AOA: Psykiatrisessa hoidossa olevan lapsen yhteydenpidon rajoittamista tai vapauden riistämistä ei saa käyttää rangaistuksena epäasiallisesta käytöksestä

Kantelija/potilas arvosteli hoitoaan ja kohteluaan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin nuorisopsykiatrian osastoilla N2 ja N3. Kantelija kirjoittaa, että toiminta on mielenterveyslain vastaista, rikkoo ihmisen perusoikeuksia ja vaurioittaa terveyttä. Hoitajat voivat keksiä uusia sääntöjä ja kohdella potilaita kuin räsynukkea. Kantelun mukaan potilasasiakirjoissa puhutaan muunneltua totuutta, eikä kukaan puutu tarpeeksi kovalla otteella osaston toimintaan.

AOA Sakslin:

Puhelimen poisottaminen yhdistettynä hoitosopimukseen kirjattuihin puhelinaikoihin on myös potilasasiakirjamerkintöjen mukaan käytännössä johtanut siihen, että kantelijaa on estetty  soittamasta vanhemmilleen silloin kun hän on halunnut. Kasvatettaessa lasta kotona on tavanomaista, että vanhemmat käyttävät sanktiona älypuhelimen poisottamista, jos lapsi ei noudata sovittuja sääntöjä. Mielestäni lapsen olosuhteet psykiatrisessa osastohoidossa ovat siinä määrin erilaiset kuin kotona, ettei tilanteita voi rinnastaa toisiinsa. Kotona lapsi voi vapaasti keskustella vanhempiensa kanssa, vaikka hänen puhelimensa ja tietokoneensa otettaisiin pois, eikä hänelle tule koti-ikävä.

Näkemykseni mukaan kysymys on ollut kantelijan perusoikeuksien rajoittamisesta. Totean yleisellä tasolla, että perusoikeuksien rajoittaminen voi sinänsä olla sallittua, jos laissa säädetyt edellytykset rajoittamisen käyttämiseen täyttyvät ja päätöksenteon osalta noudatetaan laissa säädettyä menettelyä. Mielenterveyslain mukaan potilaalla on lähtökohtaisesti oikeus vapaaseen yhteydenpitoon ja viestintään myös tahdosta riippumattoman hoidon aikana. Jos yhteydenpitoa on tarpeen rajoittaa, rajoittamisesta on tehtävä mielenterveyslain 22 j §:n mukaisesti päätös. Päätöksen lainmukaisuus voidaan tällöin saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi mielenterveyslain 24 §:n mukaisesti.
– – –
Totean ainoastaan yleisellä tasolla, että jos nuori ymmärtää hänelle annetun tiedon siten, että leposide-eristykseen voi joutua, jos ei mene omaan huoneeseen, on vaarana, että viesti ymmärretään väärin. Nuorelle voi syntyä käsitys, että lepositeisiin voi joutua, jos kiroilee tai puhuu muutoin epäasiallisesti. Vastaavasti, jos huoneeseen kehotetaan menemään, eikä nuori halua mennä ja sen seurauksena joutuu kiinnipidetyksi, voi nuorelle myös syntyä käsitys, että kiinnipito liittyy (ainoastaan) epäasialliseen käytökseen. Totean edelleen yleisellä tasolla, että omaan huoneeseen meneminen, johon liittyy kiinnipito voi olla hyvin lähellä eristämistilannetta. Sekä potilaan että terveydenhuollon ammattihenkilöiden oikeusturvan mukaista on tehdä  rajoittamisesta mielenterveyslain mukainen päätös, jos on tulkinnallisesti epävarmaa, onko kyseessä kasvatustilanne vai mielenterveyslain mukainen eristäminen.
– – –
Yhdyn myös Valviran näkemykseen siitä, että tahdosta riippumattomassa hoidossa sopimukset ovat ongelmallisia, koska tahdosta riippumattoman hoidon aikaiset rajoitustoimenpiteet ja potilaan kanssa sovitut vapaaehtoiset ”rajoitukset” voivat mennä sekaisin.
– – –
Totean myös, että voimassa oleva lainsäädäntö ja vapaaehtoisessa psykiatrisessa sairaalahoidossa noudatettu käytäntö ovat ristiriidassa keskenään. Mielenterveyslain lähtökohtana on, että siinä säädettyjä rajoitustoimenpiteitä voidaan käyttää ainoastaan tahdosta riippumattomassa hoidossa. Tätä taustaa vasten on vaikeasti hyväksyttävissä, että vapaaehtoisen sairaalahoidon saamisen ehdoksi asetetaan suostuminen mielenterveyslaissa säädettyjen rajoitustoimenpiteiden käyttämiseen. Koska kysymys on sopimuksesta perusoikeuksien rajoittamiseen, tulisi asiasta säätää lailla. Näkemykseni mukaan lainsäädännössä tulisi yksiselitteisesti ja tarkkarajaisesti säätää siitä, minkälaisista asioista hoitosopimuksissa voidaan sopia ja minkälaisilla edellytyksillä.
– – –
Eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain 10 §:n 1 momentin nojalla annan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Nuorisopsykiatrian linjalle huomautuksen vastaisen varalle edellä kohdassa 3.5.4 selostetusta lainvastaisesta menettelystä.

https://www.oikeusasiamies.fi/r/fi/ratkaisut/-/eoar/1924/2021