Maa-aineksen ottolupa purettiin, koska vedenottotoimintaa alueella harjoittavaa vesiosuuskuntaa ei ollut kuultu lupaa harkittaessa

20.6.2024 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

KHO:2024:91 Ylimääräinen muutoksenhaku – Purku – Maa-aineslupa – Pohjavesialue – Vedenottotoiminta – Asianosainen – Lupahakemuksesta kuuleminen

Kunnan lupaviranomainen oli myöntänyt A Oy:lle luvan maa-ainesten ottamiseen. Ottoalue sijaitsi pohjavesialueella, jolla vesiosuuskunta B harjoitti vedenottotoimintaa. Vesiosuuskunta haki korkeimmalta hallinto-oikeudelta lupapäätöksen purkamista sillä perusteella, että sitä ei ollut erikseen kuultu lupahakemuksesta.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että vesiosuuskuntaa oli asiassa ilmenevissä olosuhteissa pidettävä sellaisena asianosaisena, jolla oli oikeus hakea lupapäätöksen purkamista. Asian käsittelyssä oli tapahtunut purkuperusteeksi luettava kuulemisvirhe. Vesiosuuskunnalla ei ollut ollut mahdollisuutta tuoda lupahakemuksen käsittelyn aikana esille vedenhankintaan liittyvää toimintaansa ja suunnitelmiaan alueella tai esittää niitä pohjavesialuetta koskevia keskeisiä selvityksiä, jotka olisivat mahdollisesti voineet vaikuttaa lupaharkintaan. Lupapäätös loukkasi siten vesiosuuskunnan oikeutta. Myös yhdyskunnan vedenhankintaa oli pidettävä sellaisena yleisenä etuna, joka vaati lupapäätöksen purkamista.

Tämän vuoksi lupapäätös oli purettava ja asia palautettava lautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi.

KHO:2024:91

Avainsanat

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments