15.2.2021

Fair Trial by Newspaper Suomessa?

Trial by Newspaper eli asialle suosiollisen tunnelman luominen median kautta on asianajajan tapaohjeiden mukaan kiellettyä. Syyttäjällä ja poliisilla ei tietääkseni ole tällaista kieltoa. 

Maailmalla tähän ilmiöön suhtaudutaan usein vakavasti, esimerkiksi Isossa-Britanniassa mediajulkisuudessa käsiteltävän jutun tuomarit eivät saa lukea lehtiä tai uutisia, joissa kerrotaan jutusta. Tämä siitä syystä, etteivät lehdistön kirjoitukset vaikuttaisi tuomareiden päätöksiin. 

Suomessa on ainakin kymmenen vuoden ajan ollut vallalla tapa, jossa poliisi ja/tai syyttäjä kertoo medialle yksityiskohtaisesti rikosasiasta ennen kuin asia on tullut oikeuden käsiteltäväksi ja siten julkiseksi. Suomessa on jätetty tuomareiden oman harkinnan varaan, seuraavatko he tulevan rikosasian uutisointia ja miten he varmistavat, etteivät kirjoitukset vaikuta heihin. 

Olisi mielenkiintoista verrata edellä mainitulla tavalla mediajulkisuutta saavien rikosasioiden hylkäysprosenttia sellaisiin rikosasioihin, joissa on kyse samoista rikosnimikkeistä, mutta jotka eivät ole saaneet julkisuutta. Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti Helsingin yliopistossa voisi halutessaan helposti tehdä tällaisen tutkimuksen. Sen jälkeen lainsäätäjä voisi harkita, haluaako se sallia yhden oikeudenkäyntiosapuolen mediavaikutuksen, kun se on kielletty toiselta eli puolustukselta.

Liike-elämään liittyviä rikosasioita hoitavana asianajajana olen pääosin sivusta seurannut tätä ilmiötä ainakin kymmenen vuotta. Minua säväyttäneitä esimerkkejä ovat Costa Rican ja Vantaan lahjusrikosoikeudenkäynnit, entisen huumepoliisipäällikön tapaukset, väärennetyn taiteen oikeudenkäynnit, sekä Afrikan sotarikosoikeudenkäynnit. Kaikki ovat sinällään erittäin tärkeitä rikosoikeudenkäyntejä.  

Koska ajan enimmäkseen liike-elämään liittyviä siviiliprosesseja, voin todeta, ettei Trial by Newspaper ole niissä mikään iso ongelma. Niin kutsutussa kevytsavukeoikeudenkäynnissä kantajat viljelivät sitä käsittääkseni jonkin verran, mutta mieleeni ei tule muita siihen liittyviä tapauksia oman urani varrelta. Välimiesmenettelyt ovat luonteeltaan salassa pidettäviä, joten niissä ei tavallisesti ole houkutusta Trial by Newspaper -ilmiön hyödyntämiseen.

Miksi Trial by Newspaper rikosasioissa sitten häiritsee minua? Olen puolustanut lehdistön sananvapautta monta kertaa, ja minulla on mitä suurin kunnioitus ja luottamus niitä journalisteja kohtaan, jotka selvittävät yhteiskunnallisesti tärkeitä kysymyksiä tutkivalla journalismilla. 

Ongelmat tulevat minusta siinä kohtaa, kun yksi osapuoli, tässä tapauksessa viranomainen eli poliisi ja syyttäjä, haluaa kertoa oman näkemyksensä tavalliselle journalistille, joka ei välttämättä osaa tai voi oikealla tavalla kyseenalaistaa viranomaisen kertomaa. Asianajajan tapaohjeet ja vakavien asioiden ilmaisukiellot estävät tehokkaasti epäiltyä tai vastaajaa kertomasta oman kantansa viranomaisten tutkimuksista ennen kuin asia tulee julkiseksi. Syntyy suuri epätasapaino palstamillimetrien ja uskottavuuden osalta, mikä on minusta omiaan jopa vaikuttamaan tuomareihin. 

Fair Trial eli oikeudenmukainen oikeudenkäynti edellyttää muun muassa, että kaikilla osapuolilla on samat työkalut työkalupakissaan. Rikosasiassa syyttäjällä (ja poliisilla) on työkalupakissaan mediajulkisuus, asianajajilla ei. Tämä tulisi korjata. 

Kun tämä korjataan, on kysyttävä, haluammeko ajaa rikosasioita kaikkia tietokanavia pitkin vai olisiko kuitenkin viisaampaa ajaa niitä vain oikeussalissa, tuomarin edessä. Tuomari voi silloin parhaiten kontrolloida tilannetta ja tehdä oikeudenmukaisen ratkaisun ilman, että häneen on yritetty epäasiallisesti vaikuttaa. Tämä ratkaisu ei minusta myöskään rajoita median toimintamahdollisuuksia, koska medialla on entiseen tapaan tiedonsaanti- ja läsnäolo-oikeus julkisissa oikeudenkäynneissä. Kaikki olisivat samanaikaisesti saman tiedon äärellä.

Trial by Newspaper -ilmiön ja Fair Trial -periaatteen yhteensovittaminen Suomessa vakavissa rikosasioissa on keskustelemisen arvoinen asia. Toivon, että kirjoitukseni inspiroi siihen.

Kirjoittaja

Mats Welin

Asianajaja, Asianajajaliiton valtuuskunnan jäsen

2
Jätä kommentti

2 Kommenttiketjut
0 Thread replies
0 Seuraajat
 
Most reacted comment
Suosituin kommenttiketju
2 Kommentoijat
  Tilaa  
uusin vanhin most voted
Ilmoita
Kirill Tervo

Erinomainen kirjoitus! Julkisuuden yksipuolisuus korostuu vielä kokemusteni mukaan tapauksissa, joissa vastaajana on ulkomaalainen, jonka kielitaito (tai ymmärrys suomalaisen median toiminnasta ja merkityksestä) on puutteellinen. Tällöin media tekee herkästi omia tulkintoja siitä, että vastaaja ei kommentoinut tai ei tuonut näkökantaansa riittävän ymmärrettävästi esille. Tulee mieleen lukuisia tapauksia, kun sittemmin kaatuneiden syytteiden tuoma julkisuus on käytännössä tuhonnut vastaajien liiketoimintamahdollisuudet prosessin kestäessä.

Jussi Sarvikivi

Erittäin mielenkiintoinen kysymys, jota olen hieman aikanaan pohtinut toimiston blogissa: https://www.reims.fi/blogi/minkalaista-on-hoitaa-ns-julkisuusjuttua-eli-julkisuudessa-kenties-jo-esitutkinnan-alusta-olevaa-toimeksiantoa/. Tosin toisesta näkökulmasta, en siis niinkään poliisin tiedottamismonopolin ongelmallisuuden kannalta. Onhan tiedottamisesta toki säädetty ETL 11:7:ssä, jossa viitataan ETL 4 luvun esitutkintaperiaatteisiin, joihin kuuluu mm. tasapuolisuusperiaate, syyttömyysolettama, vähimmän haitan periaate ym. Tältä kannalta ”oman kannan” suosiollinen tiedottaminen on sinänsä minusta poliisilta kielletty. Enpä tosin ole ensimmäistäkään virkavelvollisuuden rikkomistutkintaa nähnyt, jossa tutkinnanjohtajan olisi katsottu tiedottaneen asiasta liian yksipuolisesti. Asianajajat puolestaan eivät halua – ymmärrettävästi, tiedän sen vallan hyvin itse – ottaa mitään riskiä siitä, että tiedotettaisiin asioista, joista poliisin mielestä ei saisi tiedottaa – ainakaan liian suopeasti. Poliisi on hiljalleen… Read more »