Lähtömaassa vierailu ei ollut peruste lakkauttaa pakolaisasemaa

KHO:2020:61 Ulkomaalaisasia – Pakolaisuus – Pakolaisaseman lakkauttaminen – Kansalaisuusvaltion suojeluun turvautuminen – Viisumi – Muuttuneet olosuhteet – Suojelun tarve – Edellytysten arviointi – Viranomaisen selvittämisvelvollisuus

Vietnamin kansalainen A oli saapunut Suomeen kiintiöpakolaisena vuonna 1990. Asiassa oli selvitetty, että A oli hankkinut Vietnamin viisumin ja matkustanut Vietnamiin vuonna 2015 vierailulle sairaan isänsä luo sekä 11.–27.9.2016 isänsä hautajaisiin. Maahanmuuttovirasto katsoi, että A näin tehdessään turvautui vapaaehtoisesti kansalaisuusvaltionsa suojeluun. Maahanmuuttovirasto katsoi lisäksi maatietoon perustuen, että henkilökohtaiset ja kotimaan yleiset olosuhteet, joiden vallitessa A:sta oli tullut pakolainen, olivat lakanneet olemasta, ja että olosuhteiden muutos oli merkittävä ja pysyvä. Maahanmuuttoviraston päätöksen mukaan asiassa ei ollut ilmennyt pakottavia syitä, joiden vuoksi A voisi kieltäytyä turvautumasta Vietnamin suojeluun. Maahanmuuttovirasto lakkautti näillä perusteilla A:n pakolaisaseman.

Hallinto-oikeus hylkäsi A:n valituksen Maahanmuuttoviraston päätöksestä. Hallinto-oikeus totesi, että A ei ollut hänelle varatusta tilaisuudesta huolimatta kertonut, miksi hän katsoi edelleen olevansa kansainvälisen suojelun tarpeessa suhteessa Vietnamiin. Kun otettiin lisäksi huomioon Maahanmuuttoviraston päätöksestä ilmenevä Vietnamin yleistä turvallisuustilannetta koskeva maatieto, A:n pakolaiseksi lähtemisestä kulunut pitkä aika ja se, ettei A:lla ollut selvitetty olleen ongelmia hankkiessaan viisumia tai matkustaessaan ja oleskellessaan Vietnamissa, hallinto-oikeus katsoi, että A ei ollut enää vainon vaarassa suhteessa kotimaahansa.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että ulkomaalaislain 107 § perustuu pakolaissopimuksen 1 artiklan C kohtaan. Pykälää sovellettaessa oli siten otettava huomioon pakolaissopimusta koskevan UNHCR:n käsikirjan tulkintasuositukset. Käsikirjan mukaan pakolaissopimuksen 1 artiklan C kohdan luettelo pakolaisaseman lakkauttamisen perusteista oli tyhjentävä ja sitä oli tulkittava suppeasti.

Kun otettiin huomioon edellä mainitut oikeusohjeet ja tulkintasuositukset, A:n matkojen syyt sekä se, ettei A ollut hakenut Vietnamin passia, vaan teki matkansa pakolaisen matkustusasiakirjaa ja viisumia käyttäen, korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei A ollut Maahanmuuttoviraston päätöksessä esitetyillä perusteilla vapaaehtoisesti turvautunut kansalaisuusvaltionsa suojeluun.

Korkein hallinto-oikeus myös totesi, että pakolaisaseman lakkauttamisperustetta arvioitaessa on kansalaisuusvaltion yleisissä olosuhteissa tapahtuneiden muutosten lisäksi otettava huomioon pakolaisen yksilöllisen suojelun tarve. Asiassa ei ollut ollut käytettävissä selvitystä valittajan pakolaiseksi ottamisen perusteista. Selvitysvelvollisuus sen suhteen, olivatko pakolaisaseman syntymisen taustalla olleet olosuhteet lakanneet olemasta, oli ensisijaisesti viranomaisella. Kun valittajan pakolaiseksi tulon perusteena olevat olosuhteet olivat jääneet selvittämättä, ei ollut myöskään selvitetty, että olosuhteet, joiden vallitessa hänestä oli tullut pakolainen, olisivat lakanneet olemasta.

Hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset kumottiin.