Toimeentulotuen saaminen asunnon muuttokustannuksiin edellytti muuton välttämättömyydestä esitettävää selvitystä

5.5.2023 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

KHO:2023:40 Toimeentulotuki – Toimeentulotuen myöntäminen – Perustoimeentulotuki – Välttämättömät asuntoon muuttoon liittyvät menot – Muuttokustannukset – Vuokravakuus – Hyväksyttävä peruste

Kansaneläkelaitos oli hylännyt hakemuksen ja hallinto-oikeus valituksen perustoimeentulotuen myöntämisestä muuttokustannuksiin ja uuden asunnon vuokravakuuteen. Hylkäämistä oli perusteltu keskeisesti sillä, että asiassa ei ollut esitetty hyväksyttävää perustetta muuttamiselle asuntoon, jonka vuokra ylitti kyseisellä alueella kohtuullisena pidettävät asumiskustannukset.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että toimeentulotuesta annetussa laissa ei ollut nimenomaisesti säädetty tällaisesta edellytyksestä asuntoon muuttoon liittyvien menojen huomioon ottamiselle. Lain 7 b §:ssä (815/2015) oli kuitenkin säädetty, että perusmenoina otetaan tarpeellisen suuruisina huomioon välttämättömät asuntoon muuttoon liittyvät menot. Muuttoon liittyviä menoja voitiin lähtökohtaisesti pitää välttämättöminä vain, kun itse muuttoa oli pidettävä säännöksessä tarkoitetulla tavalla välttämättömänä.

Toimeentulotuen hakijalla on yleensä parhaat edellytykset esittää selvitystä muuttonsa syistä. Näin ollen tukea myönnettäessä lähtökohtana voitiin pitää sen arvioimista, oliko hakija esittänyt muutolleen sellaista perustetta, jonka vuoksi muuttoa voitiin pitää edellä tarkoitetulla tavalla välttämättömänä. Kun tällaista perustetta ei ollut esitetty eikä muutoinkaan todettavissa, hakemus perustoimeentulotuen myöntämisestä uuden asunnon vuokravakuuteen ja muuttokustannuksiin oli voitu hylätä.

Äänestys perusteluista 4–1.

KHO:2023:40

Avainsanat

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments