Kelalle vakavia moitteita ja hyvitysesitys lainvastaisesta toiminnasta toimeentulotukiasiassa

7.3.2023 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Kantelija arvosteli kirjoituksessaan Kelan menettelyä toimeentulotukiasioissaan ajanjaksolla 21.10.2019–19.4.2021. Kantelijan mukaan Kela pyysi häneltä toistuvasti lääkärintodistusta tai sosiaalitoimen lausuntoa niistä syistä, joiden perusteella hänen asumismenonsa tulisi hyväksyä kokonaan, vaikka ne ylittävät asumisnormin mukaiset asumismenot. Kantelija oli jo aikaisemmin toimittanut pyydettyä selvitystä, jonka Kela oli hyväksynyt. Kela vaati kantelijaa kuitenkin etsimään edullisempaa vuokra-asuntoa, mikäli hän ei toimita selvitystä. Lisäksi Kela vaati sosiaalitoimen lausuntoa vuokra-asuntojen rajauksen tarpeesta. Kantelija on alaikäisen lapsen yksinhuoltaja ja hän asuu kaksin lapsensa kanssa. Kantelija kertoo, että heillä on molemmilla ollut mittavia vuosia kestäneitä terveydellisiä haasteita. Kantelija kertoo myös, että hän ei ole sosiaalitoimen asiakas eikä koe tarvetta asiakkuudelle.

Kantelijan mukaan häntä uhattiin toistuvasti toimeentulotuen perusosan alentamisella, silloinkin kun hän sai Kelan sairauspäivärahaa. Kantelija kertoo olleensa sairauslomalla lähes koko vuoden 2021.

Kantelijalla ei ole oikeutta opintotukeen eikä työttömyysetuuteen, koska hän on kokopäiväinen opiskelija, mutta hän on ilmoittautunut TE-toimistoon työnhakijaksi. Tästä kaikesta Kela oli kantelijan mukaan tietoinen. Kelan 4.2.2020 antamassa toimeentulotukipäätöksessä kantelijaa kuitenkin käskettiin keskeyttämään opinnot ja ilmoittautumaan työttömäksi työnhakijaksi.

Kantelijan mukaan hänen tulonsa laskettiin virheellisesti useassa toimeentulotukipäätöksessä, sairauspäivärahapäätös 29.9.2021 oli virheellinen ja päivärahan maksu viivästyi. Kela kuittasi maksettua toimeentulotukea myönnetystä sairauspäivärahasta, mikä aiheutti jatkuvan toimeentulotuen tarpeen kierteen.

– – –

Apulaisoikeusasiamies Pölönen:

Olen samaa mieltä kantelijan kanssa siitä, että kantelussa kuvatut ja minulle toimitetuista viranomaisen päätöksistä ilmenevät toimeentulotukilain soveltamiseen liittyvät maininnat voidaan kokea viranomaisen nimenomaisena vaatimuksena ja toimintaohjeena siitä, miten toimeentulotukihakijan tulee menetellä saadakseen asiassa itseään koskevan myönteisen päätöksen. Mielestäni tällaiset perusteettomat, joko huolimattomuuteen tai tietämättömyyteen perustuvat maininnat päätöksessä ovat hyvän hallinnon vastaisia. Päätöksenteko ja kantelijalle annettu ohjaus tässä asiassa on ollut virheellistä. – –  –

Toimeentulotuen hakijalla saattaa olla perusteltu syy opiskeluihinsa parantaakseen esimerkiksi mahdollisuuksia työmarkkinoilla tai sinne pääsyyn. Tällaisessa tilanteessa ei voida katsoa ilman asiaan vaikuttavia perusteluja henkilön laiminlyöneen omasta ja lapsensa elatuksesta huolen pitämisen. Saamistani asiakirjoista ei ilmene, että asiaa olisi arvioitu mitenkään Kelan  päätösharkinnassa.

Katson edellä sanotun johdosta, että Kelan päätöksenteko on ollut huolimatonta eikä siinä ole arvioitu kantelijan tilannetta yksilöllisesti. Kantelijalle on sanottu hänen sairauslomallakin olleessaan, että perusosaa voidaan alentaa sillä perusteella, että opiskelijan ensisijainen toimeentuloturva on opintotuki. Vaikuttaa siltä, että asiassa ei ole tehty tapauskohtaista harkintaa, vaan sama, ilmeisesti Kelan vakiolauseke, opiskelijan ensisijaisesta etuudesta toistuu päätöksissä ilman yksilöllisten olosuhteiden huomioon ottamista. Menettely oli omiaan aiheuttamaan kantelijalle jatkuvaa huolta hänen ja alaikäisen lapsen toimeentulon turvasta.   – – –

Pyydettyjen tietojen on oltava merkityksellisiä asian ratkaisemisen kannalta. Viranomainen ei saa pyytää sellaista selvitystä, joka on turhaa asian ratkaisemisen kannalta tai joka on jo viranomaisen hallussa.

