AOA arvioi: Voiko hovioikeuden presidentti määrätä jatkokäsittelyluvat ratkaistavaksi kolmen tuomarin kokoonpanossa, jotta niitä ei myönnettäisi varmuuden vuoksi?
3.5.2022 | OikeusuutisetKantelija arvosteli Helsingin hovioikeuden entisen presidentin vahvistaman ja 1.4.2017 voimaan tulleen hovioikeuden työjärjestyksen 41 §:n määräystä siitä, että kysymys jatkokäsittelyluvasta käsitellään kolmen jäsenen kokoonpanossa, vaikka lain mukaan yksikin jäsen voisi myöntää luvan. Ainoastaan rikosasiassa, jossa vain osa valituksista kuuluu jatkokäsittelyluvan piiriin, valmistelusta vastaava jäsen saattoi työjärjestyksen mukaan myöntää luvan yksin.
Työjärjestyksen määräyksellä oli kantelijan käsityksen mukaan perusteettomasti kavennettu valmistelusta vastaavan jäsenen laissa säädettyä toimivaltaa päättää yksin jatkokäsittelyluvan myöntämisestä. Kantelija katsoi työjärjestyksen tältä osin loukkaavan tuomarin perustuslaissa turvattua asemaa. Tuomioistuimen jäsenen tuli olla riippumaton myös päällikkötuomariin nähden.
Apulaisoikeusasiamies Pölönen arvioi asiaa seuraavasti:
“Tuomarien riippumattomuuden kannalta olen pannut merkille presidentin selvityksessä esitetyn perustelun, jonka mukaan työjärjestyksen 41 §:n tarkoituksena oli osaltaan torjua yhden jäsenen kokoonpanossa ‘varovaisuussyistä’ myönnettyjä jatkokäsittelylupia. Työjärjestyksen 41 §:n taustalla on siis ilmeisesti ollut ainakin jossain määrin ajatus siitä, että jatkokäsittelylupahakemus tulee todennäköisemmin hylätyksi kolmen jäsenen kokoonpanossa kuin yhden jäsenen kokoonpanossa ja siksi kolmijäsenisen kokoonpanon käyttäminen kaikissa tapauksissa oli entisen presidentin mielestä perusteltua.
Presidentti: ‘Kokemattomampien tuomareiden kohdalla saattaa olla niin, että yksijäsenisen
kokoonpanon käyttö olisi omiaan johtamaan siihen, että lupia myönnettäisiin varovaisuussyistä enemmän kuin jos luvasta keskustelun jälkeen päätetään kolmijäsenisessä jaostossa.’
Edellä todettu viittaa siihen, että entinen presidentti olisi pyrkinyt työjärjestysmääräyksellään vaikuttamaan siihen, millaiseksi lupakäytäntö, eli itsenäisten ja riippumattomien tuomareiden ratkaisutoiminnan linja, Helsingin hovioikeudessa muodostuu. Tässä on ilmeisesti ollut taustalla erityisesti tarve huolehtia monipuolisesta harkinnasta ja ratkaisulinjan yhtenäisyydestä henkilöstön vaihtuvuus huomioiden.
Vaikka hovioikeuden presidentin tehtäviin kuuluu laintulkinnan yhdenmukaisuuden valvonta ja vaikka monijäsenisten kokoonpanojen käyttäminen yleensä edistää ratkaisukäytännön yhtenäisyyttä erityisesti uusia säännöksiä koskevien tulkintakysymysten osalta, ei pelkästään näiden tavoitteiden kannalta vaikuta laintulkinnallisesti täysin perustellulta, että Helsingin hovioikeudessa on ollut noin 10 vuotta voimassa työjärjestys, joka edellyttää jatkokäsittelylupa-asioissa selvissäkin tapauksissa kolmijäsenistä ratkaisukokoonpanoa. Ratkaisukäytännön voisi olettaa vakiintuneen jatkokäsittelylupa-asioissa jo hiukan lyhyemmässäkin ajassa, mikäli siitä olisi ollut kysymys.
Ottaen huomioon lain esitöistä ilmenevä ja muissa hovioikeuksissa selvissä jatkokäsittelylupa-asioissa noudatettu toimintamalli, jonka mukaan valmistelusta vastaava jäsen voi myöntää jatkokäsittelyluvan yksin sekä se, että jatkokäsittelylupajärjestelmässä tarkoituksena on pitää lupakynnys matalalla, Helsingin hovioikeudessa omaksuttu pitkäkestoinen toimintamalli ja sille esitetyt perustelut eivät mielestäni näytä parhaalla mahdollisella tavalla vastaavan lainsäätäjän tavoitteita. Pidän tulkinnanvaraisena sitäkin, onko presidentille tuomioistuinlaissa tarkoitettu antaa mahdollisuus määrätä hovioikeuden kokoonpanoista yleisellä ja pysyvällä tasolla työjärjestyksessä.
Käsitykseni mukaan olisi periaatteellisista syistä tärkeää harkita otettavaksi lakiin jokaisen käytettävissä olevan kokoonpanovaihtoehdon osalta tarkkarajainen säännös siitä, kuka tai ketkä päättävät kokoonpanon valinnasta. Lisäksi oikeustilaa selventäisi, jos lakitasolla säädettäisiin siitä, voidaanko tiettyjen kokoonpanojen pysyvästä käytöstä määrätä työjärjestyksessä nyt kysymyksessä olevalla kiistanalaisella tavalla. Tämäntyyppinen ratkaisukokoonpanoja koskeva tarkempi sääntely voisi osaltaan vahvistaa tuomioistuinten riippumattomuutta.”