KHO äänesti 3-2 voiko törkeisiin huumausainerikoksiin syyllistyneen karkottaa, vaikka hänellä on Suomessa yksinhuollossa alaikäinen lapsi

KHO:2022:29 Ulkomaalaisasia – Karkottaminen – Maahantulokielto – Kokonaisharkinta – Syyllistyminen rikokseen – Yleinen järjestys ja turvallisuus – Perhe-elämän suoja – Lapsen etu – Välttämättömyys ja oikeasuhtaisuus

Asiassa oli kysymys maasta karkottamista ja maahantulokieltoa koskevasta kokonaisharkinnasta ja erityisesti siitä, miten tässä kokonaisharkinnassa tuli arvioida lapsen edun ja perhe-elämän suojan merkitystä suhteessa muutoksenhakija A:n karkottamisperusteisiin.

Maahanmuuttovirasto oli lakkauttanut A:n toissijaisen suojeluaseman, ei ollut myöntänyt hänelle oleskelulupaa ja oli päättänyt karkottaa hänet kotimaahansa Irakiin sekä määrännyt hänet viideksi vuodeksi koko Schengen-aluetta koskevaan maahantulokieltoon. Päätöksen perusteena oli muun ohella A:n syyllistyminen törkeään huumausainerikokseen. A oli vielä Maahanmuuttoviraston päätöksen jälkeen tuomittu törkeästä huumausainerikoksesta ja pahoinpitelystä vankeusrangaistuksiin.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että A:n karkottamiselle oli ollut ulkomaalaislain 149 §:n 1 momentin 1, 2 ja 3 kohdan mukaiset perusteet. Koska päätöksellä oli vaikutuksia myös A:n Suomessa oleskelevaan lapseen, päätöksen vaikutuksia oli arvioitava paitsi suhteessa perhe-elämän suojaan myös lapsen kannalta niin, että lapsen etu on yksi päätösharkinnassa vaikuttavista seikoista.

A:n vuonna 2004 syntynyt lapsi oli saapunut Suomeen yksin turvapaikanhakijana vuonna 2015. A oli asunut lapsensa kanssa Irakissa noin vuoden ja Suomessa noin puolentoista vuoden ajan ennen kuin lapsi oli heinäkuussa 2017 sijoitettu ja myöhemmin huostaanotettu A:n törkeästä huumausainerikoksesta saaman vankeusrangaistuksen vuoksi. A oli määrätty lapsensa yksinhuoltajaksi. Lapsi oli vastustanut isänsä karkottamista. Asiakirjoista ilmeni, että lapsen biologinen äiti asui Ruotsissa, ja lapsi oli tavannut äitiään ja ollut muutenkin yhteydessä tähän.

Korkein hallinto-oikeus otti lapsen etua koskevassa arvioinnissaan huomioon sen, että A:n ja lapsen yhteinen perhe-elämä oli kestänyt vain lyhyen aikaa. Koska lapsi oli otettu huostaan, hän ei jäänyt vaille hyvinvointinsa kannalta välttämätöntä suojaa ja huolenpitoa. Lapsi oli täysi-ikäistymässä vuonna 2022. Hänellä oli ikänsä ja kehitystasonsa perusteella mahdollisuus ylläpitää yhteyttä A:n kanssa etäviestimin. Lapsella oli myös yhteys toiseen, Ruotsissa asuvaan vanhempaansa.

Ulkomaalaislain 146 §:n 1 momentin mukaisessa kokonaisharkinnassa oli otettava huomioon karkottamista puoltavana seikkana rikosten laatu ja toistuvuus, A:n sopeutumattomuus suomalaiseen yhteiskuntaan sekä A:n siteiden painottuminen alkuperämaahan, ja toisaalta karkottamista vastaan puhuvana seikkana perhe-elämän suoja. Tässä punninnassa korkein hallinto-oikeus piti karkottamisen puolesta puhuvia seikkoja painavampina. Lapsen etu ei antanut aihetta arvioida asiaa toisin. A:n karkottaminen Irakiin ei tässä tilanteessa ollut myöskään suhteellisuusperiaatteen eikä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa edellytetyn välttämättömyys- ja oikeasuhtaisuusvaatimuksen vastaista.

Kun otettiin huomioon edellä karkottamisen kokonaisharkinnan yhteydessä lausuttu ja se, että A voi tavata kohta täysi-ikäistyvää lastaan Schengen-alueen ulkopuolella ja pitää lapseensa yhteyttä myös Irakista käsin, A oli voitu määrätä viiden vuoden mittaiseen maahantulokieltoon.

Äänestys 3–2 ja esittelijän eriävä mielipide

KHO:2022:29