Yrityssaneerausta ja velkajärjestelyä ryhdytään uudistamaan

29.1.2020 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Oikeusministeriö on asettanut työryhmät valmistelemaan yrityssaneeraus- ja velkajärjestelylainsäädännön uudistamista. Työ on osa hallituksen ylivelkaantumisen ehkäisyn kokonaisuutta.

Saneeraustyöryhmän tavoitteena on edistää erityisesti yritysten mahdollisuutta päästä riittävän varhaisessa vaiheessa joutuisaan ja kustannuksiltaan kohtuulliseen saneerausmenettelyyn. Velkajärjestelytyöryhmän tavoitteena puolestaan on nopeuttaa konkurssin tehneiden yrittäjien pääsyä velkajärjestelyyn.

Uudistuksilla toteutetaan EU:n maksukyvyttömyysdirektiivin edellyttämät lainsäädäntömuutokset ja pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelman tavoitteet velkajärjestelyjen parantamisesta sekä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaedellytysten vahvistamisesta. Tämä pitää sisällään muun muassa yrityssaneerausmenettelyn tehostamisen ja sen, että etsitään keinoja, joilla yrittäjät voisivat esimerkiksi konkurssitilanteissa päästä uuteen alkuun entistä paremmin.

Työryhmien työtä tukemaan ja arvioimaan on asetettu seurantaryhmä.

Työryhmien toimikausi päättyy huhtikuussa 2021.

Velkajärjestelytyöryhmä:

Puheenjohtaja: lainsäädäntöneuvos Mari Aalto, oikeusministeriö
Jäsenet:
– erityisasiantuntija Pekka Heinonen, oikeusministeriö
– käräjätuomari Tero Uitto, Varsinais-Suomen käräjäoikeus
– asianajaja Olli Pohjakallio, Suomen Asianajajaliitto
– lakimies Antti Laitila, Finanssiala ry
– lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen, Suomen Yrittäjät ry
– talous- ja velkaneuvoja Kirsi Määttä, Velkaneuvonta ry
– varatuomari Lotta Joronen, Suomen Perimistoimistojen liitto ry

 

Saneeraustyöryhmä

Puheenjohtaja: lainsäädäntöneuvos Mari Aalto, oikeusministeriö
Jäsenet:
– konkurssiasiamies Helena Kontkanen
– lainsäädäntösihteeri Tuukka Vähätalo, oikeusministeriö
– käräjätuomari Hannele Piisi, Helsingin käräjäoikeus
– johtava asiantuntija Seija Kareinen, Verohallinto
– asianajaja Salla Suominen, Suomen Asianajajaliitto
– asiantuntija Ilari Kallio, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK
– lakimies Antti Laitila, Finanssiala ry
– lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen, Suomen Yrittäjät ry

 

Yrityssaneerausta ja velkajärjestelyä ryhdytään uudistamaan

Avainsanat

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments