VakO: Esinevahinko korvataan rikosvahinkolain nojalla jos vahingon määrä vähintään 2.000 euroa
7.2.2023 | OikeusuutisetVakO: Rikosvahinko – Esinevahinko
Vakuutusoikeus hylkäsi valituksen Valtiokonttorin päätöksestä, jonka mukaan korvausta 150 euron esinevahingosta ei makseta, sillä kysymys ei ole määrältään huomattavasta vahingosta.
Vakuutusoikeus totesi päätöksensä perusteluina, että rikosvahinkolain 16 §:n edellytystä määrältään huomattavasta vahingosta ei ole ilmoitettu säännöksessä rahamääräisesti, mutta sitä koskevissa esitöissä (HE 192/2005 vp s. 35) on kuitenkin todettu, että korvauksen saamisen edellytykset ovat eräiltä osin aikaisempaa tiukemmat ja jotta määrältään huomattavan vahingon edellytys täyttyisi, vahingon tulisi rahassa arvioituna olla suuruudeltaan vähintään parintuhannen euron luokkaa. Taloudellisen vahingon harkinnanvaraista korvaamista koskevassa ratkaisukäytännössä määrältään huomattavan vahingon rajana on pidetty sittemmin vakiintuneesti 2 000 euroa. Toisin sanoen vähintään 2 000 euron vahingon on katsottu täyttävän taloudellisen vahingon korvaamisen ensisijaisen edellytyksen määrältään huomattavasta vahingosta ja vasta tämän edellytyksen täyttymisen jälkeen on harkittu sitä, onko vahinkoa kärsineen avuttomuus ollut yhteydessä vahingon syntymiseen ja onko korvauksen maksaminen perusteltua, kun otetaan huomioon vahinkoa kärsineen taloudelliset ja muut olosuhteet. Vahinkoa kärsineen avuttomuutta tai taloudellisia ja muita olosuhteita ei ole siten vakiintuneeksi muodostuneessa ratkaisukäytännössä vielä arvioitu tarkasteltaessa sitä, onko harkinnanvaraisen korvaamisen ensisijainen edellytys vahingon huomattavasta määrästä täyttynyt.
Edellä selostetun vakiintuneen ratkaisukäytännön johdosta vakuutusoikeus katsoi, ettei Valtiokonttori ole käyttänyt väärin sille kuuluvaa harkintavaltaa jättäessään alle 2 000 euron suuruisen taloudellisen vahingon korvaamatta. Valtiokonttorin päätöstä ei ole vakuutusoikeudessa vedotut seikatkin huomioon ottaen pidettävä lainvastaisena, joten asiassa ei ole ilmennyt perustetta valituksenalaisen päätöksen muuttamiselle.