23.11.2020

Miten oikeuden toteutuminen voidaan turvata kaikissa tilanteissa?

Työn merkityksellisyydestä puhutaan nykyään paljon. Työn merkityksellisyyden tunteen kokemus voi syntyä monista pienistä asioista tai isommista omiin arvoihin liittyvistä seikoista. Rikosasianajajan työ yksityisellä sektorilla on sekoitus asiakastyötä ja juridiikkaa. Ihmiset ja heidän kohtalonsa tulevat tavalla tai toisella osaksi tätä työtä. 

Toimin alkuvuonna asianajajana kahdessa eri henkirikosoikeudenkäynnissä. Toisessa avustin vastaajaa ja toisessa vainajan omaisia. Tälle vuodelle tulee vielä kaksi henkirikosta, joissa avustan vainajan omaisia. Henkirikosasiat ovat lähes poikkeuksetta raskaita myös asianajajalle, joka kohtaa jutun asianosaiset hyvin läheltä.

Syytettyä puolustaessa asianajajan työ on varmistaa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutuminen. Sen tärkein elementti on tietysti se, ettei syytöntä tuomita teosta, jota hän ei ole tehnyt. Samalla tavalla asianajajan työ on varmistaa, että tuomittu rangaistus on oikeassa suhteessa tekoon. Oikeusvaltion ydin on siinä, että järjestelmä toimii, ja tämän usein kuormittavan ja ikävän tehtävän asianajaja hoitaa parhaan kykynsä mukaan. 

Päivittelin henkirikostapauksiani sattumalta samaan lounaspöytään istuneelle kokeneelle rikosjuristille. Yllätyksekseni kollegani alkoi kertoa, kuinka hän oli vuosikymmeniä sitten hoitanut niin raakaa henkirikosta, ettei ollut vieläkään unohtanut yksityiskohtia. Hänen mukaansa yksityiskohdat tuskin koskaan unohtuvatkaan, vaan tulevat osaksi ammatti-identiteettiä. Jokainen erityisen raaka ja julma teko, erityisesti sellainen, jossa ihmisen henki on riistetty, jättää jäljen asianajajan sieluun huolimatta siitä, avustaako hän syytettyä vai vainajan omaisia. 

Syytettyä puolustaessa sielun mustumista estää se, että asianajaja turvaa tehtävässään oikeusvaltiota. Sivistysvaltion osoituksena kaikkien – myös rikollisten – ihmisoikeuksia kunnioitetaan. 

Mutta mikä on asianajajan rooli vainajan omaisia avustaessaan? Asianajajan työ vainajan omaisia avustettaessa keskittyy pitkälti korvausvaatimuksen laatimiseen ja sen ajamiseen oikeudenkäynnissä. Lain mukaan vainajan omaiset ovat oikeutettuja korvauksiin hautauskuluista, lääkärikuluista ja kärsimyksestä. 

Suomessa henkirikoksen uhriksi joutuu vuosittain noin 80–90 henkilöä. Henkirikosten määrä on laskenut jo useita vuosia peräkkäin. Valitettavasti vuosi 2020 vaikuttaa tekevän poikkeuksen pitkään jatkuneeseen suotuisaan kehitykseen. Henkirikos koskettaa syvästi ainakin vainajan lapsia, puolisoa ja vanhempia. Laissa heidät on määritelty lähtökohtaisesti erityisen läheisiksi henkilöiksi, jotka ovat oikeutettuja korvaukseen kärsimyksestä. 

Suomen valtio turvaa useiden rikosten asianomistajien asemaa maksamalla asianomistajille oikeuden määräämät korvaukset. Korvausten periminen tuomituilta jää valtion vastuulle. Rikosvahinkolain mukaan valtio ei kuitenkaan maksa henkirikoksen uhrin omaisten kärsimyskorvausta. Lain mukaan heille ei voida tuomita myöskään korvausta tilapäisestä haitasta. 

Olen tänä vuonna kertonut kahdelle pienelle lapselle sekä sureville vanhemmille, että minun työni asianajajana on vaatia korvauksia, joihin he ovat lain mukaan oikeutettuja, mutta joita he eivät tule koskaan saamaan, koska tuomittu on varaton ja valtio ei niitä maksa. Toisin kuin muiden rikosten asianomistajat, vainajan omaiset eivät saa korvausta edes silloin, kun lääkäri on diagnosoinut heille koituneen tapauksen johdosta kipuun ja särkyyn verrattavissa olevan psyykkisen haitan. Tämä lääketieteellisesti toteennäytetty haitta on eri asia kuin kärsimyskorvaus.

Tämän olen kokenut erityiseksi vääryydeksi raakojen henkirikosasioiden kohdalla. Koen, että työni on merkityksetöntä, jos asiakkaani ei saa oikeutta näin selvässä tapauksessa. Onko tosiaan niin, että oikeusvaltiolla – ja ennen kaikkea sivistysvaltiolla – ei ole varaa maksaa edes niille vainajan omaisille, jotka ovat pieniä oman vanhempansa menettäneitä lapsia tai niille, joille on aiheutunut vakava mielenterveyden ongelma? 

Me emme puhu kovinkaan suuresta ihmis- tai rahamäärästä. Mutta puhumme todella suuresta määrästä inhimillistä kärsimystä. 
 
Lakia täytyy muuttaa. En halua kertoa enää yhdellekään lapselle, ettei hänen kärsimyksensä ole yhteiskunnan silmissä sentinkään arvoista. 

 

Kirjoittaja

Hanna-Maria Seppä

Asianajaja, Asianajajaliiton hallituksen varajäsen

3
Jätä kommentti

3 Kommenttiketjut
0 Thread replies
0 Seuraajat
 
Most reacted comment
Suosituin kommenttiketju
3 Kommentoijat
  Tilaa  
uusin vanhin most voted
Ilmoita
Terhi Kantanen

Kiitos henkirikoksen uhrien omaisia koskevan epäoikeudenmukaisuuden esiin nostamisesta!

Täällä voi allekirjoittaa vetoomuksen, jolla haetaan muutosta siihen, että kärsimyskorvausten velkominen jätetään uhrin omaisen niskoille: https://www.silmastasilmaan.fi/allekirjoita-vetoomus/

Tarja Kaltiomaa

Korvausjärjestely pitäisi olla mahdollista tehdä rahoitusjärjestelmien puitteissa. Kuitenkin tulisi huolehtia siitä, että siitä ei tuli jonkinlainen tapporahamaksatus. Usein tämä asia voitaisiin ehkä hoitaa niin, että maksatus tulisi esimerkiksi tulona ja eläkkeenä kärsineelle, ei varsinaisena kertakorvauksena. Kertakorvaus saattaa joissakin piireissä olla houkutuksena rikokseen. Kirjoitin rahoituspiirien mahdollisuuksista toimia ongelmanomistajina kaikilla tasoilla. Mahdollisen kiinnostuksen vuoksi laitan tähän blogiosoitteen: https://vapaavuoro.uusisuomi.fi/tarjakaltiomaa/yhteiskunnallisten-ongelmien-ratkaisuehdotuksia-ja-malleja/ Mielestäni blogisti on oikeassa siinä, että rahoituksen avulla voidaan erilaisia ongelmakohtia yhteiskunnassa selvittää ja lieventää kärsimyksiä. Rahoitusalan yhteiskunnallinen osallistuminen edellä mainitussa linkissäni kerrottuna on ehkä ihan uudenlaista rahoitusfilosofiaa ja luovuutta. Meillä ihmisillä on usein melko luutuneet käsitykset rahasta ja rahoituksesta. Verkkosivustollani on useita blogi-… Read more »

Ire Ro

Eikös väkivaltaa kokeneet uhrit kerta toisensa jälkeen totea henkisen väkivallan olevan huomattavasti brutaalinpaa. Sen harjoittaja tappamisen sijaan saa uhrinsa tappamaan itsensä. Toivoisin Asianajaliiton valvontalautakunnan periytyvän huolellisemmin kyseiseen aiheeseen.