Generic filters
Exact matches only
18.2.2016 Oikeusuutiset

Tuomioistuimia ja tuomareita koskevasta laista esitys eduskunnalle

Vähintään kolme vuotta soveltuvaa työkokemusta hankkineet juristit voisivat hakeutua kolmivuotisiin asessorin koulutusvirkoihin. Hallituksen 18.2. eduskunnalle antaman esityksen mukaan yleiset säännökset tuomioistuimista ja tuomareista koottaisiin uuteen tuomioistuinlakiin. Laki sisältäisi nykyisin eri tuomioistuimia koskevissa laeissa ja asetuksissa olevat säännökset tuomioistuinten tehtävistä, organisaatiosta ja hallinnosta sekä niiden jäsenistä ja muusta henkilöstöstä. Korkeimpia oikeuksia…

https://asianajajaliitto.fi/2016/02/tuomioistuimia-ja-tuomareita-koskevasta-laista-esitys-eduskunnalle/
16.2.2016 Oikeusuutiset

KHO:n ennakkopäätös asianajotoimiston osakkeiden verotusarvosta

KHO:2016:18 Henkilökohtaisen tulon verotus – Työsuhteeseen perustuva oikeus ostaa yhtiön osakkeita – Käypä arvo – Naken in naken ut – Substanssiarvo – Asiantuntijapalveluita tarjoava yhtiö – Asianajotoimisto – Osakassopimus A oli vuonna 2009 ostanut 13 asianajotoimintaa harjoittavan B Oy:n osaketta kauppahinnoilla, jotka olivat vastanneet osakassopimuksessa niin sanotun naken in naken…

https://asianajajaliitto.fi/2016/02/khon-ennakkopaatos-asianajotoimiston-osakkeiden-verotusarvosta/
15.2.2016 Oikeusuutiset

Oikeusasiamieheltä kahdet moitteet edunvalvonta-asioissa

Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen on antanut Itä-Suomen maistraatille ja Kainuun yleiselle edunvalvonnalle moitteet holhousasioissa. Maistraatti oli ryhtynyt selvittämään kantelijan ja hänen puolisonsa edunvalvonnan tarvetta selvästi perusteettoman ilmoituksen nojalla.Oikeusasiamies katsoi maistraatin puuttuneen aiheettomasti asianosaisten perusoikeutena turvattuun yksityisyyden suojaan ja itsemääräämisoikeuteen. Yleinen edunvalvoja taas oli laiminlyönyt päämiehensä kuulemisen ennen tämän asunnon suursiivousta,…

https://asianajajaliitto.fi/2016/02/oikeusasiamiehelta-kahdet-moitteet-edunvalvonta-asioissa/
15.2.2016 Lausunnot

Lausunto lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan lainsäädännön uudistamisesta

Dnro 05/2016 Lausuntopyyntönne: OM 31/41/2015, 26.1.2016 LAPSEN HUOLTOA JA TAPAAMISOIKEUTTA KOSKEVAN LAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN Asianajajaliitto (jäljempänä ”Asianajajaliitto”) on saanut oikeusministeriöltä 26.1.2016 päivätyn lausuntopyynnön lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan lainsäädännön uudistamisesta. Asianajajaliitto lausuu esityksen johdosta seuraavaa. 2. Lapsen tapaamisoikeus 2.1. Vuoroasumisjärjestelyt Oikeuskäytännössä vuoroasuminen on voitu vahvistaa yleensä vain sellaisissa tilanteissa, joissa lapsen…

https://asianajajaliitto.fi/2016/02/lausunto-lapsen-huoltoa-ja-tapaamisoikeutta-koskevan-lainsaadannon-uudistamisesta/
15.2.2016 Oikeusuutiset

EU-kansalaisen oleskeluoikeus olisi tullut rekisteröidä

Helsingin HAO: Oleskeluoikeuden rekisteröinti – Euroopan unionin kansalainen – riittävät varat – pysyvä oleskelu Oleskeluoikeuden rekisteröintiä hakenut Espanjan kansalainen oli tullut Suomeen 15.8.2014 ja oli hakenut oleskeluoikeuden rekisteröintiä 29.8.2014. Suomessa oleskelunsa perusteeksi hakija oli ilmoittanut työskentelyn, opiskelun ja kielen oppimisen ja hänen tarkoituksenaan oli jäädä Suomeen pysyvästi. Selvityksenä käytettävissä olevista…

https://asianajajaliitto.fi/2016/02/eu-kansalaisen-oleskeluoikeus-olisi-tullut-rekisteroida/
8.2.2016 Oikeusuutiset

Rikoksiin syyllistynyt EU-kansalainen voitiin karkottaa, vaikka hänellä täällä perhe ja työ

KHO:2016:12 Ulkomaalaisasia – Karkottaminen – Maahantulokielto – Euroopan unionin kansalainen – Yleinen järjestys – Yleinen turvallisuus – Toistuvat rikokset – Rikosten suunnitelmallisuus – Siteet Suomeen – Avioliitto – Lapsen etu Romanian kansalainen A oli solminut avioliiton Suomen kansalaisen kanssa vuonna 2010. A:lla ja hänen puolisollaan oli yhteisessä huollossa oleva vuonna…

https://asianajajaliitto.fi/2016/02/rikoksiin-syyllistynyt-eu-kansalainen-voitiin-karkottaa-vaikka-hanella-taalla-perhe-ja-tyo/
5.2.2016 Oikeusuutiset

Eduskunnan verkkopalveluun lisätty kaikki valtiopäiväasiakirjat vuodesta 1991 alkaen

Eduskunnan verkkopalvelusta löytyvät nyt kaikki valtiopäiväasiakirjat vuodesta 1991 alkaen. Valtiopäiväaineistoa on verkossa saatavilla laajemmin ja yhtenäisemmin kuin koskaan aiemmin Digitoitu aineisto on saatavissa verkkopalvelussa pdf-muodossa. Palveluun on tammikuussa 2016 lisätty noin 50 000 uutta asiakirjaa, jotka käsittelevät eduskunnan toimintaa vuosina 1991-2000. Eduskunnan kanslia jatkaa vanhan valtiopäiväaineiston digitointityötä, ja vuoden 2016…

https://asianajajaliitto.fi/2016/02/eduskunnan-verkkopalveluun-lisatty-kaikki-valtiopaivaasiakirjat-vuodesta-1991-alkaen/
28.1.2016 Lausunnot

Lausunto HE-luonnoksesta laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta

Dnro 60/2015 Lausuntopyyntönne: SM1542110, SMDno-2015-177, 21.12.2015 LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LAEIKSI ULKOMAALAISLAIN JA ERÄIDEN MUIDEN LAKIEN MUUTTAMISESTA Pyydettynä lausuntona Suomen Asianajajaliitto (jäljempänä ”Asianajajaliitto”) esittää seuraavaa.   1. Yleistä Useiden maahanmuuttohallinnon toimien siirto poliisilta ja Rajavartiolaitokselta Maahanmuuttovirastolle on kannatettava ja tarpeellinen toimenpide. Siirto tulee lisäämään oikeusvarmuutta, kun lupahallinto ja päätöksenteko siirtyvät…

https://asianajajaliitto.fi/2016/01/lausunto-he-luonnoksesta-laiksi-ulkomaalaislain-muuttamisesta/
20.1.2016 Lausunnot

Lausunto HE-luonnoksesta laeiksi ulkomaalaislain muuttamisesta

Dnro 61/2015 Lausuntopyyntönne: OM 37/41/2015, 21.12.2015 LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LAEIKSI ULKOMAALAISLAIN JA ERÄIDEN MUIDEN LAKIEN MUUTTAMISESTA Suomen Asianajajaliitto (jäljempänä ”Asianajajaliitto”) on saanut oikeusministeriöltä 21.12.2015 päivätyn lausuntopyynnön koskien luonnosta hallituksen esitykseksi laeiksi ulkomaalaislain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta. Asianajajaliitto lausuu luonnoksen johdosta seuraavaa: 1. Yleistä Hallituksen esitysluonnoksessa kiinnittävät erityisesti huomiota…

https://asianajajaliitto.fi/2016/01/lausunto-he-luonnoksesta-laeiksi-ulkomaalaislain-muuttamisesta/
13.1.2016 Oikeusuutiset

Kilpailu- ja kuluttajavirasto: Yritysten kerrottava kuluttajille verkkosivuillaan ja vakiosopimusehdoissaan riidanratkaisuelimestä 9.1.2016 lähtien

Elinkeinonharjoittajan on annettava kuluttajille 9.1.2016 lähtien verkkosivullaan ja vakiosopimusehdoissaan tieto tuomioistuimen ulkopuolisesta riidanratkaisuelimestä, joka on toimivaltainen kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välisessä riita-asiassa Verkkosivuilla ja vakiosopimusehdoissa on annettava myös tieto riidanratkaisuelimen verkkosivuston osoitteesta. Tieto riidanratkaisuelimestä ja sen verkkosivuosoitteesta on annettava kuluttajalle helposti, selkeästi ja ymmärrettävästi. Elinkeinonharjoittajan on toimialastaan riippuen annettava tieto joko…

https://asianajajaliitto.fi/2016/01/kilpailu-ja-kuluttajavirasto-yritysten-kerrottava-kuluttajille-verkkosivuillaan-ja-vakiosopimusehdoissaan-riidanratkaisuelimesta-9-1-2016-lahtien/