Pohjaveden ottaminen toisen alueelta edellytti lupaviranomaisen antamaa oikeutta, joka voitiin antaa vain omistajan suostumuksella
9.2.2023 | OikeusuutisetKHO:2023:14 Vesilaki – Veden ottaminen – Oikeus pohjaveden ottamiseen – Kaivo – Hallintopakko – Sopimus – Rasite
Aluehallintovirasto oli vesilain mukaisella hallintopakkopäätöksellä määrännyt B:n sakon uhalla lopettamaan vedenoton A:n kiinteistöllä sijaitsevasta kaivosta, poistamaan asentamansa sähköpumpun ja korjaamaan kaivon kannen tai hankkimaan uuden kannen sekä poistamaan veden johtamista varten asentamansa vesiletkun. Hallinto-oikeus oli B:n valituksesta kumonnut aluehallintoviraston päätöksen ja hylännyt A:n vireille paneman hallintopakkohakemuksen.
Korkeimmassa hallinto-oikeudessa oli A:n valituksen johdosta ratkaistavana, oliko hallinto-oikeus voinut kumota aluehallintoviraston päätöksen sillä perusteella, että vesilain mukaisen hallintopakon määräämiselle ei ollut edellytyksiä.
Pohjaveden ottaminen toisen alueelta ja sitä varten tarpeellisten laitteiden sijoittamiseen edellytti vesilaissa säädetyllä tavalla lupaviranomaisen antamaa oikeutta. Kun kyse oli veden ottamisesta toisen kaivosta, kyseinen oikeus voitiin antaa vain omistajan suostumuksella. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että veden ottamista ja laitteiden sijoittamista toisen omistamalle kiinteistölle ilman mainittua oikeutta oli lähtökohtaisesti pidettävä sellaisena vesilain rikkomuksena, jonka oikaisemiseksi voidaan käyttää vesilain mukaista hallintopakkoa.
Asiassa oli vielä ratkaistava, mikä merkitys vuonna 1992 tehdylle vedenottoa koskevalle sopimukselle tuli antaa arvioitaessa, oliko B:llä ollut oikeus veden ottamiseen ilman viranomaisen antamaa oikeutta, jolloin myöskään hallintopakon määräämiseen ei olisi edellytyksiä.
Korkein hallinto-oikeus totesi, että sopimukseen perustuvaa rasitetta ei ollut perustettu kiinteistötoimituksessa. Sopimus oli tehty muiden henkilöiden kuin kiinteistöjen nykyisten omistajien kesken. Sopimuksesta ei ollut mainintaa B:n kiinteistön kauppakirjassa. Vedenotolle ei ollut A:n suostumusta, eikä A:n ollut selvitetty olleen edes tietoinen sopimuksesta ennen kuin B vetosi noin 26 vuoden takaiseen sopimukseen ja alkoi ottaa kaivosta vettä noin 16 vuotta kiinteistön hankkimisen jälkeen. Näillä perusteilla korkein hallinto-oikeus katsoi, toisin kuin hallinto-oikeus, että veden ottaminen kaivosta oli edellyttänyt aiemmasta sopimuksesta huolimatta vesilain 4 luvun 4 §:n 1 momentin mukaisen oikeuden perustamista. Aluehallintovirasto oli voinut siten kieltää vesilain mukaan hallintopakkoa käyttäen vedenoton ja määrätä poistettavaksi vedenottoon liittyvät rakenteet ja laitteet sekä velvoittaa korjaamaan kaivon kannen tai hankkimaan uuden kannen.
Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen ja saattoi voimaan aluehallintoviraston hallintopakkopäätöksen.