Janne Nyman valtuuskunnan puheenjohtajaksi

26.1.2023 | Tiedotteet

Asianajajaliiton valtuuskunnan uudeksi puheenjohtajaksi valittiin torstaina 26.1. kirkkonummelainen asianajaja Janne Nyman Helsingin paikallisosastosta. Hän seuraa luottamustehtävässä Tero Puhaa. Puheenjohtajan toimikausi on kolmivuotinen ja päättyy talvikokoukseen 2026.

Janne Nyman on toiminut useissa Asianajajaliiton luottamustehtävissä, muun muassa Helsingin Asianajajayhdistyksen ja Nuorten valiokunnan puheenjohtajana sekä asianajajatutkintolautakunnan sihteerinä.

Nyman kertoo, että haluaa kehittää valtuuskunnan puheenjohtajan tehtävässä erityisesti asianajajakunnan asemaa yhteiskunnassa, kansainvälistä yhteistyötä sekä pyrkiä löytämään ratkaisuja oikeusapujärjestelmän ongelmakohtiin. Hän haluaa myös tehostaa valtuuskunnan työtä esimerkiksi varapuheenjohtajan hyödyntämisellä.

Valtuuskunnan varapuheenjohtajaksi valittiin asianajaja Tero Artimo Jyväskylästä.

Valtuuskunta, jossa on 66 jäsentä, käyttää Asianajajaliiton ylintä päätösvaltaa ja kokoontuu vähintään kaksi kertaa vuodessa. Valtuuskunta esimerkiksi vahvistaa vuosittain liiton jäsenmaksut ja jäsenten asianajotoiminnassa noudatettavat ohjeet.

Lisätietoja:
Janne Nyman, Asianajajaliiton valtuuskunnan puheenjohtaja, puh. 050 524 5937
Sari Krappe, Asianajajaliiton viestintä- ja koulutusjohtaja, puh. 040 562 0040