Vaihtoehtoiset riidanratkaisumallit purkamaan oikeudenhoidon jonoja

Työskentelen asianajotoimistossa, jossa asianajajamme hoitavat paljon riita- ja rikosasioihin liittyviä oikeudenkäyntejä. Syksy on ollut kiireinen. Tuomioistuimet purkavat ruuhkia, kevään hiljaisuuden jälkeen uusia juttuja tulee vireille, asianosaisten tai avustajien flunssaoireista tai korona-altistuksista johtuvia tilanteita joudutaan ratkaisemaan etäyhteyksin, sijaistuksin tai muulla tavoin. Tilanteet varmasti vaihtelevat, mutta uskon ja toivon, että tuomioistuinlaitokset ja asianajajat pyrkivät tekemään kaikkensa, jottei viime kevään tilanteeseen enää ajauduta. Oikeudenhoito tulee turvata haasteellisesta ajasta ja tilanteista huolimatta. 

Tuomioistuimien ruuhkautuminen erityisesti pääkaupunkiseudulla ajaa pohtimaan, miten vaihtoehtoisia riidanratkaisumalleja voitaisiin hyödyntää, jotta kansalaiset ja organisaatiot saisivat  taloudellisesti ja henkisesti kuluttavan riidan nopeammin päätökseen. Yritykset käyttävät toki paljon välimiesmenettelyä, johon ovat jo sopimusvaiheessa sitoutuneet. Onkin hyvä, että sovittelu ja sovinnon korostaminen tulee esiin monissa puheenvuoroissa.  

Kuulin viime viikolla, että yllättävän suuri osuus Helsingin käräjäoikeudessa käsiteltävistä riita-asioista päättyy sovintoon, minkä voisi nopeasti ajateltuna olevan vain hyvä asia. Osuus oli kuitenkin niin suuri, että tämä herättää minussa myös ristiriitaisia tunteita; suuri sovintojen määrä tuomioistuimessa pääkäsittelyä odottaessa voi olla myös merkki siitä, ettei oikeusjärjestelmään luoteta. Jos yleisesti koetaan, että oikeusprosessi on liian hidas, kallis ja lopputulos arpapeliä, on asia paineen alla sovittava, vaikka se tuntuisi väärältä. Tällainen ajatusmalli ei lisää kansalaisten luottamusta oikeudenhoidon toimivuuteen.

Ohessa muutamia ajatuksia vaihtoehtoisiksi ratkaisumalleiksi prosessien sujuvoittamiseen.

Riita-asioiden sovittelua olisi saatava etupainotteisemmaksi. Realistinen näkemykseni on, että tämä voi vaatia usein kolmannen tahon objektiivista ohjausta. Tuomioistuisovittelun rinnalla on hyvä muistaa, että Suomen Asianajajaliitto kouluttaa sovittelijoita ja asianajajakunnasta löytyy kokeneita välimiehinä toimineita eri oikeudenalojen asianajajia, jotka toimivat myös sovittelijoina. Substanssiltaan erilaisiin riita-asioihin olisi löydettävissä nopealla aikataululla sovittelija edistämään sovintoprosessia. Vaikka sovittelijan kustannus tulisi asianosaisille jaettavaksi, kokonaiskustannus jäisi todennäköisesti huomattavasti alhaisemmaksi kuin prosessin käynnistäminen, valmisteluvaihe käräjäoikeudessa ja sopiminen pääkäsittelyn alla. Tämä olisi nopeampi tie ratkaisuun. Tiedostettava on tosin sekin, että sovittelu ei ole toimiva malli esimerkiksi silloin, jos jommankumman asianosaisen intressissä on viivästyttää ratkaisua. Näissä tilanteissa sovinto saadaankin onnistumaan korkeintaan vasta ns. viime tipassa.

Oikeusjärjestelmästämme löytyy mielestäni erinomainen riidanratkaisumalli perhe- ja perintöoikeuden saralta. Oikeuden määräämä pesänjakaja ratkaisee ensiasteena avio/avoeroon ja perinnönjakoon liittyvät riitaisuudet. Menettely ei ole niin muodollista kuin käräjäoikeudessa. Pesänjakajan tehtävään kuuluu laissa säädetyin tavoin myös sovinnon edistäminen. Prosessin aikana päädytään usein sovintoon. Kaikki vastaavat kuluistaan pääsääntöisesti itse, sekä yhteisvastuullisesti pesänjakajan kulusta, joten oikeuden hakeminen ei tunnu ylitsepääsemättömältä merkittävän oikeudenkäyntikuluriskin vuoksi. Vuosittain pesänjakajat ratkaisevat suuren määrään asioita, jotka oman kokemukseni mukaan jäävät yleensä pesänjakajan päätöksen varaan, eli ne eivät moitemahdollisuudesta huolimatta etene käräjäoikeuden käsiteltäviksi.  

Tästä saan aasinsillan ”lempihuolenaiheeseeni” tekijänoikeusjuristina. Digitaalinen sisällöntuotanto on merkittävä ansainnan lähde nyt ja tulevaisuudessa. Samalla kun rajat ylittävä digitaalisuus luo mahdollisuuksia, se myös helpottaa toisen panoksen hyödyntämistä ilman vastiketta. Samalla kun yhteiskunnassa mietitään, millä järjestelmillä ansainta saataisiin jakautumaan oikeudenmukaisesti, tulisi myös miettiä, miten sisällön hyödyntämiseen liittyvät kiistat pystyttäisiin ratkaisemaan nopeasti ja kevyesti. Kun yksittäistapauksen taloudellinen euromääräinen intressi ei ole välttämättä suuri, markkinaoikeuden melko raskas ja kallis prosessi ei ole useimmiten todellinen mahdollisuus. 

Vaihtoehtoista ensiasteen riidanratkaisumallia kaivataan.