Generic filters
Exact matches only
9.2.2017 Oikeusuutiset

Ruotsissa SVT:n toimittajia tuomittiin laittoman maahantulon järjestämisestä

Malmö tingsrätt on tänään antamallaan tuomiolla katsonut kolmen Sveriges Televisionin (SVT) toimitusryhmään kuuluneen henkilön syyllistyneen “ihmissalakuljetukseen” (människosmuggling), joka Suomessa vastaa lähinnä laittoman maahantulon järjestämistä. Henkilöt olivat tekemässä televisiosarjaa Kreikassa, jossa he olivat tavanneet 15-vuotiaan syyrialaispojan, jonka he auttoivat mukanaan Ruotsiin. Käräjäoikeuden lehdistötiedotteesta ilmenee, että sinänsä toimitusryhmään kuuluneilla katsottiin olleen humanitääriset…

https://asianajajaliitto.fi/2017/02/ruotsissa-svtn-toimittajia-tuomittiin-laittoman-maahantulon-jarjestamisesta/
6.9.2016 Oikeusuutiset

KKO:n ennakkopäätös ehdollisen rangaistuksen panemisesta täytäntöön

KKO 2016:56 Rangaistuksen määrääminen – Rangaistuslajin valinta – Ehdollinen vankeus – Ehdollisen vankeuden määrääminen täytäntöönpantavaksi – Yhteisen rangaistuksen mittaaminen A oli tuomittu törkeästä pahoinpitelystä 1 vuoden 1 kuukauden pituiseen ehdolliseen vankeuteen. A oli noin kahdeksan kuukauden kuluttua törkeään pahoinpitelyyn syyllistymisestä ja noin kuukausi ehdollisen vankeuden koeajan alkamisesta syyllistynyt neljään pahoinpitelyyn,…

https://asianajajaliitto.fi/2016/09/kkon-ennakkopaatos-ehdollisen-rangaistuksen-panemisesta-taytantoon/
30.5.2016 Oikeusuutiset

Tuomioistuinten ratkaisuissa merkittäviä alueellisia eroja

Väitös rikos- ja prosessioikeuden ja rikollisuuden tutkimuksen alalta, HTM Mika Sutela Suomen yleisten tuomioistuinten – käräjäoikeudet, hovioikeudet ja korkein oikeus – ratkaisutoiminnassa luotetaan vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön, mutta tästä huolimatta oikeudellisessa päätöksenteossa on havaittavissa alueellisia eroja, osoittaa hallintotieteiden maisteri Mika Sutelan väitöstutkimus. Sutelan tutkimuksen tavoite oli tuottaa tietoa siitä, kuinka yhdenmukaista oikeudellinen…

https://asianajajaliitto.fi/2016/05/tuomioistuinten-ratkaisuissa-merkittavia-alueellisia-eroja/
26.4.2016 Oikeusuutiset

Törkeä rattijuopumus mönkijällä johti aselupien menetykseen

KHO: Ampuma-ase – Hallussapitolupa – Luvan peruuttaminen – Törkeä rattijuopumus – Rangaistus – Ehdollinen vankeus – Mönkijä Poliisilaitos oli peruuttanut A:lle myönnetyt aseiden hallussapitoon oikeuttavat luvat. Päätös oli perustunut siihen, että käräjäoikeus oli tuominnut A:n törkeästä rattijuopumuksesta 70 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen. A oli kuljettanut tieliikennekäyttöön rekisteröimätöntä mönkijää yleisellä tiellä nautittuaan…

https://asianajajaliitto.fi/2016/04/torkea-rattijuopumus-monkijalla-johti-aselupien-menetykseen/
16.9.2015 Oikeusuutiset

Oman pienen lapsen pahoinpitely oli peruste olla antamatta suojelun perusteella oleskelulupa afganistanilaiselle

KHO:2015:136 Ulkomaalaisasia – Oleskelulupa – Perheside – Poissulkemislauseke – Toissijainen suojelu – Törkeä rikos – Törkeä pahoinpitely – Ehdollinen vankeusrangaistus – Alaikäinen lapsi – Afganistan Maahanmuuttovirasto oli katsonut, että Afganistanin kansalainen A sinänsä olisi kotimaansa yleisen turvallisuustilanteen perusteella ulkomaalaislain 88 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla toissijaisen suojelun tarpeessa. Se oli…

https://asianajajaliitto.fi/2015/09/oman-pienen-lapsen-pahoinpitely-oli-peruste-olla-antamatta-suojelun-perusteella-oleskelulupa-afganistanilaiselle/
24.11.2014 Oikeusuutiset

Törkeästä ryöstöstä ehdollista ja YKPta 10 vuoden kuluttua teosta

KKO:2014:87 Ryöstö – Törkeä ryöstö Rangaistuksen määrääminen – Rangaistuksen mittaaminen – Kohtuullistamisperusteet – Rangaistuslajin valinta – Ehdollinen vankeus A, joka oli 17.3.2000 puukolla kioskin sisätiloissa myyjää uhkaamalla anastanut rahaa ja savukkeita, oli tuomittu törkeästä ryöstöstä. Kysymys rangaistuksen mittaamisesta ja siitä, voitiinko rikoksen tekemisestä kulunut aika ottaa huomioon rangaistusta lieventävänä seikkana.…

https://asianajajaliitto.fi/2014/11/torkeasta-ryostosta-ehdollista-ja-ykpta-10-vuoden-kuluttua-teosta/
29.10.2014 Oikeusuutiset

Hovioikeus vahvisti asianajajan liitosta erottamista koskevan valvontalautakunnan ratkaisun

HelHO:2014:10 Asianajaja Ehdollinen vankeusrangaistus Asianajajaliiton jäsenyydestä erottaminen Ne bis in idem -sääntö … Edellä mainitun perusteella hovioikeus katsoo, ettei asianajajista annetun lain 7 §:n 1, 2 ja 3 momenttiin perustunutta A:n Suomen Asianajajaliiton jäsenyydestä erottamista ole pidettävä sellaisena seuraamuksena, jota ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklassa on tarkoitettu. Helsingin hovioikeuden 31.10.2011…

https://asianajajaliitto.fi/2014/10/hovioikeus-vahvisti-asianajajan-liitosta-erottamista-koskevan-valvontalautakunnan-ratkaisun/
4.7.2014 Oikeusuutiset

Lapsipornokuvien hallussapito johti aselupien peruuttamiseen

KHO:2014:118 Ampuma-ase – Hallussapitolupa – Luvan peruuttaminen – Sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapito – Ehdollinen vankeusrangaistus – Muu rikos – Sopimattomuuden arviointi – Ampuma-aseen väärinkäytön ehkäiseminen – Harkintavalta A oli rikoslain 17 luvun 19 §:n nojalla tuomittu ehdolliseen vankeusrangaistukseen vuosina 2008-2010 tapahtuneesta sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta. Kuvia…

https://asianajajaliitto.fi/2014/07/lapsipornokuvien-hallussapito-johti-aselupien-peruuttamiseen/
16.5.2013 Oikeusuutiset

15-vuotiaana törkeää rikokseen syyllistynyttä ei tuomittu ehdottomaan vankeuteen

KKO:2013:31 Rangaistuksen määrääminen – Rangaistuslajin valinta – Ehdollinen vankeus – Oheisrangaistus Seksuaalirikos – Raiskaus Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö Nuori rikoksentekijä A, joka oli rikokset tehdessään 15-vuotias ja jota ei ollut aikaisemmin tuomittu vankeusrangaistukseen, tuomittiin 12-vuotiaaseen B:hen kohdistuneesta raiskauksesta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kahden vuoden vankeusrangaistukseen. Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla katsottiin,…

https://asianajajaliitto.fi/2013/05/15-vuotiaana-torkeaa-rikokseen-syyllistynytta-ei-tuomittu-ehdottomaan-vankeuteen/
23.5.2017 Oikeusuutiset

18-vuotiaana satunnaista vastaantulijaa puukolla kaulaan viiltänyt määrättiin suorittamaan rangaistuksensa kokonaan

KKO:2017:28 Tappo – Tapon yritys Rangaistuksen määrääminen – Ehdollisen vankeuden määrääminen täytäntöönpantavaksi – Koko rangaistuksen suorittaminen vankilassa Tekohetkellä 18-vuotias S oli tuomittu tapon yrityksestä ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Tästä ja aiemmista rikoksista ilmenevien seikkojen sekä mielentilatutkimuksen yhteydessä laaditun vaarallisuusarvion perusteella S:ää oli pidettävä rikoslain 2 c luvun 11 §:ssä tarkoitetulla tavalla erittäin…

https://asianajajaliitto.fi/2017/05/18-vuotiaana-satunnaista-vastaantulijaa-puukolla-kaulaan-viiltanyt-maarattiin-suorittamaan-rangaistuksensa-kokonaan/