Työaikalain säännös oli direktiivin vastainen – ei voitu soveltaa kun perheenjäsen toimi henkilökohtaisena avustajana

KHO:2024:83 Vammaispalvelu – Palveluasuminen kotiin – Henkilökohtainen avustaja – Työnantajamalli – Työnantajan perheenjäsen – Työaikalain soveltamisala – Työaikadirektiivi – Direktiivin tulkintavaikutus – Vertikaalinen välitön oikeusvaikutus

Kuntayhtymä oli myöntänyt A:lle vammaispalvelulain perusteella palveluasumisen kotiin, joka toteutettiin henkilökohtaisen avun avulla. Käytössä oli työnantajamalli, jossa A toimi työnantajana ja avustajana hänen tyttärensä. Kuntayhtymä kieltäytyi korvaamasta A:lle palkkauksesta aiheutuvina kustannuksina työaikaan sidoksissa olevia palkanlisiä sillä perusteella, että työaikalakia ei sovellettu työnantajan perheenjäsenen työhön.

Asiassa sovellettavassa vuoden 1996 työaikalaissa oli säädetty poikkeuksena työaikalain soveltamisalaan, että lakia ei sovelleta työnantajan perheenjäsenen työhön. Työaikalailla oli pantu täytäntöön työaikadirektiivi.

Työaikadirektiivin perusteella perheenjäsentä koskevaa poikkeusta ei voitu soveltaa vain sillä perusteella, että työntekijä on työnantajansa perheenjäsen. Poikkeuksen soveltamiseksi edellytettiin lisäksi, että työsuhteessa työajan pituutta ei kokonaisuudessaan mitata tai määritellä ennalta tai että työntekijä voi päättää siitä itse harjoitetun toiminnan luonteen vuoksi.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että työaikalain poikkeussäännöstä ei voitu esillä olevan tilanteen kaltaisissa tilanteissa säännöksen ehdottoman sanamuodon puitteissa tulkita siten kuin työaikadirektiivissä edellytettiin.

Direktiivillä ei sellaisenaan voida luoda velvoitteita yksityiselle oikeussubjektille. Tässä asiassa oli kuitenkin otettava huomioon, että vaikeavammaisen henkilön ja hänen avustajansa välisen työsuhteen perustana oli viranomaisen myöntämä lakisääteinen palvelu. Viranomainen on tällöin velvollinen korvaamaan työnantajana toimivalle vaikeavammaiselle henkilölle avustajan palkkaamisesta aiheutuvat kustannukset, joita ovat palkan lisäksi myös työnantajan maksettavaksi kuuluvat lakisääteiset maksut ja korvaukset. Se, että vaikeavammainen henkilö työnantajamallissa itse maksaa henkilökohtaiselle avustajalle työnantajan maksettavaksi kuuluvat palkanlisät, ei merkinnyt sitä, että asiassa olisi direktiivin soveltamisen kannalta kysymys kahden yksityisen oikeussubjektin välisestä oikeussuhteesta.

Työnantajana toimiva vaikeavammainen henkilö voi vedota vaatimuksensa perusteena työaikadirektiivin säännökseen perheessä työskentelyä koskevan poikkeuksen rajoituksista palvelun järjestämisen kustannuksista vastuussa olevaa julkisoikeudellista tahoa vastaan. Direktiivin säännös täytti välittömän oikeusvaikutuksen lisäedellytykset ehdottomuudesta ja riittävästä täsmällisyydestä.

Asian olosuhteissa työaikadirektiivin ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella kysymyksessä olevaan työhön ei voitu soveltaa työaikalakiin sisältyvää poikkeusta. Kuntayhtymällä ei ollut ollut lainmukaista perustetta hylätä A:n vaatimusta palkkauskustannusten korvaamisesta hänelle myönnetyn vammaispalvelun kustannuksina.

KHO:2024:83