KHO: Jehovan todistajien saarnaamistyössään keräämät nimilistat olivat lainvastaisia

Asiassa oli kysymys siitä, oliko tietosuojalautakunta voinut kieltää Jehovan todistajat -uskonnollista yhdyskuntaa (yhdyskunta) keräämästä tai muutoin käsittelemästä ovelta ovelle -saarnaamistyössä henkilötietoja ilman, että jokin henkilötietolain 8 §:ssä tarkoitetuista henkilötietojen käsittelyn yleisistä edellytyksistä ja arkaluonteisten tietojen osalta saman lain 12 §:ssä tarkoitetuista ehdoista täyttyy. Hallinto-oikeus kumosi yhdyskunnan valituksesta tietosuojalautakunnan päätöksen lukuun ottamatta lomaketta, jonka käyttämisen yhdyskunta oli myöntänyt ja josta se oli ilmoittanut päättäneensä luopua. Korkein hallinto-oikeus kumosi tietosuojavaltuutetun valituksesta hallinto-oikeuden päätöksen ja saattoi tietosuojalautakunnan päätöksen voimaan.

Kysymyksenasettelu

Keskeisiä kysymyksiä asiassa olivat, jäikö ovelta ovelle -saarnaamistyön yhteydessä tapahtunut henkilötietojen käsittely henkilötietolain soveltamispiirin ulkopuolelle, ja jos ei jäänyt, muodostuiko saarnaamistyön yhteydessä tehtyihin muistiinpanoihin sisältyneistä henkilötiedoista henkilörekisteri tai -rekistereitä, voitiinko yhdyskuntaa pitää rekisterinpitäjänä yhdessä yksittäisten henkilötietoja sisältäviä muistiinpanoja tehneiden Jehovan todistajien kanssa ja oliko henkilötietojen käsittelylle ollut, toisin kuin tietosuojalautakunta oli katsonut, henkilötietolain mukaiset edellytykset. Asiassa oli myös arvioitava yhdyskunnan esittämiä näkökohtia, jotka liittyivät yksityiselämän suojaan, uskonnonvapauteen, sananvapauteen ja syrjinnän kieltoon. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen perusteluissa lausuttiin muun ohella seuraavaa:

Asiassa saatu selvitys muistiinpanojen tekemisestä

Yksittäisten Jehovan todistajien ovelta ovelle -saarnaamistyön yhteydessä tekemien muistiinpanojen, mikäli niitä tehtiin, sisältö vaihteli heidän omaksumiensa käytäntöjen ja erilaisten saarnaamistyön tilanteiden mukaan. Myös muistiinpanojen tallentamistapa vaihteli. Tietoja saatettiin tallettaa paperille manuaalisesti tai mobiililaitteelle sähköisesti. Muistiinpanoja saatettiin tehdä esimerkiksi talon tai asunnon numerosta, asukkaan sukunimestä taikka siitä, että tietyssä asunnossa tai tietyn henkilön luona ei toivottu enää käytävän sekä uusintakäynteihin liittyen esimerkiksi tavatun henkilön etu- ja/tai sukunimestä taikka sukupuolesta, osoitteesta (mahdollisesti ilman nimeä tai sukupuolta koskevaa tietoa) ja muista yhteystiedoista, sovitun seuraavan tapaamisen ajankohdasta ja keskustelunaiheesta. Lisäksi yhdyskunnan julkaisussa oli ohjeistettu tekemään muistiinpanoja uusintakäynteihin liittyen.

Oikeudellinen arviointi

Merkittävää osaa muistiinpanoihin sisällytetyistä merkinnöistä voitiin kiistatta pitää henkilötietolain 3 §:n 1 kohdassa tarkoitettuina henkilötietoina. Muistiinpanoihin saattoi sisältyä myös henkilötietolain 11 §:ssä tarkoitettuja arkaluonteisia henkilötietoja.

Ottaen huomioon korkeimman hallinto-oikeuden ennakkoratkaisupyynnön johdosta annetussa unionin tuomioistuimen tuomiossa lausutun korkein hallinto-oikeus katsoi, että henkilötietojen kerääminen, jota yksittäiset Jehovan todistajat eli yhdyskunnan jäsenet suorittivat ovelta ovelle -saarnaamistyön yhteydessä, ja niiden myöhempi käsittely eivät olleet henkilötietolain 2 §:n 3 momentissa tarkoitettua henkilötietojen käsittelyä, jonka luonnollinen henkilö suorittaa yksinomaan henkilökohtaisiin tai niihin verrattaviin tavanomaisiin yksityisiin tarkoituksiinsa. Sen seikan, että eräät yksittäiset Jehovan todistajat mahdollisesti olivat solmineet ystävyys- tai tuttavuussuhteita eräiden niistä henkilöistä kanssa, joita koskevia henkilötietoja muistiinpanoihin sisältyi, ei voitu katsoa muuttavan tätä arviointia kokonaisuuden kannalta toiseksi. Henkilötietolain 2 §:n 3 momentista ei siten seurannut, että sanottu laki ei olisi tullut nyt sovellettavaksi. Henkilötietolain sovellettavuuden kannalta ei liioin ollut merkitystä sillä seikalla, että osa ovelta ovelle -saarnaamistyön yhteydessä kerättävistä henkilötiedoista oli saatavissa julkisista lähteistä.

Unionin tuomioistuimen tuomiossa katsottiin, että tietosuojadirektiivin 2 artiklan c alakohtaa on tulkittava siten, että kyseisessä säännöksessä tarkoitettu rekisteröintijärjestelmän käsite kattaa kaikki henkilötiedot, jotka kerätään ovelta ovelle -saarnaamistyön yhteydessä ja joihin kuuluvat nimet ja osoitteet sekä muut tavattuja henkilöitä koskevat tiedot, kun kyseiset tiedot järjestetään tiettyjen sellaisten kriteerien mukaan, joiden ansiosta ne voidaan käytännössä helposti hakea myöhempää käyttöä varten. Jotta tällainen tietojen kokonaisuus kuuluisi kyseisen käsitteen soveltamisalaan, ei ole tarpeen, että se sisältää nimenomaisia kortistoja tai luetteloja tai muita hakua palvelevia järjestelyjä.

Henkilötietoja sisältävien muistiinpanojen tekeminen liittyi osaltaan tulevien ovelta ovelle -saarnaamistyöhön liittyvien käyntien valmisteluun. Vaikka yksittäisten Jehovan todistajien noudattamat henkilötietojen merkitsemis- ja järjestämistavat sekä -tekniikat saattoivat poiketa toisistaan, muistiinpanojen tekeminen ei eräiltä osin olisi ylipäätään ollut mielekästä, jos tietoja ei olisi samalla myös ollut järjestetty sellaisin perustein, että tiettyä henkilöä ja hänen osoitettaan koskevat tiedot voitiin niiden perusteella löytää helposti.

Tähän nähden ja ottaen huomioon unionin tuomioistuimen tuomiossa lausutun korkein hallinto-oikeus katsoi, että ovelta ovelle -saarnaamistyössä kerätyistä paperimuotoisissa asiakirjoissa olevista henkilötietoja sisältävistä muistiinpanoista muodostui ainakin osassa tapauksista henkilötietolain 3 §:n 3 kohdassa tarkoitettu henkilörekisteri tai sen osa, mikä merkitsi samalla myös sitä, että tähän henkilötietojen käsittelyyn sovellettiin henkilötietolakia. Myös mobiililaitteeseen sähköisessä muodossa ovelta ovelle -saarnaamistyön yhteydessä kerätyt ja talletetut henkilötiedot muodostivat henkilörekisterin tai sen osan.

Unionin tuomioistuimen tuomiossa katsottiin, että tietosuojadirektiivin 2 artiklan d alakohtaa, tarkasteltuna yhdessä perusoikeuskirjan 10 artiklan 1 kohdan kanssa, on tulkittava siten, että sen perusteella uskonnollista yhdyskuntaa voidaan pitää – yhdessä saarnaamistyötä harjoittavien jäsentensä kanssa – rekisterinpitäjänä henkilötietojen käsittelyn osalta, jota viimeksi mainitut harjoittavat yhdyskunnan organisoiman ja koordinoiman ovelta ovelle -saarnaamistyön, johon tämä myös kannustaa, yhteydessä, eikä ole tarpeen, että kyseisellä yhdyskunnalla on oikeus tutustua tietoihin tai että osoitetaan, että se on antanut jäsenilleen kirjallisia ohjeita tai käskyjä, jotka koskevat kyseistä käsittelyä.

Henkilötietoja sisältävien muistiinpanojen tekeminen liittyi merkittävällä tavalla uskon levittämisen tarkoituksessa tehtävän ovelta ovelle -saarnaamistyön toteuttamiseen. Saarnaamistyötä organisoitiin ja koordinoitiin pitämällä yllä aluekarttoja/aluekortteja. Yhdyskunnan seurakunnat ylläpitivät julistajakortteja, joihin kirjattiin, paljonko jäsen oli levittänyt yhdyskunnan julkaisuja ja paljonko hän oli käyttänyt aikaa evankelioimistyöhön. Seurakuntien aluekarttoihin/aluekortteihin oli merkitty tietoja henkilöistä, jotka eivät halunneet Jehovan todistajien käyvän luonaan. Lisäksi yhdyskunnan julkaisussa oli annettu ohjeistusta muistiinpanojen tekemisestä.

Vaikka ovelta ovelle -saarnaamistyö oli myös osa yksittäisten Jehovan todistajien henkilökohtaista uskonnollista toimintaa, saarnaamistyö oli yhdyskunnan tosiasiallisesti organisoimaa, koordinoimaa ja kannustamaa. Yhdyskunnan oli katsottava tosiasiallisesti osallistuneen mainittuun toimintaan merkittävällä tavalla liittyvän henkilötietojen käsittelyn tarkoituksen ja keinojen määrittelemiseen. Tähän nähden ja ottaen huomioon unionin tuomioistuimen tuomiossa lausutun, korkein hallinto-oikeus katsoi, että yhdyskuntaa oli pidettävä ovelta ovelle -saarnaamistyössä muodostuneen/muodostuneiden henkilörekisterin/henkilörekistereiden henkilötietolain 3 §:n 4 kohdassa tarkoitettuna rekisterinpitäjänä yhdessä yksittäisten henkilötietoja sisältäviä muistiinpanoja tehneiden Jehovan todistajien kanssa. Kun otettiin huomioon tietojen keräämisen hajautettu luonne sekä yhdyskunnan tosiasiallinen asema jäsentensä toiminnan ohjaajana ja tietojen välittämisen mahdollistajana, tietosuojalautakunnan päätöksen kohdistaminen yksinomaan yhdyskuntaan oli ollut sinänsä perusteltua.

Ovelta ovelle -saarnaamistyön yhteydessä tapahtunut henkilötietojen käsittely ei perustunut rekisteröidyn asiakassuhteeseen tai jäsenyyteen taikka pääsääntöisesti muuhunkaan henkilötietolain 8 §:n 1 momentin 2–9 kohdassa säädettyyn seikkaan, joten käytännössä käsittely edellytti mainitun pykälän 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettua rekisteröidyn yksiselitteisesti antamaa suostumusta. Ovelta ovelle -saarnaamistyötä tekevät yksittäiset Jehovan todistajat eivät ainakaan yleensä pyytäneet rekisteröitäviltä yksiselitteistä suostumusta henkilötietojen käsittelyyn eikä asiakirjoista myöskään ilmennyt, että yhdyskunta olisi heitä tähän ohjeistanut. Henkilötietojen käsittelylle ovelta ovelle -saarnaamistyössä ei siten ainakaan yleensä ollut ollut henkilötietolaissa säädettyjä edellytyksiä.

Uskonnollisia yhdyskuntia tai uskonnollista toimintaa ei henkilötietolaissa ollut vapautettu henkilötietojen käsittelyä koskevien säännösten noudattamisesta. Henkilötietolain noudattamisen edellyttämisen ei liioin voitu katsoa rajoittavan yhdyskunnan tai yksittäisten Jehovan todistajien Suomen perustuslaissa, Euroopan ihmisoikeussopimuksessa ja Euroopan unionin perusoikeuskirjassa taattua yksityiselämän suojaa ja sananvapautta.

Tietosuojalautakunnan päätös ei perustunut siihen, että kysymys oli juuri Jehovan todistajien suorittamasta henkilötietojen käsittelystä tai siihen, että yksittäisten Jehovan todistajien uskonnonharjoittamista tai yhdyskunnan toimintaa olisi pyritty vaikeuttamaan vaan asiassa ilmenneisiin henkilötietojen käsittelyyn liittyviin syihin. Päätöksellä yhdyskuntaa tai yksittäisiä Jehovan todistajia ei asetettu eri asemaan muihin uskonnollisiin yhdyskuntiin tai niiden jäseniin verrattuna. Päätös ei ollut Suomen perustuslain, Euroopan ihmisoikeussopimuksen tai Euroopan unionin perusoikeuskirjan syrjinnän kieltoa ja yhdenvertaisuuden vaatimusta koskevien säännösten ja määräysten vastainen myöskään sillä perusteella, että henkilötietolain 2 §:n 5 momentin mukaiset lain soveltamisalarajoitukset eivät koskeneet uskonnollisia tarkoituksia varten tapahtuvaa henkilötietojen käsittelyä.