23.1.2023

Oikeusvaltion puolustajat ääneen

Asianajajaliiton yhtenä tehtävänä on sääntöjenkin puitteissa seurata oikeuskehitystä Suomessa, sekä lausuntoja antamalla ja aloitteita tekemällä tarjota kokemuksensa yhteiskunnan käytettäväksi. Haluamme tarjota myös alustan entistä vilkkaammalle oikeuspoliittiselle keskustelulle. Siksi Asianajajaliiton blogissa käynnistyy Oikeusvaltion puolustajat -blogisarja, jossa ääneen pääsevät aihepiirin eritaustaiset asiantuntijat.

Aihe on erityisen ajankohtainen tilanteessa, jossa ihmisoikeuksien, rauhan ja demokratian positiivinen edistyminen ei vaikuta itsestäänselvyydeltä. Eurooppalaisessakin kontekstissa olemme saaneet todistaa, ettei oikeusvaltion kehityssuunta ole aina vahvistuva, vaan keskeiset fundamentit kuten perus- ja ihmisoikeustilanne, kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytykset sekä oikeuslaitoksen riippumattomuus voivat tulla uhatuksi myös nykyaikana.

Asianajajat työskentelevät kentällä varmistaen yksilöiden ja yhteisöjen oikeusturvan toteutumisen. Tämän vuoksi asianajajilla on laajasti esimerkiksi EU-tuomioistuimen ratkaisukäytännössä (asia C-309/99, Wouters, 102 kohta), sekä kansainvälisissä suosituksissa katsottu olevan oma itsenäinen ja valtiovallasta riippumaton asemansa. Tämä on teema, johon tulevaisuudessa omaksuttavat ratkaisut lainsäädännön uudistamiseksi vaikuttavat. Asianajajaliitto on esimerkiksi ehdottanut oikeusturvaohjelmassaan asianajajista annetun lain (496/1958) kokonaisuudistusta. Toivon mukaan kevään jatkuvassa blogisarjassa nousee esille muitakin konkreettisia ehdotuksia oikeusvaltion vahvistamiseksi.

Asianajajaliiton puolesta toivomme, että oikeusvaltioteemat kiinnostavat jäsenistöä, ja että muutkin löytävät tiensä blogien äärelle. Vilkas keskustelu oikeusvaltion tulevaisuudesta on kenties tärkeämpää kuin koskaan.

Bloggaus on osa Oikeusvaltion puolustajat -blogisarjaa.

Kirjoittaja

Elisa Gebhard

Oikeuspolitiikka-asioista vastaava juristi, Asianajajaliitto

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments