Harkittaessa viimesijaista oleskelulupaperustetta oli otettava huomioon kotimaan lisäksi tilanne toisessa EU-maassa, joka oli myöntänyt hakijalle suojelua

KHO:2023:95 Ulkomaalaisasia – Kansainvälistä suojelua toisessa jäsenvaltiossa saanut henkilö – Oleskelulupa yksilöllisestä inhimillisestä syystä – Haavoittuva asema – Kreikka

A, jolle oli myönnetty kansainvälistä suojelua Kreikassa, oli hakenut Suomesta kansainvälistä suojelua ja oleskelulupaa sillä perusteella, että hän oli Kreikassa haavoittuvassa asemassa. Maahanmuuttovirasto ei ollut myöntänyt A:lle oleskelulupaa. Kansainvälistä suojelua koskevalta osin Maahanmuuttovirasto oli jättänyt A:n hakemuksen ulkomaalaislain 103 §:n 3 kohdan nojalla tutkimatta, koska A oli saanut kansainvälistä suojelua toisessa Euroopan unionin jäsenvaltiossa. Hallinto-oikeus oli hylännyt A:n valituksen Maahanmuuttoviraston päätöksestä.

Asiassa oli ensin ratkaistava, oliko Maahanmuuttovirasto voinut jättää A:n kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkimatta. Jos hakemus oli voitu jättää tutkimatta, asiassa oli esillä olevien olosuhteiden perusteella arvioitava vielä mahdollisuutta myöntää A:lle oleskelulupa ulkomaalaislain 52 §:n nojalla.

Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen osalta korkein hallinto-oikeus katsoi, että Kreikan palveluiden yleisen heikon tilanteen voitiin arvioida vaikuttavan eniten niihin, joilla oli yksilöllinen, erityisen suuri tarve julkisille palveluille tai joiden oli yksilöllisestä syystä erityisen vaikea hakea ja saada palveluja. Julkisista palveluista saatavilla olevien tietojen perusteella kysymys ei tällä hetkellä kuitenkaan vielä ollut tilanteesta, jossa kansainvälistä suojelua saava henkilö joutui tahdostaan ja tekemistään valinnoista riippumatta äärimmäiseen aineelliseen puutteeseen. Ennemminkin oli kyse tilanteesta, jolle oli luonteenomaista elinolojen epävarmuus ja haavoittuvuuden aiheuttama kasvanut riski sille, ettei hakija saanut tarvitsemiaan palveluja. Tämän vuoksi A:n kansainvälistä suojelua koskeva hakemus oli voitu jättää tutkimatta.

Arvioidessaan mahdollisuutta myöntää A:lle oleskelulupa ulkomaalaislain 52 §:n nojalla korkein hallinto-oikeus totesi, että lain esitöiden mukaan ulkomaalaislain 52 §:n tarkoitus on olla viimekätinen peruste myöntää oleskelupa Suomeen jo tulleelle hakijalle, jolle ei voida myöntää lain muiden säännösten perusteella oleskelulupaa. Pykälässä säädetiin tilanteesta, jossa oleskeluluvan epääminen olisi ilmeisen kohtuutonta hakijan terveydentilan, Suomeen syntyneiden siteiden tai muun yksilöllisen inhimillisen syyn vuoksi.

Kuten ulkomaalaislain 52 §:n sanamuodosta ilmeni, lainkohtaa sovellettaessa arvioitavana olivat erityisesti olosuhteet hakijan kotimaassa. Tältä osin korkein hallinto-oikeus totesi, että myös lain esitöiden mukaan mainitussa lainkohdassa kotimaalla oli tarkoitettu lähtökohtaisesti hakijan alkuperäistä kotimaata. Kun kuitenkin otettiin huomioon, mitä lain esitöissä oli lausuttu paluudirektiivin 6 artiklan 4 kohdan kansallisesta täytäntöönpanosta sekä ulkomaalaislain 52 §:n tarkoituksesta, korkein hallinto-oikeus katsoi, että ulkomaalaislain 52 § on sinänsä viimekätisesti sovellettavissa myös sellaisessa tilanteessa, että hakijalla on jo kansainväliseen suojeluun perustuva oleskelulupa toisessa Euroopan unionin jäsenvaltiossa. Sovellettaessa ulkomaalaislain 52 §:ää tällaisessa tilanteessa, hakijan haavoittuvuutta arvioidaan tapauskohtaisesti ja niin, että kokonaisharkinnassa otetaan huomioon ne yksilölliset olosuhteet, joihin hakija joutuisi toisessa jäsenvaltiossa, joka ei ole hänen kotimaansa.

Asiassa saadun selvityksen mukaan A:n henkilökohtaisissa olosuhteissa oli tapahtunut muutoksia hänen Suomeen saapumisensa jälkeen. Asia oli tähän nähden tullut siinä määrin uuteen tilaan, että hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset oli kumottava siltä osin kuin A:lle ei ollut myönnetty oleskelulupaa ja asia oli palautettava tältä osin Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

KHO:2023:95