Saamastani selvityksestä ja kantelukirjoituksesta on pääteltävissä, että Kelan pyytämä selvitys oli turhaa asian ratkaisemisen kannalta ja tarvittavaa selvitystä oli jo Kelan hallussa, mutta sitä ei huomioitu päätöksenteossa. Katson, että lisäselvityksen pyytäminen oli hallintolain vastaista ja tarpeetonta. Se oli myös omiaan aiheuttamaan kantelijalle jatkuvaa huolta siitä, että asumiskustannuksia ei hyväksytä ja että hän joutuu lapsensa kanssa etsimään edullisempaa vuokra-asuntoa ja muuttamaan pois heidän yhteisestä kodistaan. – – –

Sairauspäivärahapäätöksessä 29.9.2021 todetaan, että ”Kela voi pidättää sinulle myönnetyn päivärahan tai osan siitä 1.9.2021– 30.9.2021, koska Kela on maksanut sinulle ennakkona perustoimeentulotukea samalta ajalta.” Tämä perustelu osoittaa, että toimeentulotuen takaisinperintää ei ole arvioitu eikä asiassa ole käytetty harkintaa, edes sen jälkeen kun kantelija otti Kelaan yhteyttä ja pyysi että toimeentulotukea ei kuitattaisi sairauspäivärahasta. Katson, että Kela menettely on ollut tältä osin toimeentulotukilain vastainen. Perintämenettely on tosiasiassa merkinnyt kantelijan tapauksessa jatkuvaa tai lisääntyvää toimeentulotuen tarvetta. – – –

Kela ei ottanut minulle antamassaan selvityksessään kantaa siihen, miksi toimihenkilöiden päätöksenteko ei ollut lainmukaista. Selvityksen ollessa tältä osin puutteellista joudun kiinnittämään Kelan yleistä huomiota siihen, että sen tulee turvata toimeentulotukiasioita käsittelevien toimihenkilöiden perehdytyksen ja koulutuksen riittävyys sekä henkilöstöresurssien riittävyys. Resurssien ollessa riittävät on toimihenkilöiden helpompi esimerkiksi havaita aiemmasta ratkaisulinjasta poikkeava päätös.

– – –

Eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain 10 §:n 1 momentin nojalla annan huomautuksen Kelalle edellä kohdissa 3.2–3.8 selostetusta päätöksentekoon liittyvästä lainvastaisesta menettelystä.

Kelan toistuva ja pitkittynyt lainvastainen menettely on tapauksen olosuhteissa ollut omiaan heikentämään kantelijan viranomaisten toimintaa kohtaan tuntemaa luottamusta ja siten julkisen valan käytön uskottavuutta. Esitänkin asiassa hyvitystä kantelijalle. Pyydän Kelaa ilmoittamaan minulle 31.3.2023 mennessä, mihin toimenpiteisiin esitykseni on mahdollisesti antanut aihetta. Pyydän Kelaa ilmoittamaan myös, aikooko se tarkistaa kantelijalle 29.9.2021 annetun sairauspäivärahapäätöksen toimeentulotuen kuittaamisen osalta.

Toistuva turhan lisäselvityksen pyytäminen toimeentulotukihakemuksiin ja huolimattomuus päätöksenteossa (pdf)

Avainsanat

Tilaa
Ilmoita
4 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
esko
1 vuosi sitten

kukahan tätä asiaa hoiti?
olis mullakin asiaan otettavaa kantaa sillä ite olen taistellut toimeentulon kanssa jo 1.5 vuotta ja aina tullut hylkäävä päätös vaikka olenkin ollut oikeutettu toimeentulotukeen perusosan puolesta no se että asumiskuluja ei oteta huomioon on eri asia koska se asia on muiden viranhaltioiden pöydällä käsittelyssä mutta muu perus asioihin liittyvät tuet olis pitänyt kuitenkin kelan hyväksyä mutta ei hylkäävä päätös joka ikinen kerta

Juke
1 vuosi sitten

Myös minulla oli toimeentulotuen ja lisäansioiden ilmoitusajakohdan kanssa epäselvyyksiä ja Kela päätti viedä asian raastuvanoikeuteen ja peri lisätulot pois minulta. No, sen jälkeen olen huonosti työllistynyt, kiitos Kela.

Jakio71
1 vuosi sitten

Minullakin on toimitettuna Kelaan jo pumaska paperia, koskien hakemaani sairauspäivärahaa. Olen toimittanut erinäisiä tiedonantoja terveydentilastani, lausuntoja hoitaneilta asiantuntijoilta, E-lausuntoja minua hoitaneilta lääkäreiltä. Vielä vaaditaan B-lausuntoa. Se maksaa 150 euroa, jota en aio maksaa, koska Kelaan toimittamistani asiakirjoista selviää kaikki tarvittava. Olisiko tässäkin asiassa mahdollisuus kanteluun?