Generic filters
Exact matches only
5.7.2017 Oikeusuutiset

Verovelvolliselle annettiin luottamuksensuojaa. Apurahoja ei ollut ilmoitettu kun ne aiemmin oli katsottu verovapaiksi.

KHO:2017:116 Tuloverotus – Verotusmenettely – Verovelvollisen ilmoittamisvelvollisuus – Verotuksen oikaisu verovelvollisen vahingoksi – Sovellettava säännös – Luottamuksensuoja – Viranomaisen noudattama käytäntö A oli saanut sukurahastolta opintojaan varten apurahoja, jotka A oli ilmoittanut valituksenalaisia verovuosia 2011 ja 2012 edeltävinä kahtena peräkkäisenä verovuotena veroilmoituksillaan lisäämällä niiden määrät saamiensa esitäytettyjen veroilmoitusten veronalaisia tuloja…

https://asianajajaliitto.fi/2017/07/verovelvolliselle-annettiin-luottamuksensuojaa-apurahoja-ei-ollut-ilmoitettu-kun-ne-aiemmin-oli-katsottu-verovapaiksi/
5.7.2017 Oikeusuutiset

Näpistykset johtivat upseerin irtisanomiseen

KHO: Virkasuhteen irtisanomista koskeva valitus A on esittänyt, ettei hänen irtisanomisensa ole ollut yhdenvertaisuusperiaate huomioon ottaen Rajavartiolaitoksen esikunnan vakiintuneen käytännön mukainen. A on vedonnut opistoupseerin vuonna 2001 saamaan 50 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä rattijuopumuksesta ja niskoittelusta poliisia vastaan, toisen virkamiehen vuonna 2003 saamaan 100 päiväsakon rangaistukseen sotilaan sopimattomasta käyttäytymisestä ja…

https://asianajajaliitto.fi/2017/07/napistykset-johtivat-upseerin-irtisanomiseen/
1.7.2017 Oikeusuutiset

KHO tuomioistuinvirastosta: rahoitusta ei tule ottaa lainkäytön resursseista

KHO hyväksyy asianajajajäsenen tuomioistuinviraston johtokuntaan Korkein hallinto-oikeus korostaa oikeusministeriölle tänään antamassaan lausunnossa tuomioistuinviraston perustamista koskevan toimikunnan mietinnöstä, että viraston perustamista arvioitaessa olennaisin kysymys on se, mihin julkisen talouden niukat resurssit tulisi tuomioistuinten osalta ensisijaisesti kohdentaa. Tulevia vuosia koskevassa julkisen talouden suunnitelmassa on osoitettu tuomioistuimille miljoonien eurojen säästötavoitteita, joiden taustalla on…

https://asianajajaliitto.fi/2017/07/kho-tuomioistuinvirastosta-rahoitusta-ei-tule-ottaa-lainkayton-resursseista/
30.6.2017 Lausunnot

Lausunto HE:stä laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa

Dnro 20/2017 Lausuntopyyntönne: OM 17/41/2015, 18.04.2017 HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI OIKEUDENKÄYNNISTÄ HALLINTOASIOISSA JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI Pyydettynä lausuntona Suomen Asianajaliitto (jäljempänä ”Asianajajaliitto”) esittää seuraavaa. Lausunnossa on noudatettu lausuntopyynnössä ilmoitettua rakennetta ja otsikointia. Yleisiä huomioita Yleisesti esitys on hyvä ja kannatettava. Ehdotuksen sisällön perusteella näyttää siltä, että sen keskeisimmät tavoitteet…

https://asianajajaliitto.fi/2017/06/lausunto-hesta-laiksi-oikeudenkaynnista-hallintoasioissa/
28.6.2017 Oikeusuutiset

MTV Oy:n tavaramerkkiä ei rekisteröity sekaantumisvaaran vuoksi

KHO:2017:109 Tavaramerkki – Sekaannusvaara – Aikaisempi oikeusperuste – Toiminimi – Rauhanomainen rinnakkaiselo tai -käyttö – Rekisteröintisuostumus – Viran puolesta tutkiminen – Unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) oli hylännyt MTV Oy:n tavaramerkin mtvSPORT (kuvio) rekisteröintiä koskevan hakemuksen. Rekisteröinnistä olisi päätöksen mukaan seurannut sekaannusvaara kolmeen aikaisempaan EU-tavaramerkkiin, jotka koostuivat kirjainyhdistelmästä…

https://asianajajaliitto.fi/2017/06/mtv-oyn-tavaramerkkia-ei-rekisteroity-sekaantumisvaaran-vuoksi/
28.6.2017 Oikeusuutiset

KKO oikaisi rangaistusta lievemmän lain mukaiseksi

KKO:2017:46 Rangaistuksen määrääminen – Yhdyskuntapalvelu Rikosoikeuden ajallinen ulottuvuus Ylimääräinen muutoksenhaku – Tuomion purkaminen rikosasiassa Käräjäoikeus oli tuominnut A:n vankeusrangaistuksen sijasta yhdyskuntapalveluun 237 tunniksi soveltaen tuomion antohetkellä voimassa ollutta lakia yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta. Vastaajalle syyksi luettujen rikosten tekohetkellä voimassa olleen yhdyskuntapalvelusta annetun lain mukaan yhdyskuntapalvelurangaistuksen enimmäismäärä oli 200 tuntia. Korkein oikeus katsoi,…

https://asianajajaliitto.fi/2017/06/kko-oikaisi-rangaistusta-lievemman-lain-mukaiseksi/
22.6.2017 Lausunnot

Lausunto Verohallinnon ohjeluonnoksesta “Siirtohinnoittelun dokumentointi”

Dnro 37/2017 Lausuntopyyntönne: A129/200/2017, 26.5.2017 LAUSUNTO LUONNOKSESTA VEROHALLINNON OHJEEKSI ”SIIRTOHINNOITTELUN DOKUMENTOINTI” Pyydettynä lausuntona Suomen Asianajaliitto (jäljempänä ”Asianajajaliitto”) esittää seuraavaa: Ohjeen laajuuden ja sen todennäköisen pitkäikäisyyden takia toinen lausuntokierros alkusyksystä olisi perusteltu. Verohallinto julkaisi 13.6.2017 ohjeen: ”Yleistä tulon kohdistamisesta kiinteälle toimipaikalle”, diaarinumero A134/200/2017, joka on olennaisilta osin päällekkäinen nyt lausuntovaiheessa olevan…

https://asianajajaliitto.fi/2017/06/lausunto-verohallinnon-ohjeluonnoksesta-siirtohinnoittelun-dokumentointi/
16.6.2017 Oikeusuutiset

Käräjänotaari ei ollut kelpoinen ratkaisemaan hankalaa työoikeudellista riitaa

KKO:2017:43 Tuomari Tuomioistuimen päätösvaltaisuus Käräjänotaari oli laamannin määräyksestä toiminut käräjäoikeuden puheenjohtajana työoikeudellisessa riita-asiassa, jossa ratkaisua ei voinut suoraan perustaa lakiin ja sen esitöihin eikä oikeuskäytäntöön. Asiaa pidettiin laatunsa vuoksi vaikeana ratkaista. Käräjäoikeus ei sen vuoksi ollut ollut päätösvaltainen. KKO:2017:43

https://asianajajaliitto.fi/2017/06/karajanotaari-ei-ollut-kelpoinen-ratkaisemaan-hankalaa-tyooikeudellista-riitaa/
15.6.2017 Oikeusuutiset

Lastensuojelun asiakkaan yhteydenpidon rajoittamista koskeva päätös kumottiin puuttuvan toimivallan vuoksi

KHO:2017:102 Lastensuojelu – Yhteydenpidon rajoittaminen – Toimivalta – Viranhaltija Alaikäisen lapsen ja tämän isoäidin yhteydenpitoa oli rajoitettu 17.4.–30.11.2015 perusturvakuntayhtymän sosiaalihuollon viranhaltijan päätöksellä. Päätöksen tehnyt sosiaalihuollon viranhaltija E ei ollut lastensuojelulain 13 §:n 2 momentin mukainen sosiaalihuollon johtava viranhaltija. Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei yhteydenpidon rajoittamista koskeva asia yksinomaan luonteensa vuoksi ole…

https://asianajajaliitto.fi/2017/06/lastensuojelun-asiakkaan-yhteydenpidon-rajoittamista-koskeva-paatos-kumottiin-puuttuvan-toimivallan-vuoksi/