Lennon peruutus johtui poikkeuksellisista olosuhteista – ei korvausta peruuntumisesta – oikeudenkäyntikulut kummankin osapuolen vahingoksi
20.2.2025 | OikeusuutisetKKO:2025:25 Lentomatkustajan oikeudet – Lennon peruuttaminen – Euroopan unionin oikeus – Oikeudenkäyntikulut
Lento oli peruutettu lentokoneessa juuri ennen lähtöä ilmenneen teknisen vian vuoksi. Myöhemmin vian syyksi oli osoittautunut koko konetyyppiä koskeva piilevä suunnitteluvirhe.
Korkein oikeus katsoi ratkaisusta ilmenevillä perusteilla, että lennon peruuttaminen oli johtunut poikkeuksellisista olosuhteista, joita ei olisi voitu välttää, vaikka kaikki kohtuudella edellytettävät toimenpiteet olisi toteutettu. Matkustajalla ei siten ollut oikeutta korvaukseen lennon peruuntumisesta.
Korkein oikeus määräsi asianosaiset pitämään oikeudenkäyntikulunsa oikeudellisesti epäselvässä asiassa kokonaan vahinkonaan.
6. Asetuksen 5 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaan, jos lento peruutetaan, matkustajalla on oikeus saada lennosta vastaavalta lentoliikenteen harjoittajalta korvaus asetuksen 7 artiklan mukaisesti tietyin poikkeuksin. Saman artiklan 3 kohdan mukaan lennosta vastaavan lentoliikenteen harjoittajan ei tarvitse maksaa asetuksen 7 artiklan mukaista korvausta, jos se pystyy osoittamaan, että peruutus johtuu poikkeuksellisista olosuhteista, joita ei olisi voitu välttää, vaikka kaikki kohtuudella edellytettävät toimenpiteet olisi toteutettu.
18. Korkein oikeus toteaa, että asiassa on ollut kysymys lentomatkustajien oikeuksia koskevan asetuksen tulkinnasta. Ennen kanteen vireillepanoa asiaa on käsitelty kuluttajariitalautakunnassa, joka on suosittanut korvauksen maksamista. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat päätyneet asiassa keskenään päinvastaisiin lopputuloksiin. Korkein oikeus on myöntänyt A:lle valitusluvan ja valitusta käsitellessään pitänyt kysymystä unionin tuomioistuimen ratkaisukäytännön valossa tulkinnanvaraisena, minkä vuoksi asiassa on pyydetty ennakkoratkaisua unionin tuomioistuimelta. Lisäksi lentomatkustajien oikeuksia koskevan asetuksen noudattamista elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välillä kansallisesti valvovan ja A:ta tässä asiassa avustaneen kuluttaja-asiamiehen käsitys asetuksen tulkinnasta on poikennut siitä, miten unionin tuomioistuin on ennakkoratkaisupyyntöön vastannut. Nämä seikat huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että asia on ollut oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:ssä tarkoitetulla tavalla oikeudellisesti niin epäselvä, että A:lla on ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin.
22. Nyt kysymyksessä olevan kaltaisissa kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välisissä riita-asioissa on edellä todetun mukaisesti perusteltua ottaa huomioon, että asianosaisten taloudelliset edellytykset vastata oikeudenkäynnin kustannuksista ja kantaa kuluvastuuseen liittyvää riskiä ovat tyypillisesti hyvin erilaiset. Myös asianosaisten intressit oikeudellisesti tulkinnanvaraisen asian lopputuloksen suhteen poikkeavat tavallisesti toisistaan. Kuluttajan intressi liittyy tyypillisesti vain hänen omaan asiaansa, kun taas elinkeinonharjoittajan kannalta yksittäisen asian ratkaisulla on usein merkitystä lukuisissa muissakin vastaavanlaisissa tapauksissa. Elinkeinonharjoittaja on usein valmis käyttämään huomattavasti enemmän taloudellisia voimavaroja oikeudenkäynnin hoitamiseen kuin kuluttaja, mikä voi johtaa kuluttajan kuluriskin kasvamiseen. Toisaalta on otettava huomioon, että osapuolten taloudellinen asema, elinkeinonharjoittajan olosuhteet ja muut seikat saattavat tapauskohtaisesti poiketa mainituista tyypillisistä tilanteista.
23. Edellä todetut näkökohdat puoltavat sellaista lähtökohtaa, että oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:n soveltamisedellytysten täyttyessä kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välisessä riita-asiassa, jonka kuluttaja häviää, elinkeinonharjoittaja määrätään vastaamaan itse oikeudenkäyntikuluistaan kokonaan, jollei tapauskohtaisia vastasyitä ole.
24. B Oyj on vielä esittänyt, että sitä ei joka tapauksessa tulisi määrätä vastaamaan itse oikeudenkäyntikuluistaan sen vuoksi, että A:lle itselleen aiheutuvat ja hänen korvattavakseen tuomittavat vastapuolen oikeudenkäyntikulut maksetaan Kilpailu- ja kuluttajaviraston toimintamenoista.
25. Korkein oikeus toteaa, että oikeudenkäymiskaaren 21 luvun kulusäännösten soveltamista koskevassa oikeuskäytännössä ei yleensä ole annettu merkitystä sille, mikä taho asianosaisen kuluista tosiasiallisesti vastaa. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2008:55 (kohta 8) todennut, ettei oikeudenkäyntikuluja koskevan korvausvelvollisuuden kohtuullistamista harkittaessa ollut merkitystä sillä, että oikeus oikeudenkäyntikulujen korvaukseen oli siirtynyt oikeusapulain 22 §:n nojalla oikeusavun saajalta valtiolle, vaan vaatimus kohtuullistamisesta tuli tältäkin osin ratkaista oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:n nojalla. Tätä säännöstä sovellettaessa asian hävinneen asianosaisen asemaa oli siten arvioitava suhteessa oikeudenkäynnin vastapuoleen eikä valtioon, jolle oikeus kulukorvaukseen oli siirtynyt. Korkein oikeus on lisäksi ratkaisussaan KKO 2002:71 katsonut, ettei kuluvastuun jakaantumista harkittaessa ollut merkitystä sillä, että asiassa kantajana ollut työntekijä oli ammattiliiton jäsenyyden perusteella oikeutettu saamaan liitolta oikeusapua.
26. Edellä selostetun oikeuskäytännön mukaisesti Korkein oikeus katsoo, että oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:ää sovellettaessa ei oteta huomioon sitä, että A:n oikeudenkäyntikulut on ilmoitettu maksettavaksi kokonaan Kilpailu- ja kuluttajaviraston toimintamenoista. Sen sijaan harkinta on perusteltua tehdä vertaamalla B Oyj:n asemaa elinkeinonharjoittajana suhteessa A:n asemaan kuluttajana.