KKO: Luotonantajat rikkoivat kuluttajaluottojen hintasääntelyä
8.10.2024 | OikeusuutisetKorkein oikeus katsoi kahdessa ennakkopäätöksessään, että maksut luotonantajien vapaaehtoisiksi lisäpalveluiksi kutsumista palveluista täyttivät kuluttajansuojalain mukaisen luottokustannusten määritelmän. Tämän johdosta luotonantajat olivat rikkoneet kuluttajaluottojen hintasääntelyä.
Kuluttajaluottoja tarjoavat yhtiöt olivat tarjonneet kuluttajille erillistä maksua vastaan palveluja, joilla voitiin muun muassa nopeuttaa luottohakemuksen käsittelyä, saada luotto nopeutetusti käyttöön ja muuttaa maksuaikataulua.
Kuluttaja-asiamies katsoi, että maksujen periminen kyseisistä palveluista johti kuluttajansuojalaissa säädetyn luottokustannuskaton ylittymiseen ja vaati, että yhtiöitä kielletään sakon uhalla jatkamasta tai uudistamasta sanottua menettelyä. Yhtiöt olivat vastustaneet kieltoa katsoen, että kyseiset maksut oli rajattu hintasääntelyn ulkopuolelle eikä luottokustannuskatto ollut siten ylittynyt.
Korkein oikeus viittasi Euroopan unionin oikeuteen ja totesi, että luottokustannusten määritelmä oli laaja. Korkein oikeus tarkasteli erikseen kunkin palvelun sisältöä sekä päätyi siihen, että palveluista perittävät maksut olivat luottokustannuksia, jolloin kuluttajansuojalaissa säädetty luottokustannuskatto oli ylittynyt. Kysymys oli maksuista, jotka tulivat kuluttajan maksettavaksi luottosopimuksen yhteydessä ja kuluttajaluottosuhteen johdosta. Palvelun vapaaehtoisuudella tai pakollisuudella ei ollut tällöin merkitystä. Maksut olivat myös luotonantajien tiedossa, koska maksut perustuivat niiden omiin ehtoihin ja hinnastoon. Näin ollen maksut täyttivät luottokustannusten määritelmän. Korkein oikeus katsoi, että molemmissa asioissa oli perusteet kieltää sakon uhalla yhtiötä jatkamasta menettelyä.
KKO:2024:59 Kuluttajansuoja – Sopimusehtojen sääntely – Kuluttajaluotto
Kuluttajaluottoja tarjoava yhtiö oli tarjonnut luottoasiakkailleen erillistä maksua vastaan palveluja, joiden avulla kuluttaja oli voinut tehdä muutoksia kuluttajaluoton maksuaikatauluun, suorittaa ennenaikaisen takaisinmaksun sekä saada ensisijaista asiakastukea ja luoton hallinnointia koskevia viestejä. Palveluista oli sovittu luottosopimukseksi otsikoidusta sopimuksesta erillisessä sopimuksessa.
Kuluttaja-asiamies katsoi, että tarjottujen palvelujen kustannukset olivat luottokustannuksia, joiden yhteismäärä ylitti kuluttajansuojalaissa tällaisille kustannuksille säädetyn enimmäismäärän. Kuluttaja-asiamies vaati, että yhtiötä kielletään sakon uhalla jatkamasta tai uudistamasta menettelyä. Yhtiö vastusti kieltoa katsoen, että kysymys oli sellaisista vapaaehtoisista lisäpalveluista, joihin perustuvat maksut oli rajattu luottokustannusten määritelmän ulkopuolelle. Markkinaoikeus hylkäsi kuluttaja-asiamiehen vaatimuksen. Markkinaoikeus katsoi, että kyse ei ollut luottokustannuksista, koska palvelujen konkreettiset ja täsmälliset ehdot eivät olleet osa luottosopimuksen ehtoja.
Korkein oikeus katsoi ratkaisustaan ilmenevillä perusteilla, että kysymys oli luotonantajan tiedossa olevista luottosuhteen johdosta kuluttajan maksettavaksi tulevista maksuista. Koska kustannukset siten olivat luottokustannuksia, luottokustannuksille säädetty enimmäismäärä oli ylittynyt. Korkein oikeus kielsi yhtiötä sakon uhalla jatkamasta tai uudistamasta menettelyä.
KKO:2024:58 Kuluttajansuoja – Sopimusehtojen sääntely – Kuluttajaluotto
Yhtiö oli tarjonnut kuluttajaluottoja siten, että luotonsaajan oli mahdollista saada erillistä palvelumaksua vastaan luottohakemuksensa käsitellyksi ja myönnetty luotto nostetuksi nopeutetusti sekä saada luoton maksua koskeva lasku paperisena kirjepostitse sähköpostilaskun asemesta. Kuluttaja-asiamies katsoi, että näiden palvelujen kustannukset olivat luottokustannuksia, joiden yhteismäärä ylitti kuluttajansuojalaissa tällaisille kustannuksille säädetyn enimmäismäärän. Kuluttaja-asiamies vaati, että yhtiötä kielletään sakon uhalla jatkamasta tai uudistamasta menettelyä. Yhtiö vastusti kieltoa katsoen, että kysymys oli sellaisista vapaaehtoisista lisäpalveluista, joihin perustuvat maksut oli rajattu luottokustannusten määritelmän ulkopuolelle. Markkinaoikeus määräsi kiellon vaaditun mukaisesti.
Korkein oikeus katsoi ratkaisustaan ilmenevillä perusteilla, että kysymys oli luotonantajan tiedossa olevista luottosuhteen johdosta kuluttajan maksettavaksi tulevista maksuista. Koska kustannukset olivat luottokustannuksia, luottokustannuksille säädetty enimmäismäärä oli ylittynyt. Korkein oikeus pysytti markkinaoikeuden määräämän kiellon.