Työryhmä arvioimaan tuomioistuinten tulevaisuuden tarpeita

16.12.2021 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Oikeusministeriö on asettanut työryhmän arvioimaan tuomioistuinten oikeudenkäytön kehityssuuntia. Työn on tarkoitus toimia perustana tulevien hallitusohjelmien ja hallituskausien oikeuspolitiikalle.

Työryhmän tehtävänä on arvioida, millaisia ovat tuomioistuinlaitoksen tulevaisuuden kehityssuunnat ja käsiteltäviksi tulevat asiat. Työryhmän tulee pohtia myös oikeusturvaongelmia ja sitä, miten niitä olisi ratkaistava.

Työryhmä arvioi myös, mikä on tuomioistuinten rooli, organisointi ja tehtävät tulevaisuudessa. Tarkasteltavana on esimerkiksi mahdollisuus tasata juttuja joustavammin tuomioistuinten välillä. Työryhmän tehtävänä ei ole valmistella ehdotuksia nykyisen tuomioistuinverkoston supistamisesta tai tiivistämisestä.

Lisäksi työryhmän tulee arvioida tuomioistuinten toimintaa ja riippumattomuutta koskevaa sääntelyä sen ajanmukaisuuden ja riittävyyden kannalta.

Keskeistä oikeusvaltion ja oikeudenhoidon turvaaminen

Työn taustalla on se, että yhteiskunnan muuttuessa ja kehittyessä tuomioistuinten käsiteltäviksi tulevat asiat ovat vaikeutuneet. Näin myös tuomioistuinlaitoksen on kehityttävä sitä mukaan, kun lainkäyttötehtävien vaatimustaso kasvaa. Toimiva tuomioistuinlaitos on keskeinen osa oikeusvaltiota ja perus- ja ihmisoikeuksien sekä oikeusturvan yhdenvertaisessa toteuttamisessa.

Työryhmän toimikausi kestää ensi vuoden kesäkuun loppuun asti. 

Työryhmän selvityksen ohella tekeillä on useita muita oikeusvaltioon ja oikeuslaitokseen liittyviä selvitys- ja tutkimushankkeita. Oikeusministeriössä on valmisteltavana esimerkiksi oikeudenhoidon selonteko, jonka tavoitteena on tuottaa päätöksentekijöille kokonaisvaltainen ja ajantasainen tieto suomalaisen oikeudenhoidon tilasta. 

Asianajajakuntaa työryhmässä edustaa Suomen Asianajajaliiton puheenjohtaja, asianajaja Hanna Räihä-Mäntyharju

Työryhmä arvioi tuomioistuinten tulevaisuuden tarpeita

Oikeudenkäytön kehitystyöryhmän asettamispäätös Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä

Avainsanat

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments