Neuvoja mestareille ja kisälleille
Tullessani keväällä 1997 hyväksytyksi Suomen Asianajajaliiton jäseneksi, kaikille tuon kevään uusille asianajajille järjestetyssä tervetulotilaisuudessa minulla oli tilaisuus kuulla kokeneen kollegan, asianajaja Jukka Varvialan esitelmä Keltaisia kortteja uusille asianajajille. Esitelmä muistaakseni julkaistiin myöhemmin Advokaatti-lehdessäkin. Monet alalla pidempään toimineet muistavat asianajaja Varvialan kollegiaalisuudesta sekä tarinankertojan lahjoistaan. Esitelmässä oli jalkapallomaailmasta lainattuja keltaisia varoituskortteja täysi tusina. Suurin osa asianajajan vaaran paikkoja kuvanneista korteista on vuosien aikana unohtunut, mutta kaksi on jäänyt mieleeni.
Muistan Varvialan varoittaneen sukulaisten asioiden hoitamisesta. Neuvo on todennäköisesti jäänyt mieleen Varvialan isänsä hautajaisista kertoman anekdootin ansiosta. Anekdootti oli värikkäästi kerrottu, kuten hänellä oli tapana. Varvialan niin ikään asianajajana toiminut isä oli kuulemma erehtynyt aikanaan hoitamaan sukulaisille lainhuudon ja kehdannut laskuttaa työstään peräti lainhuudon hakemisesta perityt viranomaismaksut. Vanhemman asianajaja Varvialan virhe oli johtanut siihen, että nuorempi asianajaja Varviala oli joutunut veljensä kanssa kantamaan isänsä arkun kaksistaan, mutta riskeinä miehinä nämä olivat kuitenkin selvinneet tehtävästä. Tarina lienee ollut suurimmaksi osaksi sepitetty tärkeän viestin korostamiseksi, mutta on taustalla todennäköisesti ollut myös hitunen totta. Kuivalla ja sarkastisella huumorilla väritetty tarina kuitenkin toimi loistavasti, kun viesti on kirkkaana kuulijan mielessä vielä neljännesvuosisadankin jälkeen. Käytännössä moni varmasti tietää, kuinka vaikeaa neuvoa on joskus noudattaa. Itsekin on joitakin kertoja tullut toimittua neuvon vastaisesti, mutta puhevälit sukulaisiin ovat vielä säilyneet.
Toinen mieleen jäänyt neuvo koski oikeustieteen ylioppilaiden kohtelua. Varvialan ”keltaisen kortin” mukaan kaikkiin lähimmäisiin piti toki suhtautua ystävällisesti, mutta erityistä ystävällisyyttä tuli osoittaa toimistossa työskenteleviä oikeustieteen ylioppilaita kohtaan. Varviala kuvasi, että ei mene kuin hetki, kun toimistoon tullut opiskelija on vastapuolen asiamiehenä, tuomarina ratkaisemassa juttuasi, asiakkaana taikka esihenkilönä. Tätä neuvoa olen poikkeuksetta pyrkinyt noudattamaan, eikä se ole ollut edes vaikeaa. Olen itsekin aloittanut asianajourani oikeustieteen ylioppilaana asianajotoimistossa ja saanut aikanaan hyvää kohtelua ja ymmärrystä osakseni. Olen siis saanut hyvän mallin.
Asianajajan työ opitaan edelleen käytännössä pitkälti mestari–kisälli menetelmällä. Yhä uudet juristisukupolvet liittyvät katkeamattomaan ketjuun ja oppivat ammatin kokeneemmiltaan. Alalla on paljon hiljaista tietoa, jonka hallitseminen on ammatin menestyksekkään harjoittamisen edellytys, akateemisia opintoja väheksymättä. Toki kokeneemmatkin saavat oppia nuoremmiltaan monessa asiassa, eli oppimisprosessi on kaksisuuntainen, mikä on erinomainen asia sekin. Pääsääntöisesti neuvoja jaetaan mielellään ja kollegiaalisesti.
Ilmiössä piilee toki vaaransakin. Hyvien käytänteiden lisäksi leviää helposti myös epäterveitä piirteitä, kuten esimerkiksi työn korostaminen oman henkilökohtaisen hyvinvoinnin kustannuksella. Meidän tulee itsestämme huolehtimisen ohella huolehtia erityisesti siitä, että emme välitä huonoja tapojamme seuraaville sukupolville.
Asianajaja Varvialan viisaat neuvot ovat olleet erityisesti mielessä ja koskettaneet tänä keväänä, kun minulla on ollut ilo olla toivottamassa toimistoomme uusi osakas. Minulla on ollut ilo ja kunnia seurata hänen uraansa kohta 12 vuoden ajan, eli aina siitä lähtien, kun hän tuli toimistooni oikeustieteen ylioppilaana. Uuden tähtijuristin kehittymistä on ollut mahtava seurata ja kokea samalla ylpeyttä siitä, että on jollain tavalla saanut olla prosessissa mukana. Varviala oli neuvossaan täsmälleen oikeassa.
Asianajajat voivat kokea ylpeyttä tärkeästä tehtävästään yhä uusien juristipolvien kouluttajana. Asianajotoimistot ovat suosittuja opiskeluvaiheen työpaikkoja. Kaikki eivät päädy työskentelemään alalla ainakaan koko työuraansa, joten asianajotoimistot kouluttavat juristeja myös muiden sektorien töihin. Samalla ymmärrys asianajajan työtä ja alaa kohtaan leviää myös alan ulkopuolelle.
Eli olkaamme jatkossakin ystävällisiä ja huomaavaisia kaikille sekä erityisesti oikeustieteen ylioppilaille!
Toivotan kollegoille ja kaikille blogin lukijoille hyvää kevättä!
Kirjoittaja
Eero-Pekka Uotila