Oikeusministeriön hallinnonala valtion talousarvioesityksessä vuodelle 2025

25.9.2024 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Hallitus esittää vuoden 2025 talousarvioesityksessä oikeusministeriön hallinnonalalle määrärahoja kaikkiaan 1,2 miljardia euroa. Kokonaismäärärahan taso on 26 miljoonaa euroa enemmän kuin kuluvan vuoden varsinaisessa talousarviossa, kun vuosittain vaihtelevia vaalimenoja ei huomioida. Lisärahoitusta varattiin muun muassa vankiloiden turvatekniikkaan.

Osana hallinnonalan tuottavuussäästöjä Tuomioistuinvirasto on esittänyt mahdollisena toimenpiteenä lautamiesjärjestelmän lakkauttamisen. Suomi on saanut Euroopan komission viimeisimmässä oikeusvaltiokertomuksessa suosituksen lautamiesjärjestelmän uudistamisesta, niin että se vastaa tuomareiden riippumattomuutta koskevia eurooppalaisia vaatimuksia. Myös Euroopan neuvoston korruptionvastainen toimielin Greco on katsonut, että lautamiesten valinnan tulisi tapahtua oikeuslaitoksen itsensä toimesta. 

Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelman mukaan käräjäoikeuksien lautamiesten nykyiselle valintamenettelylle etsitään vaihtoehtoja siten, että puolueet irrotetaan valintamenettelystä. Lautamiesten valintamenettelyn muutos edellyttäisi kuitenkin merkittävää lisärahoitusta.

Oikeusturvan toteutumisen kannalta myös nopeilla käsittelyajoilla ja sujuvilla prosesseilla on suuri merkitys. Oikeusministeriön hallinnonalan tuottavuustoimien sekä oikeusturvan varmistamiseksi lautamiesjärjestelmän tarkoituksenmukaisuutta ja lakkauttamista selvitetään oikeusministeriössä.

Osana tuottavuusohjelmaa oikeusministeriö on myös pyytänyt hallinnonalansa virastoja arvioimaan keinoja tilatehokkuuden parantamiseksi. Ulosottolaitos on tehnyt ministeriölle ehdotuksen siitä, miten toimipaikkaverkostoa olisi tarkoituksenmukaista karsia säästöjen saamiseksi ja palveluiden edelleen kehittämiseksi. Ehdotus on parhaillaan oikeusministeriössä virkavalmistelussa. Myös hallinnonalan muiden virastojen toimipaikkaverkostojen osalta on odotettavissa kehittämisesityksiä.

Tiedote

Avainsanat

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments