Valtion korvattava ihmisoikeusloukkaus kun psykiatrisella potillaalla ei oikeutta kyseenalaistaa pakkolääkitystä

Vaa­HO:2022:8 Tahdosta riippumaton psykiatrinen sairaalahoito – Pakkolääkintä – Vahingonkorvaus – Julkisyhteisön korvausvastuu – Euroopan ihmisoikeussopimus – Oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin – Perustuslaki – Perusoikeudet

Suomen lain mukaan ei ole mahdollista saada tuomioistuimen päätöstä pakkolääkinnän lainmukaisuudesta tai oikeasuhtaisuudesta tai määräystä pakkolääkinnän lopettamisesta. Tahdonvastaiseen psykiatriseen sairaalahoitoon määrätty A oli vaatinut hallinto-oikeudelle tekemässään valituksessa muun ohella, että hänen pakkolääkintänsä lopetetaan. Hallinto-oikeus ei ollut tutkinut A:n valitusta pakkolääkinnän osalta, eikä korkein hallinto-oikeus ollut myöntänyt asiassa valituslupaa.

Hovioikeus katsoi, että A:n perus- ja ihmisoikeuksia oli loukattu, koska hänen käytössään ei ollut ollut tehokkaita oikeussuojakeinoja. Suomen valtio velvoitettiin suorittamaan A:lle korvausta perus- ja ihmisoikeusloukkauksesta.

Asiassa ei ole kysymys siitä, onko A:n pakkolääkintä ollut lääketieteellisesti perusteltua. Riidatonta kuitenkin on, että pakkolääkinnästä on aiheutunut A:lle sivuoireita ja että A:n pakkohoito on kestänyt yli kaksi kuukautta. Hovioikeus katsoo, että se, että A:lla ei ole ollut mahdollista valittaa pakkolääkinnästä, on ollut omiaan lisäämään tilanteen hänelle aiheuttamaa kärsimystä.
Edellä mainituin perusteluin hovioikeus katsoo, että loukkaus on niin vakava, että pelkkä loukkauksen toteaminen ei ole riittävä seuraamus. Hovioikeus arvioi loukkauksesta aiheutuneen kohtuullisen korvauksen määräksi 5.000 euroa.

Vaa­HO:2022:8