Kunta sai periä erhemaksun kun liikuntatiloista tuli vuodessa kolmas aiheeton paloilmoitus
17.2.2022 | OikeusuutisetKHO:2022:21 Pelastustoiminta – Paloilmoittimet – Toistuvat erheelliset ilmoitukset – Maksu – Taksapäätös – Suhteellisuusperiaate – Yhtenäinen soveltamiskäytäntö
Urheiluhallin paloilmoittimet olivat aiheuttaneet kolme paloilmoitusta 12 kuukauden aikana. Asiassa oli ratkaistavana A:n valituksesta, oliko kyseessä pelastuslain 96 §:ssä tarkoitettu paloilmoittimen toistuva erheellinen toiminta, josta pelastuslaitos oli voinut periä pelastustoimen hyväksymän taksan mukaisen maksun 800 euroa.
Korkein hallinto-oikeus totesi, että lainvalmisteluaineiston perusteella paloilmoittimen erheellisellä toiminnalla tarkoitettiin ilmoituksia, jotka eivät olleet johtaneet kiinteistössä pelastuslaitoksen sammutus- tai pelastustoimiin. Erheellisenä toimintana voitiin pitää myös paloilmoituksia, jotka aiheutuivat ihmisen käyttäytymisestä. Oikeuskäytännöstä kävi puolestaan ilmi, että maksua ei tulisi periä silloin, kun paloilmoittimen erheellinen toiminta oli aiheutunut ilkivallasta (KHO 2018:134).
Urheiluhallista tulleiden erheellisten paloilmoitusten syyt olivat jääneet tuntemattomiksi. Asiassa ei ollut osoitettu, että erheelliset ilmoitukset olisivat aiheutuneet ilkivallasta. Mahdollisten paloilmoitinpainikkeeseen kohdistuneiden iskujen aiheuttamia ilmoituksia voitiin pitää urheiluhallin toimintaan liittyvinä ja niiden estäminen esimerkiksi siirtämällä paloilmoitinpainikkeita tai muilla toimenpiteillä oli toimijan vastuulla. Hallissa kielletyn tupakoinnin valvonta oli niin ikään toimijan vastuulla. Korkein hallinto-oikeus katsoi näin ollen, että ilmoitukset olivat aiheutuneet paloilmoittimien erheellisestä toiminnasta.
Kaupunginvaltuuston 13.2.2012 hyväksymän taksapäätöksen mukaisesti automaattisten paloilmoittimien virheellisistä hälytyksistä perittävän erhemaksun suuruus oli 800 euroa. Maksun suuruus alitti pelastuslain 96 §:n 2 momentissa edellytetyllä tavalla suoritteen tuottamisesta aiheutuneet kokonaiskustannukset.
Korkein hallinto-oikeus totesi, että perustuslain 81 §:n 2 momenttia koskevassa perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännössä valtion viranomaisten maksuilta edellytettiin kustannusvastaavuutta, kun taas kunnallisilta maksuilta ei ollut edellytetty ehdotonta kustannusvastaavuutta. Perustuslakivaliokunnan käytännössä merkitystä oli annettu myös yksilöitävyydelle eli toisin sanoen sille, että laista tuli ilmetä, millaisista virkatoimista, palveluista tai tavaroista maksuja voitiin periä ja millaiset suoritteet olivat kokonaan maksuttomia. Perustuslakivaliokunta oli lisäksi katsonut, että kun arvioitiin, mistä kunnallisia maksuja koskevista seikoista tuli ja voitiin säätää lailla, oli kiinnitettävä huomiota maksuvelvollisen kunnalta saaman vastasuoritteen luonteeseen. Tällöin oli merkityksellistä muun ohella, liittyikö suoritteen tuottaminen kunnan pakollisen, lakisääteisen tehtävän suorittamiseen vai oliko kyseessä vapaaehtoinen tehtävä.
Taksapäätös perustui päätöksen esittelytekstistä ilmenevällä tavalla pelastuslain 96 §:n 1 momentin 2 kohtaan, mutta itse taksapäätöksessä ei ollut erikseen määrätty, että maksu perittäisiin toistuvista erheilmoituksista. Taksapäätöksessä ei ollut myöskään määritelty yksiselitteisesti, että toistuva erheilmoituksen jälkeen perittävä maksu tarkoittaisi kolmannen ilmoituksen jälkeen perittävää maksua 12 kuukauden aikana. Myöskään pelastuslaissa tai sen esitöissä ei ollut määritelty, mitä lain 96 §:ssä tarkoitettiin paloilmoittimien toistuvalla erheellisellä toiminnalla. Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston piirissä oli sen sijaan ohjeistettu, että maksu perittäisiin kolmannesta 12 kuukauden aikana tulleesta erheellisestä paloilmoituksesta lähtien. Pelastuslain muutosta (1353/2018) koskeneessa hallituksen esityksessä (HE 18/2018 vp) oli todettu, että pelastuslaitokset olivat yhdenmukaistaneet käytäntönsä ohjeistuksen mukaisiksi ja että tämä käytäntö vastasi pelastuslain 96 §:ssä tarkoitettua toistuvuutta.
Korkein hallinto-oikeus totesi, että maksun periminen vasta kolmannesta erheellisestä ilmoituksesta lähtien mahdollisti puutteiden korjaamisen ennen kuin maksu tuli perittäväksi, mikä ehkäisi ennalta erheellisten ilmoitusten aiheutumista ja maksujen perimistä. Kahdentoista kuukauden jakson noudattaminen merkitsi, että vain harvoin tulevista yksittäisistä ilmoituksista ei perittäisi maksua. Näin ollen pelastuslaitoksen noudattamaa tulkintaa voitiin pitää oikeasuhtaisena. Tasapuolisen kohtelun periaate huomioiden oli perusteltua, että pelastuslaitos noudatti johdonmukaisuutta ja yhtenäisyyttä maksujen perimistä koskevassa käytännössään.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että hätäkeskukseen liitetty paloilmoitin oli pelastuslain 96 §:ssä tarkoitetulla tavalla toiminut toistuvasti erheellisesti. Pelastuslaitos oli näin ollen voinut toimivaltansa rajoissa periä muutoksenhakijalta taksan mukaisen maksun.
Ks. ja vrt. KHO 2018:134