Helsingin käräjäoikeus kielsi turvaamistoimena hoitoalan lakkojen täytäntöönpanon

14.9.2022 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Käräjäoikeus asetti kummallekin hoitajajärjestölle 3 * 1.000.000 euron uhkasakon väliaikaisten kieltojen tehosteiksi

“Käräjäoikeus katsoo hakijan saattaneen todennäköiseksi, että vastaajien työtaistelutoimenpiteet ovat toteuttamistapansa ja seuraustensa johdosta oikeuden tai hyvän tavan vastaisia tai kohtuuttomia. Asiaa ei ole käsittelyn tässä vaiheessa mahdollista arvioida enemmälti vastaajia kuulematta. Käräjäoikeus katsoo, että tässä vaiheessa ei ole tarpeen ottaa kantaa hakijoiden vetoamiin muihin perusteisiin. Hakija on siten saattanut todennäköiseksi, että sillä on vastaajia vastaan oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:ssä tarkoitettu oikeus, joka voidaan vahvistaa  ulosottokaaren 2 luvun 2 §:n 1-4 kohdassa tarkoitetulla ratkaisulla, ja on olemassa vaara, että vastaajat ryhtymällä kysymyksessä oleviin lakkoihin estävät tai heikentävät hakijan oikeuden toteutumista tai olennaisesti vähentävät sen arvoa tai merkitystä.

Hakemuksessa esitettyjen seikkojen perusteella vastaajille ei voida arvioida aiheutuvan turvattavaan etuuteen nähden kohtuutonta haittaa.

Koska turvaamistoimen tarkoitus saattaa muutoin vaarantua, päätös väliaikaisesta turvaamistoimesta annetaan varaamatta vastaajille tilaisuutta tulla kuulluksi.”

Päätös Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän hakemukseen:

Avainsanat

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments