ELY-keskuksella ei ollut valitusoikeutta myönnetystä poikkeamisluvasta yleiskaava-alueella

17.9.2024 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

KHO:2024:104 Maankäyttö ja rakentaminen – Poikkeaminen yleiskaavasta – Käyttötarkoituksen muutos – ELY-keskuksen valitusoikeus

Kunnan rakennusvalvontaviranomainen oli myöntänyt poikkeuksen yleiskaavasta ranta-alueella sijaitsevan loma-asunnon käyttötarkoituksen muuttamiseksi vakituiseksi asunnoksi sekä poikkeuksen niistä rakennusjärjestyksen määräyksistä, jotka koskivat lohkomisrajoitusta ja rakennuspaikan vähimmäispinta-alaa. Rakennuspaikka sijaitsi maakunnallisesti arvokkaalla kulttuurimaisema-alueella. Asiassa oli arvioitava, oliko ELY-keskuksella oikeus valittaa poikkeamispäätöksestä hallinto-oikeuteen.

Myönnetyt poikkeamiset eivät mahdollistaneet alueelle uutta, maisemaan vaikuttavaa rakentamista. Hankkeella ei siten tulisi olemaan välittömiä maisemavaikutuksia. Poikkeamisharkinnan yksittäistapauksellisesta luonteesta myös seurasi, ettei nyt kysymyksessä olevan poikkeamisasian lopputuloksesta voitu tehdä maanomistajien yhdenvertaisen kohtelun perusteella johtopäätöstä siitä, miten poikkeamisen edellytyksiin tuli suhtautua mahdollisissa muissa samalle maisema-alueelle sijoittuvissa hankkeissa.

Edellä lausutun perusteella myönnetyillä poikkeamisilla ei ollut sellaisia vaikutuksia, että poikkeamispäätöstä voisi pitää maankäyttö- ja rakennuslain 18 §:n 2 momentissa tarkoitettuna vaikutuksiltaan valtakunnallisena tai merkittävänä maakunnallisena asiana. ELY-keskuksella ei siten ollut oikeutta valittaa hallinto-oikeuteen mainitun säännöksen perusteella.

Poikkeamisia koskeva asia ei kuulunut ELY-keskuksen toimialaan myöskään muun lainsäädännön perusteella.

KHO:2024:104

Avainsanat

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments