Journalistin ohjeet on uudistettu

26.4.2024 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Journalismilla on erityinen paikka ja tehtävä suomalaisessa demokratiassa. Julkisen sanan neuvoston kannatusyhdistys Jusanek uskoo, että nyt julkaistavat Journalistin ohjeet lisäävät toimitustyön läpinäkyvyyttä sekä antavat selkänojan rohkealle ja luotettavalle journalismille. Ohjeilla pyritään myös lisäämään yleisön luottamusta journalismiin.

Tavoitteena on, että uusi ohjeistus kestää aikaa. Siksi ohjeissa ei käytetä esimerkiksi sanoja tekoäly tai algoritmi eikä niistä ole lisätty ohjeisiin erillisiä kohtia. Ohjeet koskevat kaikkea toimituksellista sisältöä riippumatta siitä, miten tai millä teknologialla se on tuotettu. Moni ohje jäi ennalleen, mikä kertoo siitä, että ne on rakennettu kestävästi.

Journalistin ohjeisiin tuli neljä uutta kohtaa. Ne koskevat ulkopuolista rahoitusta, julkaistuun juttuun tehtyjä muutoksia, vaarallisia uutistilanteita ja toimituksellisen sisällön poistamista verkosta. Myös Journalistin ohjeiden liitettä ajanmukaistettiin merkittävästi. Ohjepäivitys on laajin sitten vuonna 2005 tehdyn päivityksen.

Jusanek kiittää STT-Lehtikuvan päätoimittaja Minna Holopaista ja hänen johdollaan uudistusta valmistellutta työryhmää ansiokkaasta työstä. Uudistusehdotuksista saatu runsas palaute auttoi sekin muotoilemaan ohjeita niin, että ne soveltuvat itsesääntelyyn sitoutuneen median käyttöön journalismin lajista riippumatta.

Journalistin ohjeiden julkistamistilaisuus pidetään 27.5., jolloin julkaistaan myös soveltamisopas. Oppaan tarkoituksena on auttaa muun muassa esimerkkitapauksin ymmärtämään, kuinka Journalistin ohjeita sovelletaan käytännössä.

Uudistus tulee voimaan 1.10.2024. Sitä ennen julkaistuihin juttuihin sovelletaan vuonna 2014 voimaan tulleita Journalistin ohjeita.

Uusien ja vanhojen ohjeiden vertailutaulukon löydät täältä.

Tiedote

Avainsanat

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments