Unionin oikeudessa vahvistettuun periaatteeseen mies- ja naispuolisten työntekijöiden samasta palkasta “samasta työstä” ja “samanarvoisesta työstä”, voidaan vedota yksityisten välisissä riita-asioissa

4.6.2021 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

… Unionin tuomioistuin toteaa aluksi SEUT 157 artiklan sanamuodosta, että kyseisessä artiklassa asetetaan selvästi ja täsmällisesti tulosta koskeva velvollisuus ja se on pakottava sekä ”saman työn” että ”samanarvoisen työn” osalta. Se muistuttaa seuraavaksi, että sen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 157 artiklalla on välittömiä oikeusvaikutuksia siten, että siinä luodaan yksityisille oikeuksia, joita kansallisten tuomioistuinten tehtävänä on suojata etenkin silloin, kun syrjintä perustuu välittömästi lainsäädäntöön tai työehtosopimuksiin, ja silloin, kun työ tehdään samassa, yksityisessä tai julkisessa, toimipaikassa tai yksikössä. Unionin tuomioistuin muistuttaa, että se on täsmentänyt, että mainitun kaltainen syrjintä kuuluu syrjintään, joka voidaan todeta jo pelkästään ETY:n perustamissopimuksen 119 artiklassa esitettyjen työn samanlaisuutta ja samapalkkaisuutta koskevien perusteiden nojalla, ja että tällaisessa tilanteessa tuomioistuin voi todeta kaikki tosiseikat, joiden perusteella se voi arvioida, saako naispuolinen työntekijä pienempää palkkaa kuin miespuolinen työntekijä, joka hoitaa samoja tai samanarvoisia tehtäviä. Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee näin ollen, että toisin kuin Tesco Stores väittää, SEUT 157 artiklan välitön oikeusvaikutus ei rajoitu tilanteisiin, joissa vertailtavat eri sukupuolta olevat työntekijät tekevät ”samaa työtä”, vaan se koskee myös tilanteita, joissa he tekevät ”samanarvoista työtä”.

Unionin tuomioistuin täsmentää tässä yhteydessä, että kysymys siitä, tekevätkö asianomaiset työntekijät ”samaa työtä” vai ”samanarvoista työtä”, kuuluu tuomioistuimen tosiseikkojen arviointiin.Unionin tuomioistuin katsoo lisäksi, että SEUT 157 artiklan tavoite eli sukupuoleen perustuvan syrjinnän poistaminensamasta tai samanarvoisesta työstä maksettavaan palkkaan vaikuttavista kaikista tekijöistä ja ehdoista tukee tällaista tulkintaa. Unionin tuomioistuin toteaa tältä osin, että SEUT 157 artiklassa tarkoitettu periaate, jonka mukaan miesja naispuolisille työntekijöille on maksettava sama palkka samasta tai samanarvoisesta työstä, on osa unionin perustaa.

Tiedotteet: fi sv

Avainsanat

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments