolta (jäljempänä ”Asianajajaliitto”) on pyydetty asiantuntijalausuntoa hallituksen esitysluonnoksesta tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. Asianajajaliitto lausuu seuraavaa. Liikennerikokset ja seuraamusjärjestelmä: liikennevirhemaksu sekä ajoneuvokohtainen liikennevirhemaksu Hallituksen esityksessä todetaan sivulla 152: Lainvalmistelussa on ollut rikesakon käytön laajentamisen…

https://asianajajaliitto.fi/2017/04/lausunto-he-luonnoksesta-tieliikennelaiksi/
26.1.2017 Oikeusuutiset

Esitys käräjäoikeusverkoston uudistamiseksi annettiin eduskunnalle

Esityksen mukaan nykyisten 27 sijaan jatkossa käräjäoikeuksia olisi 20. Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä käräjäoikeusverkoston uudistamiseksi. Tavoitteena on toteuttaa uudistus vuoden 2019 alusta. Käräjäoikeuspaikkakunnat olisivat Espoo, Helsinki, Hämeenlinna, Joensuu, Jyväskylä, Kajaani, Kouvola, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Maarianhamina, Mikkeli, Oulu, Pori, Rovaniemi, Seinäjoki, Tampere, Turku, Vaasa ja Vantaa. Uudistuksella yhdistettäisiin Espoon ja…

https://asianajajaliitto.fi/2017/01/esitys-karajaoikeusverkoston-uudistamiseksi-annettiin-eduskunnalle/
13.12.2016 Oikeusuutiset

AIPA-hanke etenee

Syyttäjänvirastojen ja yleisten tuomioistuinten sähköisen asianhallintajärjestelmän käyttöönotto alkanut Syyttäjälaitoksen ja yleisten tuomioistuinten asian- ja dokumentinhallinnan tietojärjestelmäkokonaisuus eli ns. AIPA-hanke etenee. Uuden järjestelmän käyttöönotto on alkanut syyttäjänvirastoista joulukuussa, kun sakkomenettelyä koskevaan lakiin perustuvat AIPAn toiminnallisuudet otettiin käyttöön. Pilottina toimii Länsi-Uudenmaan syyttäjänvirasto. Helmikuun alusta alkaen kaikki syyttäjänvirastot hoitavat uuteen sakkomenettelyyn tulevat asiat…

https://asianajajaliitto.fi/2016/12/aipa-hanke-etenee/
7.7.2016 Oikeusuutiset

Ns. sak­ko­me­net­te­ly ja ri­ko­suh­ri­mak­su otetaan käyt­töön

Tuo­miois­tui­men ul­ko­puo­lel­la ta­pah­tu­va ri­ko­sa­sioi­den kä­sit­te­ly uu­dis­tuu. Ri­ko­suh­ri­mak­sun mak­sa­mi­seen on vel­vol­li­nen täy­si-ikäi­se­nä ri­kok­sen teh­nyt, jo­ka tuo­mi­taan ri­kok­ses­ta, jos­ta voidaan tuomita van­keut­ta. Me­net­te­lyt sel­key­ty­vät ja syyt­tä­jien työ ke­ve­nee, kun rat­kai­su­val­ta eräis­sä ta­val­li­sim­mis­sa rik­ko­muk­sis­sa siir­tyy jat­kos­sa po­lii­sil­le. Ri­kok­ses­ta epäil­lyn oi­keus­tur­va pa­ra­nee, sil­lä me­net­te­lyn käyt­tö edel­lyt­tää hä­nen suos­tu­mus­taan. Uu­dis­tuk­seen liit­ty­vä lain­sää­dän­tö on hy­väk­syt­ty ja…

https://asianajajaliitto.fi/2016/07/ns-sak%c2%adko%c2%adme%c2%adnet%c2%adte%c2%adly-ja-ri%c2%adko%c2%adsuh%c2%adri%c2%admak%c2%adsu-otetaan-kayt%c2%adtoon/
20.6.2016 Oikeusuutiset

KHO: Yhtiölle uhkasakko kiinteistön siivoamiseksi ja toimitusjohtajan sakko ympäristön turmelemisesta – ei ne bis in idem -tilanne

KHO:2016:96 Jätelaki – Hallintopakkoasia – Uhkasakon asettaminen – Uhkasakon tuomitseminen – Kaksoisrangaistavuuden kielto – Ne bis in idem Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen oli maaliskuussa 2012 tekemällään lainvoimaisella päätöksellä jätelain nojalla määrännyt yhtiön siivoamaan yhtiön hallitseman kiinteistön ja asettanut määräyksen tehosteeksi 80 000 euron uhkasakon. Yhtiön laiminlyötyä siivoamismääräyksen noudattamisen kunnan ympäristönsuojeluviranomainen oli valituksen…

https://asianajajaliitto.fi/2016/06/kho-yhtiolle-uhkasakko-kiinteiston-siivoamiseksi-ja-toimitusjohtajan-sakko-ympariston-turmelemisesta-ei-ne-bis-in-idem-tilanne/