Generic filters
Exact matches only
24.1.2023 Oikeusuutiset

Syyttömästi vangittu ei saanut korvausta maksamistaan matkakuluista kun ei päässyt matkustamaan ostamillaan lipuilla

KKO:2023:4 Syyttömästi vangitun korvaus A:n varaama matka Espanjaan oli peruuntunut A:n ollessa syyttömästi vangittuna, ja hänelle lentolipun hankkimisesta ja auton vuokraamisesta aiheutuneet kustannukset olivat käyneet hyödyttömiksi. A oli vapauduttuaan hankkinut uuden lentolipun ja vuokra-auton. Korkein oikeus katsoi, että valtio ei ollut syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta…

https://asianajajaliitto.fi/2023/01/syyttomasti-vangittu-ei-saanut-korvausta-maksamistaan-matkakuluista-kun-ei-paassyt-matkustamaan-ostamillaan-lipuilla/
16.6.2022 Oikeusuutiset

Työnantajan maksamat matkakulujen korvausket olivat verovapaat, vaikka ne otettiin vähentävänä huomioon myyntiedustajan kokonaispalkassa

KHO:2022:72 Henkilökohtaisen tulon verotus – Tulon veronalaisuus – Matkakustannusten korvaukset – Päiväraha – Kilometrikorvaus – Kokonaispalkkamalli B Oy suunnitteli ottavansa käyttöön työsuhteiselle myyntiedustajalleen A:lle kokonaispalkkamallin. Palkka laskettiin mallissa muun ohella siten, että pohjapalkkaan lisättiin A:n myynnistä laskettavat provisiot ja bonukset. Näiden yhteismäärästä vähennettiin A:lle maksettujen päivärahojen ja kilometrikorvausten määrä. Päivärahat…

https://asianajajaliitto.fi/2022/06/tyonantajan-maksamat-matkakulujen-korvausket-olivat-verovapaat-vaikka-ne-otettiin-vahentavana-huomioon-myyntiedustajan-kokonaispalkassa/
3.6.2020 Oikeusuutiset

KHO: Avustajalle korvattiin varattoman päämiehen matkakulut suulliseen käsitelyyn, jossa päämiestä oli tarkoitus kuulla

KHO: Oikeusapu – Turvapaikanhakija – Suullinen käsittely – Tuomioistuimeen saapumisesta aiheutuneet kustannukset – Viranomaisen selvittämisvelvollisuus – Oikeudenmukainen oikeudenkäynti Hallinto-oikeus oli toimittanut suullisen käsittelyn selvittääkseen toisella paikkakunnalla asuvan turvapaikanhakijan uskonnollista vakaumusta ja seksuaalista suuntautumista sekä häneen niiden vuoksi kotimaassaan kohdistuvaa uhkaa. Turvapaikanhakija oli kutsuttu suulliseen käsittelyyn itse tai laillisesti edustettuna. Jotta…

https://asianajajaliitto.fi/2020/06/kho-avustajalle-korvattiin-varattoman-paamiehen-matkakulut-suulliseen-kasitelyyn-jossa-paamiesta-oli-tarkoitus-kuulla/
19.4.2020 Oikeusuutiset

Kunnan oli korvattava henkilökohtaisen avustajan matkakulut vammaisen henkilön lomamatkan ajalta

KHO:2020:41 Vammaispalvelu – Henkilökohtainen apu – Avustajan matkakulut – Tavanomaisen elämän toiminto – Matkan pituus – Kunnan pysyväisohjeet – Sosiaalihuolto ulkomaille Kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan jaosto oli hylännyt hakemuksen henkilökohtaisen avustajan matka- ja majoituskulujen korvaamisesta siltä osin kuin avustettavan henkilön ulkomaanmatka oli kestänyt yli 14 vuorokautta. Päätöksen perusteluissa todettiin, että…

https://asianajajaliitto.fi/2020/04/kunnan-oli-korvatatva-henkilokohtaisen-avustajan-matkakulut-vammaisen-henkilon-lomamatkan-ajalta/
28.11.2016 Oikeusuutiset

Työmatkakulut olivat vähennyskelpoisia kun vanhempi tapasi lapsiaan toisessa asunnossaan lasten kotipaikkakunnalla

KHO:2016:188 Henkilökohtaisen tulon verotus – Asunnon ja työpaikan väliset matkakustannukset – Asunto – Perhe A työskenteli vakituisessa työpaikassa Etelä-Karjalassa sijaitsevassa X:n kaupungissa, jossa hänellä oli myös vuokra-asunto. A:lla oli kaksi yhteishuoltajuudessa olevaa alaikäistä lasta, jotka asuivat vakinaisesti ja olivat kirjoilla äitinsä luona. A oli jäänyt asumaan entiseen Pohjois-Savossa sijaitsevassa Y:n…

https://asianajajaliitto.fi/2016/11/tyomatkakulut-olivat-vahennyskelpoisia-kun-vanhempi-tapasi-lapsiaan-toisessa-asunnossaan-lasten-kotipaikkakunnalla/
5.5.2023 Oikeusuutiset

Oikeusasiamieheltä merkittävä ratkaisu tuomarin riippumattomuudesta suhteessa tuomioistuimeen. Tuomari ansaitsi päällikön huomautuksen.

Hämeenlinnan hallinto-oikeuden hallinto-oikeustuomari arvosteli kantelussaan sitä, että Hämeenlinnan hallinto-oikeuden ylituomari oli 22.8.2022 antanut kantelijalle kirjallisen työnjohdollisen huomautuksen, joka perustui virkamieslain 14 §:n vastaiseksi väitettyyn kantelijan menettelyyn. Kantelija piti huomautuksen keskeisenä perusteluna ensinnäkin sitä, että kantelija olisi laiminlyönyt toukokuusta 2022 lukien saapua virkapaikalleen työyhteisössä edellytetyllä (etätyöohjeistus) tavalla. Toisena huomautuksen perusteena oli…

https://asianajajaliitto.fi/2023/05/oikeusasiamiehelta-merkittava-ratkaisu-tuomarin-riippumattomuudesta-suhteessa-tuomioistuimeen-tuomari-ansaitsi-paallikon-huomautuksen/
11.1.2023 Oikeusuutiset

Sakkojutussa ei ollut perustetta käyttää ulkopaikkakuntalaista avustajaa – matka-aikaa ja -kuluja ei korvattu julkisena oikeusapuna

Vaa­HO:2023:1 Avustajan palkkio Avustajaksi määrätty varatuomari D, joka ei yleisesti hoitanut asianajoa tuomioistuinpaikkakunnalla, oli vaatinut palkkiota matka-ajasta ja korvausta matkakuluista tuomiopiirin rajalta. Asiassa ei ollut perusteltuja syitä käyttää tuomioistuinpaikkakunnan ulkopuolista avustajaa, eikä matkustamisesta aiheutunutta ajanhukkaa ja lisäkuluja ollut siten syytä korvata. Varatuomari D:n päämies on asunut Keski-Suomen käräjäoikeuden istuntopaikkakunnalla Jyväskylässä,…

https://asianajajaliitto.fi/2023/01/sakkojutussa-ei-ollut-perustetta-kayttaa-ulkopaikkakuntalaista-avustajaa-matka-aikaa-ja-kuluja-ei-korvattu-julkisena-oikeusapuna/
2.2.2022 Oikeusuutiset

KKO: Jatkokäsittelylupa olisi tullut myöntää avustajan palkkiota koskevalle valitukselle. Asian palauttamisesta äänestettiin.

KKO:2022:3 Oikeudenkäyntimenettely – Jatkokäsittelylupa – Muutosperuste – Ennakkoratkaisuperuste – Jutun palauttaminen Oikeusapu – Avustajan palkkio Käräjäoikeus oli peruuttanut oikeusapua saavan syytetyn avustajalle annetun määräyksen ja määrännyt uudeksi avustajaksi asianajaja A:n, joka ei yleisesti hoitanut asianajotehtäviä kyseisessä käräjäoikeudessa. A oli vaatinut palkkiota muun ohella toimeksiannon vastaanottamiseen liittyneistä toimenpiteistään ja pääkäsittelyyn saapumiseen…

https://asianajajaliitto.fi/2022/02/kko-jatkokasittelylupa-olisi-tullut-myontaa-avustajan-palkkiota-koskevalle-valitukselle-asian-palauttamisesta-aanestettiin/
4.8.2021

Hae tärkeään tehtävään valvontalautakunnan jäseneksi

Valvontalautakunnan jäsenet suorittavat tärkeää luottamustehtävää tulkitsemalla hyvää asianajajatapaa koskevia ohjeita. Asianajajien ja lupajuristien innostamiseksi hakemaan valvontalautakunnan jäsenyyttä, pyrin seuraavassa muutamalla sanalla kirjoittamaan työstä lautakunnassa. Asianajajaliiton yhteydessä toimiva valvontalautakunta valvoo asianajajia, julkisia oikeusavustajia ja luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia (eli lyhyemmin lupajuristeja tai -lakimiehiä). Lautakunta huolehtii asianajajalain sille asettamasta valvontatehtävästä sekä antaa lisäksi…

https://asianajajaliitto.fi/blogi/hae-tarkeaan-tehtavaan-valvontalautakunnan-jaseneksi/
2.2.2021 Oikeusuutiset

Kun kunta ei sisäilmaongelmien takia pystynyt tuottamaan turvallista perusopetusta, sen on korvattava lapsen koulumatkakustannukset muuhun kuin lähikouluun

Pohjois-Suomen HAO: Maksuton perusopetus – Koulukuljetus – Oikeus opetukseen – Oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön Valittajat olivat X:n kunnalle osoittamassaan hakemuksessa vaatineet saada korvauksen heidän peruskoulua käyvän lapsensa A:n koulumatkoista aiheutuvista matkakuluista lukuvuonna 2019-2020 sekä takautuvasti kevätlukukaudelta 2019. Hakemusta oli perusteltu sillä, että A oli joutunut vaihtamaan koulua terveydellisistä syistä, minkä vuoksi…

https://asianajajaliitto.fi/2021/02/kun-kunta-ei-sisailmaongelmien-takia-pystynyt-tuottamaan-turvallista-perusopetusta-sen-on-korvattava-lapsen-koulumatkakustannukset-muuhun-kuin-lahikouluun/