Oikeusasiamieheltä moitteita käräjätuomarille tuomion kirjoitustavasta – laamanni piti hyväksyttävänä

Kantelija arvosteli käräjätuomarin laatimaa ratkaisua ja menettelyä rikosasian – – – käsittelyssä Helsingin käräjäoikeudessa. Kantelun mukaan käräjätuomari oli menetellyt mainitussa asiassa, jossa kantelija oli ollut ystävänsä kanssa asianomistajan asemassa, seuraavasti:

• Käräjätuomari oli kirjoittanut pahoinpitelyn kohteeksi joutuneita asianomistajia halventavat perustelut 12.2.2021 annettuun kansliatuomioon perustellen ratkaisuaan esimerkiksi katsomalla, että ”joku voisi olla sitä mieltä, että he saivat, mitä tilasivatkin”. Käräjätuomari oli istunnossakin kohdellut asianomistajia asenteellisesti, keskeyttänyt perusteettomasti asianomistajien avustajan kysymyksiä ja lausumia sekä uhannut toista asianomistajaa perusteettomasti järjestyssakolla.
• Käräjätuomari oli perustanut asianomistajille tuomittujen vahingonkorvausten sovittelun seikkaan, jota ei ollut näytetty toteen, vaan jota kutsuttiin tuomion perusteluissa ”todennäköiseksi herjaamiseksi”. Käräjätuomarikaan ei toisin sanoen ollut katsonut väitettyä herjaamista näytetyksi. Silti korvausten määriä oli tällä perusteella soviteltu puoleen täysistä määristä. Hovioikeuden ratkaisussa selostetun oikeuskäytännön ja hovioikeuden ratkaisun perustelujen valossa sovitteluun päätyminen oli joka tapauksessa ollut selvästi väärää lainsoveltamista.
• Käräjätuomari oli rikkonut tuomarin huolellisuusvelvoitetta, oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, yhdenvertaisuusperiaatetta ja objektiviteettiperiaatetta. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan tuomioistuimen olisi tullut ratkaisussaan perusteellisesti ja tasapuolisesti arvioida todisteiden ja muiden seikkojen näyttöarvoa. Näin ei ollut tapahtunut. Lisäksi käräjätuomari oli unohtanut kokonaan lausua ratkaisussaan toisen asianomistajan oikeudenkäyntikuluvaatimuksesta.

Käräjätuomarin mukaan kantelu oli täysin perusteeton ja siinä esitettiin väitteitä, jotka eivät millään tavalla pitäneet paikkaansa.

Laamanni päätyi lausunnossaan siihen, että kantelu oli aiheeton, koska käräjätuomari oli asian käsittelyssä ja ratkaisemisessa toiminut lain edellyttämällä tavalla. Ilmaisu ”joku voisi olla sitä mieltä, että he saivat, mitä tilasivatkin” oli laamanninkin mielestä liittynyt jutun rakenteeseen ja tapahtumainkulkuun kuten käräjätuomari oli selvityksessään todennut

EOA Jääskeläinen:

Suomessa tuomioistuimen ratkaisuja ei yleensä kirjoiteta minämuodossa silloinkaan, kun asia on ratkaistu yhden tuomarin kokoonpanossa. Tällä perinteellä korostetaan tuomioistuimen asemaa tuomarin henkilöstä irtaantuvana julkista valtaa käyttävänä instituutiona. Perinne ilmentää osaltaan myös objektiivisen tarkastelukulman edellyttämää etäisyyden ottamista tuomarin persoonan ja asianosaisten välillä. Yleensä pidetään objektiivisen tarkastelukulman korostamisen kannalta parempana kirjoittaa ”edellä todetun perusteella on katsottava” tai ”edellä todetun perusteella käräjäoikeus katsoo” kuin ”edellä todetun perusteella minä katson”. Oikeushistoriassa tunnetaan kuitenkin alioikeustuomareita, jotka ovat valtavirrasta poiketen käyttäneet koko uransa ajan minämuotoa. Minämuotoisessa ilmaisutavassa, jota kantelun kohteena olevassa ratkaisussa on muutamassa kohdassa (s. 8 ja 9) käytetty, on tuomarin henkilöön ja hänellä henkilönä olevan vallan korostamiseen viittaava sävy, joka saattaa asianosaisen näkökulmasta edelleen vahvistua silloin, ku n rikosasian pääkäsittely ei ole sujunut tuomarin ja asianosaisen suullisen vuorovaikutuksen kannalta kitkattomasti. Minämuodon käyttäminen ratkaisun perusteluissa saattaa tällaisessa tilanteessa tarkoituksellisesti tai tahattomasti alleviivata ja muistuttaa suullisen käsittelyn kulkuun jo valmiiksi tyytymätöntä asianosaista siitä, kuka on se henkilö, joka oikeudenkäynnissä näyttää asianosaiselle viimeistään tuomiota kirjoitettaessa ”kaapin paikan”.

Minämuotoinen perustelutapa vaikuttaa tässä tapauksessa oudolta senkin vuoksi, että perusteluissa esiintyy myös edellä mainittu ilmaisu ”joku voisi ajatella, että he saivat mitä tilasivat”. Jos mainitussa ilmaisussa on ollut kysymys käräjäoikeuden institutionaalisesta kannanotosta tai käräjätuomarin omasta yksityisestä mielipiteestä, asia olisi tullut ilmaista selvästi eikä viitata jonkun ratkaisukokoonpanoon kuulumattoman kuvitellun – tai ainakin nimeämättömän – henkilön mahdolliseen mielipiteeseen. Kantelijan vastaselityksessä lausuttu edellä siteerattu kritiikki on käsitykseni mukaan tältä osin varsin osuvaa.

Kiinnitän erityistä huomiota seuraaviin kohtiin kantelun kohteena olevassa tuomiossa. Kohdat ovat samoja, joista käräjätuomarilta on pyydetty selvitys ja laamannilta lausunto:

a) Sivun 7 viimeisen kappaleen loppuosa: ”A:n ja B:n kertomusten uskottavuutta on omalta osaltaan heikentänyt se, että he ovat selitelleet kaikkea tekemistään itselleen parhain päin sekä esittäneet hyvin erikoisina pidettäviä väitteitä seuraamuksista ja niiden merkityksestä heille. Tämä on kulminoitunut siihen, että puheenjohtajalle on pääkäsittelyn jälkeen lähetetty aiemmin mainittu selvitys metsäläinen-termin käyttämisestä tai oikeastaan käyttämättä jättämisestä.”

b) Sivun 8 neljäs täysi kappale (Johtopäätökset -osan kolmas kappale): ”A on väittänyt, että C uhkaisi häntä tilanteen lopuksi ja videotallenteelta voi kuulla sellaista, mutta joka tapauksessa voidaan todeta, että A ja B ovat kulkeneet hyvin lähellä vastaajia (C ja D) ja kuvanneet heitä ja siten myös provosoineet näitä. Taustalla on jatkuvasti ollut myös A:n C:lle tekemä törkeä heitto C:n taustaan liittyen. Tämän ja D:n kertomuksen perusteella on hyvin todennäköistä, että A ja B olivat muullakin tavalla suullisesti herjanneet vastaajia, vaikka sitä ei kuulu  videotallenteelta. Se voi nimittäin johtua siitä, että A ei juuri silloin ole halunnut kuvata tilannetta. Tuollaisessa tilanteessa heitettynä tuollainen A:n C:n sanomaksi väittämä lause ei ole ollut mikään uhkaus vaan lähinnä vihainen reaktio asianomistajien (A ja B) toimintaan. Sama koskee D:n väitettyä uhkausta, jota hädin tuskin kuulee nauhalta. A ja B eivät mitenkään ole voineet ottaa tuollaisia lauseita tuossa tilanteessa minkäänlaisina uhkauksina, varsinkin kun he olivat omalla käyttäytymisellään provosoineet C:tä ja D:tä.”

c) Sivun 9 rangaistusseuraamusta koskevat perustelut: ”C on syyllistynyt kahteen pahoinpitelyyn, joissa hän on kohdistanut A:han voimakasta ja vaarallista väkivaltaa sekä B:hen lievempää väkivaltaa. Näistä ei onneksi ole aiheutunut vakavia seuraamuksia. Toisaalta on selvää, että A ja B olivat provosoineet C:tä suusanallisesti sekä seuraamalla vastaajia (C ja D) ja samalla kuvaamalla ja todennäköisesti myös herjaamalla näitä. Siten joku voisi ajatella, että A ja B saivat mitä tilasivat, mutta C:n turvautuminen voimakkaaseen väkivaltaan heti ei tietenkään ole hyväksyttävää.”

d) Sivulla 10 olevat korvausten sovittelua koskevat perustelut: ”Kuten on jo aiemmin todettu useampaan otteeseen, A ja B olivat omalla käyttäytymisellään sysänneet koko tapahtuman alkuun ja koko ajan omalla käyttäytymisellään (vastaajien seuraaminen erittäin läheltä ja
kuvaaminen sekä todennäköinen herjaaminen) provosoineet vastaajia (C ja D) ja siten olleet omalta osaltaan syypäitä vastaajien (C ja D) tekoihin ja niistä aiheutuneisiin seuraamuksiin. Näin ollen heidän (C ja D) maksettavaksi tuomittuja vahingonkorvauksia sovitellaan vahingonkorvauslain 6 luvun 1 §:n perusteella puoleen edellä mainituista määristä.”

Voin edellä siteerattujen tuomion perustelujen kohtien perusteella ymmärtää kantelijan käsityksen siitä, että käräjätuomari oli luonut itselleen vahvan mielikuvan pitkään jatkuneesta ”todennäköisestä herjaamisesta”, vaikka videotallenteelta ei sellaista kuulunutkaan, ja toisaalta sivuuttanut merkityksettöminä vastaajien lausumat tilanteessa, vaikka ne ilmeisesti ovat olleet kuultavissa videotallenteilta – tuomion perustelujen mukaan kuitenkin ”hädin tuskin”, ikään kuin tallenteen äänenvoimakkuus olisi ollut asiassa merkityksellinen seikka näytön arvioinnin kannalta.

Edellä siteerattujen tuomion perustelujen kohtien perusteella en voi välttyä vaikutelmalta, että tuomarin kirjoitustyyliin on tässä tapauksessa saattanut vaikuttaa se, ettei oikeudenkäynnin suullinenkaan osuus ollut ilmeisesti sujunut parhaalla mahdollisella tavalla, mihin kantelijan kertomakin viittaa. Erityisesti tällaisissa tilanteissa on kuitenkin tärkeää perustella tuomio rauhallisesti ja provosoitumatta. Kun tuomarin asemaan kuuluu yksinoikeus oikeassa olemiseen kulloinkin kysymyksessä olevassa oikeudenkäynnissä, jutun oikeasta lopputuloksesta toisella tavalla ajattelevien asianosaisten väitteiden perusteettomuuden voimakkaan osoitteleva korostaminen (”…esittäneet hyvin erikoisina pidettäviä väitteitä…” ja ”…en pidä mitenkään uskottavana…”) tuomion perusteluissa on omiaan pikemminkin alentamaan tuomarin arvovaltaa suhteessa riiteleviin asianosaisiin kuin kohottamaan sitä.

Katson, että käräjätuomarin menettelyyn kysymyksessä olevassa oikeudenkäynnissä on sisältynyt edellä selostettuja piirteitä, jotka eivät ole olleet parhaalla tavalla sopusoinnussa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimusten kanssa. En kuitenkaan katso käräjätuomarin menetelleen oikeusapumaksun korvaamista koskeneesta vaatimuksesta lausumatta jättämistä lukuun ottamatta suoranaisesti lainvastaisesti. Viimeksi mainittu virhe ei puolestaan anna aihetta toimenpiteisiini, koska asia on tältä osin korjattu hovioikeudessa.

Saatan edellä esitetyt käsitykseni kantelun kohteena olevan käräjätuomarin tietoon. Tässä tarkoituksessa lähetän hänelle jäljennöksen tästä päätöksestäni. Ilmoitan ratkaisustani myös Helsingin käräjäoikeuden laamannille.

EOAK/793/2023