Lainvoimainen käännytyksen kumoava hallinto-oikeuden päätös kumottiin kun ulkomaalainen valitti oleskeluluvasta KHO:een.
31.12.2020 | OikeusuutisetKHO:2020:165 Ulkomaalaisasia – Oleskelulupa – Yksilöllinen inhimillinen syy – Maasta poistaminen – Luvan epäämisen suhde maastapoistamispäätökseen – Käännyttämispäätöksen kumoaminen – Assosiaatiosopimus
Muutoksenhakijat olivat hakeneet ulkomaalaislain 52 §:n mukaista yksilöllisestä inhimillisestä syystä myönnettävää oleskelulupaa Suomeen syntyneiden siteiden perusteella. Heillä oli ollut Suomessa pysyvät oleskeluluvat, jotka oli peruutettu vuonna 2013 sen jälkeen, kun he olivat muuttaneet vuonna 2012 Turkkiin.
Korkein hallinto-oikeus totesi, että ulkomaalaislain 52 §:n oli tarkoitus olla viimekätinen peruste myöntää oleskelulupa henkilölle, jolle ei voitu myöntää oleskelulupaa muiden ulkomaalaislain säännösten perusteella. Tarkoitus ei ollut se, että lainkohta muodostaisi perusteen ohittaa perhesiteen, opiskelun tai työnteon perusteella myönnettävien oleskelulupien säädetyt edellytykset. Oikeuskäytännössä yksilöllinen inhimillinen syy liittyi yleensä hakijan henkilökohtaiseen tilanteeseen, joka teki kotimaahan palaamisen inhimillisesti katsoen poissuljetuksi vaihtoehdoksi.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei ollut sellaisia yksilöllisiä inhimillisiä syitä, että oleskelulupien epääminen olisi ollut kohtuutonta, kun erityisesti otettiin huomioon muutoksenhakijoiden kotimaan olosuhteet. Asiassa ei ollut kysymys oleskeluluvan hakemisesta työnteon tai opiskelun perusteella. Näin ollen yksilöllisen inhimillisen syyn perusteella haetun oleskeluluvan edellytyksiä harkittaessa ei ollut ratkaistu eikä voitukaan ratkaista kysymystä siitä, onko muutoksenhakijoilla oikeus tulla Suomen työmarkkinoille tai opiskelijaksi Turkin ja Euroopan talousyhteisön välisen assosiaatiosopimuksen ja sopimuksella perustetun assosiaationeuvoston päätöksen N:o 1/80 perusteella. Maahanmuuttovirasto oli voinut hylätä oleskelulupia koskevat hakemukset.
Maahanmuuttoviraston päätöksellä muutoksenhakijat oli käännytetty kotimaihinsa, koska heille ei ollut myönnetty oleskelulupaa. Hallinto-oikeus oli muilta osin hylännyt muutoksenhakijoiden valituksen, mutta kumonnut Maahanmuuttoviraston päätöksen käännyttämisen osalta. Maahanmuuttovirasto ei ollut hakenut muutosta hallinto-oikeuden päätökseen, joten ratkaisu oli maasta poistamispäätöksen osalta lainvoimainen. Korkein hallinto-oikeus totesi hallinto-oikeuden päätöksen merkitsevän sitä, ettei muutoksenhakijoita voitu poistaa maasta, vaikka heille ei ollut myönnetty oleskelulupaa, jota heidän oleskelunsa jatkaminen edellyttäisi. Tällainen tilanne oli vastoin ulkomaalaisten Suomessa oleskelua koskevan sääntelyn systematiikkaa ja yleisperiaatteita.
Kun hallinto-oikeus oli arvioinut, että maasta poistamisen edellytyksiä ei ollut, sen olisi tullut palauttaa asia Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi kokonaisuudessaan muutoksenhakijoiden ulkomaalaislain mukaista oikeudellista asemaa koskevan uuden päätöksen tekemiseksi. Tämän vuoksi hallinto-oikeuden päätös ja Maahanmuuttoviraston päätös kumottiin myös siltä osin kuin ulkomaalaislain 52 §:n perusteella tehdyt oleskelulupahakemukset on hylätty.