Sovittelulla ratkaisu huoltoriitaan?

Asianajajaliitto on useissa eri yhteyksissä esittänyt sovittelun lisäämistä yhtenä keinona oikeudenkäyntien keston lyhentämiseen. Sovittelu on erityisen hyvä menettely lasten huoltoa, asumista, tapaamisoikeutta ja elatusta koskevissa asioissa. Mitä sovittelu tarkoittaa ja miten se tapahtuu?

Tuomioistuinsovittelulla pyritään asian sovinnolliseen ratkaisuun. Tuomioistuinsovittelussa voidaan käsitellä riita-asioita, joita voivat olla vaikka asuntokauppaa, yritysten välistä sopimusta tai työsuhteen päättämistä koskevat riidat. Menettelystä on oma lakinsa – sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa annettu laki – ja sovittelijana toimii sovittelijan koulutuksen saanut tuomari. Sovittelu tapahtuu tuomioistuimen tiloissa.

Tästä riita-asioiden sovittelusta oma erillinen menettelynsä on lasten huoltoa ym. koskevissa asioissa tapahtuva asiantuntija-avusteinen tuomioistuinsovittelu. Sillä on lempinimi, follo. Follossa sovittelijatuomarin apuna on psykologi, lastenvalvoja tai sosiaalityöntekijä. Asiantuntija-avustajalla oltava lisäksi sovittelijan tehtävään edellytettävä täydennys- tai lisäkoulutus sekä kokemusta työskentelystä eroperheiden kanssa. Asiantuntija-avustajien järjestäminen on käräjäoikeuden hallinnollisen kanslian sijaintikunnan tehtävänä.

Sovittelu voi käynnistyä suoralla sovitteluhakemuksella tai oikeudenkäyntiasian vireillä ollessa. Edellytyksenä on vain se, että kumpikin osapuoli, huoltoriidassa lapsen vanhemmat, suostuu sovitteluun. Jos oikeudenkäynti on vireillä ja sovittelu aloitetaan, oikeudenkäynti jää odottamaan sovittelun lopputulosta. Jos sovinto syntyy, oikeudenkäynti päättyy siihen. Jos ei, asia palaa oikeudenkäyntimenettelyyn tai asian käsittely päättyy, jos oikeudenkäyntiä ei ole vireillä.

Tavoitteena se, että vanhemmat löytävät sovittelussa itse ratkaisun lasta koskeviin asioihin. Siinä heitä avustavat sovittelijat sekä yleensä omat oikeudenkäyntiavustajat. Sovittelijatuomari ei päätä asioita vanhempien puolesta. Jos sovinto syntyy, tuomioistuimen rooli on vahvistaa se. Vahvistettu sovinto on täytäntöönpantavissa samalla tavoin kuin tuomioistuimen oikeudenkäynnissä antama päätös. 

Asianajajan rooli on sovittelussa erilainen kuin oikeudenkäynnissä. Avustaja ei aja sovittelussa juttua vaan on asiakkaansa apuna ja tukena. Avustajan on siis myös omilla kysymyksillään ja ratkaisuehdotuksillaan tuettava rakentavaa keskustelua. Kun oikeudenkäynnissä avustaja on pääosin äänessä, follossa se rooli on vanhemmalla. Avustaja on yleensä aktiivisemmassa roolissa vasta sitten, kun varsinaisen sovinnon ehtoja aletaan rakentaa.

Sovittelu on ehdottoman luottamuksellista eikä sovittelijana toiminut tuomari voi käsitellä asiaa oikeudenkäynnissä. Hän ei voi myöskään kertoa oikeudenkäyntiä hoitavalle tuomarille mitään siitä, mitä sovittelussa on keskusteltu. Myöskään riidan osapuolet eivät voi vedota oikeudenkäynnissä siihen, mitä sovittelussa on puhuttu. Se mahdollistaa sen, että asioista voidaan keskustella avoimesti.

Useissa käräjäoikeuksissa on follo-sovitteluja varten erillinen tila, jonka sisustus voi muistuttaa enemmän olohuonetta kuin perinteistä istuntosalia. Kotoisampi ympäristö tukee keskusteluyhteyden syntymistä, ja sitä sovittelu ehdottomasti edellyttää. Vanhempien täytyy pystyä kohtaamaan toisensa ja keskustelemaan vaikeistakin asioista. Sovittelu vaatii rohkeutta ja itsensä alttiiksi asettamista. Parhaimmillaan siitä aukeaa vanhemmille uusi keskustelun alku. Toisen osapuolen näkemykset avautuvat eri tavalla kuin oikeudenkäynnissä. Silloinkin, jos sopimukseen ei päästä, sovittelussa käyminen voi helpottaa jatkoprosessia. On myös mahdollista sopia jotakin asioita sovittelussa ja jättää jotakin oikeudenkäyntiin, jos kaikesta ei yhteistä näkemystä synny.

Follossa vanhemmille tarjotaan jotakin, mikä on tänä päivänä harvinaista. Heille tarjotaan aikaa. Sovitteluun varataan koko päivä eikä siellä ole kiire minnekään. Sovitteluun pääsee myös yleensä nopeasti verrattuna oikeudenkäynnin vaatimaan aikaan. Se säästää siten yleensä myös kustannuksia.

Vanhempien yhdessä löytämä sovinto on harvoin vastoin lapsen etua. Vanhemmuus ei lopu parisuhteen päättymiseen – vanhemmat ovat jollakin tavoin toisiinsa kytköksissä senkin jälkeen, kun lapsi on täysi-ikäinen. On toivottavaa, että vanhemmat voivat vaikkapa isovanhempinakin osallistua samoihin perhejuhliin. Vanhempien välisen yhteistyön rakentamisen eteen kannattaa ponnistella ja siihen asiantuntija-avusteinen tuomioistuinsovittelu tarjoaa hyvän työkalun.