Oikeudenhoidon tila ei kauhistelemalla parane

Oikeudenhoidon tilaa Suomessa on helppo kauhistella. Hyvä esimerkki tästä oli eduskunnassa marraskuussa 2021 käyty ajankohtaiskeskustelu oikeusvaltion ja oikeudenhoidon toimintaedellytyksistä. Keskustelun seuraajalle kävi hyvin selväksi, että jokainen poliittinen puolue Suomessa haluaa esimerkiksi nopeammat ja sujuvammat oikeusprosessit. Siksi oikea kysymys kuuluukin, mikä on päättäjien valmius priorisoida oikeusvaltion tulevaisuutta.

Vastuu oikeudenhoidon resursseista on nimittäin poliittisilla päätöksentekijöillä. Ongelma ei ole uusi, sillä esimerkiksi käräjäoikeuksissa käsittelyajat ovat 20 vuoden sisällä pidentyneet. Asian mittakaavasta kertoo, että esimerkiksi Suomen vuosina 1994–2020 Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta saamista 191 tuomiosta jopa 62 koskee oikeudenkäynnin kestoa. Vaikka esimerkiksi Euroopan komission oikeusvaltioraportin Suomea koskevan maaraportin mukaan oikeuslaitos suoriutuu asioiden määrästä hyvin, ei ole asianosaisten kannalta kohtuullista, jos tavanomainen prosessi kestää jopa kolme vuotta.

Kroonisen lisäresurssitarpeen lisäksi uudistettavaa on myös käytännöissä. Viimeisin esimerkki tästä on Helsingin Sanomien 16.1. julkaisema artikkeli, joka paljasti seksuaalirikosten ja lähisuhdeväkivallan uhrien karuja tarinoita liian pitkistä ja irvokkaita piirteitä saaneista esitutkinnoista. Vakavissa rikosasioissa käsittelyt uhkaavat venyä ja aiheuttaa samalla myös tarpeetonta kärsimystä uhrille.

Oikeudenhoidon tila ei kuitenkaan parane sillä, että kaikki yhteen ääneen kauhistelevat sen ongelmia. Viime kädessä oikeudenhoidon eri toimijat voivat tehdä paljon sellaista, mikä sujuvoittaisi prosesseja. Rakenteiden uudistaminen vaatii paitsi johtajuutta, myös ajallisia voimavaroja viedä uudistukset läpi.

Asianajajaliitto on ehdottanut aiemmin esimerkiksi syyttäjävetoiseen esitutkintaan siirtymistä yleiseurooppalaisen käytännön mukaisesti. Suomen poikkeuksellista käytäntöä siitä, että esitutkintaa johtaa poliisi, on perusteltu muun muassa syyttäjälaitoksen resurssipulalla.

Mikäli esitutkintaa kuitenkin johtaisivat poliisien sijaan syyttäjät – tai syyttäjät olisivat edes nykyistä vahvemmin mukana esitutkintalain mahdollistamalla tavalla – voisi tällä olla vaikutuksia myös koko oikeusprosessin kestoon. Syyttäjävetoisessa esitutkinnassa pystyttäisiin herkemmin jo aluksi tunnistamaan, millaiset seikat ovat olennaisia oikeusprosessin kannalta. Avustajat voisivat keskittyä ottamaan kantaa vain olennaisiin kysymyksiin asiasta, mikä säästäisi aikaa. Tämä todennäköisesti nopeuttaisi myös syyteharkintaa, kun syyttäjä on rajannut asian oleellisiin kysymyksiin jo aiemmin.

Asianajajaliitto on julkaissut oikeudenhoidon työtapareformin, ja siitä on alan sisällä herännyt hyvää keskustelua kehittämistarpeista. Viimeistään eduskuntavaaleissa 2023 on aika keskustella siitä, miten oikeusvaltio turvataan niukkenevien julkisten resurssien aikana. Lisäksi aiheesta kiinnostuneiden kannattaa seurata tarkasti historian ensimmäisen valtioneuvoston oikeudenhoidon tilannetta koskevan selonteon valmistelua, jonka on määrä päättyä loppusyksyllä 2022.