KHO:n vuosikirjaratkaisu asianmukaisesta kuulemisesta irtisanottaessa luottamusmiehenä oleva kunnallinen viranhaltija

2.6.2023 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

KHO:2023:54 Kunnallinen viranhaltija – Luottamusmies – Irtisanominen – Viranhaltijasta johtuva irtisanomisperuste – Viranhaltijoiden ja työntekijöiden enemmistön suostumus – Kuuleminen

Luottamusmiesasemassa olevan viranhaltijan irtisanominen viranhaltijasta johtuvasta syystä edellyttää sitä, että luottamusmiehen edustamien viranhaltijoiden ja työntekijöiden enemmistö antaa suostumuksensa irtisanomiseen. Enemmistön suostumus ei kuitenkaan ollut viranhaltijalaissa tarkoitettu irtisanomisen syy, jota viranhaltijalain mukainen kuulemisvelvoite koskee. Vaatimusta kuulla viranhaltijaa suostumukseen liittyvästä selvityksestä ennen irtisanomispäätöksen tekemistä ei voitu perustaa myöskään hallintolain asianosaisen kuulemista ja asian selvittämistä koskevien säännösten täydentävään soveltamiseen. Viranhaltijan oikeusturva edellytti kuitenkin, että hän saa viimeistään muutoksenhakuvaiheessa tiedon kyseisestä selvityksestä. Hallinto-oikeuden ei olisi tullut kumota irtisanomispäätöstä virheellisessä järjestyksessä syntyneenä sillä perusteella, että viranhaltijalle ei ennen irtisanomispäätöksen tekemistä ollut varattu tilaisuutta lausua suostumusta koskevasta selvityksestä.

KHO:2023:54

Avainsanat

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments