Työryhmä ehdottaa lainmuutoksia rikosasioiden käsittelyn tehostamiseksi

19.3.2022 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Oikeusministeriön työryhmä ehdottaa muutoksia muun muassa esitutkintalakiin rikosprosessin tehostamiseksi ja nopeuttamiseksi.

Keskeisimmät ehdotukset koskevat lapsiin kohdistuvien rikosten käsittelyn nopeuttamista, tekniikan hyödyntämistä ja esitutkintayhteistyötä.

Työryhmän ehdotuksen mukaan lapsen henkeen, terveyteen, yksityisyyteen, rauhaan, kunniaan, vapauteen tai seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen kohdistuvat rikokset on käsiteltävä kiireellisinä. Lisäksi jos esitutkinnassa kohdistetaan lapsiin tutkintatoimenpiteitä, tutkinnan johto olisi annettava tähän tehtävään erityisesti perehtyneille tutkinnanjohtajille. Tutkintatoimenpiteiden ja tutkinnanjohdon keskittämisvaatimus koskisi myös erityisen suojelun tarpeessa olevia asianomistajia.

Jatkossa kuulustelun videointiin olisi lähtökohtaisesti suostuttava kuulusteltavan pyynnöstä. Esitutkinnassa tallennetun kuulustelun käyttöä todisteena oikeudenkäynnissä laajennettaisiin ihmiskauppaan ja eräisiin sen lähirikoksiin.

Syyttäjän ja esitutkintaviranomaisen yhteistyötä tiivistettäisiin

Työryhmä ehdottaa lisäksi, että esitutkintaviranomaisen ja syyttäjän yhteistyövelvollisuutta laajennetaan ja tutkintasuunnitelman käyttöä tehostetaan. Lisäksi loppulausuntopyyntö olisi aina yksilöitävä ja pyyntö tehtäisiin yhteistyössä syyttäjän kanssa. Syyttäjän juridista asiantuntemusta esitutkinnan aikana ja erityisesti loppulausuntovaiheessa olisi hyödynnettävä nykyistä enemmän, jotta se palvelisi rikosasian myöhempää käsittelyä tuomioistuimessa.

Mietinnössä ehdotetaan myös ns. putkakuolemiin ja poliisin voimankäyttötilanteisiin liittyviä lainsäädäntömuutoksia.

Työryhmän toimeksiannon taustalla olivat pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelman kirjaukset, eräät eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisut sekä vuonna 2020 julkaistun rikosketjun LEAN-hankkeen huomiot.

Työryhmän mietintö on lausunnoilla 29. huhtikuuta asti. Ehdotettujen lakien on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2024 alussa.

Rikosprosessin tehostaminen, työryhmän mietintöLinkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä

Lausuntopalvelu.fi

Tiedote

Avainsanat

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments